Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28
Share |

29.8.2012

Marja Rautanen

Suu säkkiä myöten

Viime viikkojen aikana seurakunnissa on tehty ensi vuoden talousarviota.

Jo muutaman vuoden ajan Tampereen seurakuntayhtymässä on säästetty noin miljoona euroa vuodessa. Edellisvuosina niukkuus ei ole juuri tuntunut. Seurakuntayhtymä pystyi tuottamaan palveluja lähes entiseen malliin.

Tänä vuonna tilanne on toinen. On tarkkaan harkittava, mistä voidaan säästää. Viestintä on joutunut vähentämään Tampereen Kirkkosanomista jo aiemmin kaksi numeroa. Tähän päätökseen vaikuttaa myös se, että ensi vuonna viestintäpalveluihin tulee 9 prosentin arvonlisävero.

Talouden kiristyessä olisi ollut tärkeää, että seurakuntayhtymä olisi päässyt neljän suomenkielisen ja yhden ruotsalaisen seurakunnan malliin. Nyt yhtymä joutuu edelleen tekemään talousarviot 11 seurakunnalle. Tämä merkitsee sitä, että monille yksiköille jää vähemmän varoja tuottaa palveluja seurakuntalaisille.

Toisaalta on myös huomattu, että rajojen vähetessä uudet ideat ja työtavat nousevat esille. Uusia aloituksia voi saada edullisestikin.

Tampereen seurakunnissa on vuosien mittaan panostettu työntekijöihin ja toimintaan. Se on ollut hyvä asia. Hyvinä vuosina on voitu tarjota tamperelaisille palveluja, joita ei ole ollut monilla muilla, isoillakaan seurakunnilla. Nyt Tamperekin joutuu peruutusvaihteelle, kaikkea hyvää ei voi enää saada.  

Koululaiset tulevat kerhoihin

On oikeastaan ihme, miten hyvin seurakuntien kerhotoiminta on pitänyt pintansa lapsille tarkoitettujen harrastusten joukossa.  Kävijämäärä on jopa vähän noussut kahden viime vuoden aikana. 

Tampereen seurakuntien nuorisotyö on vuosikymmeniä ollut seurakuntayhtymän lippulaiva. Lapsille ja nuorisolle on haluttu antaa mahdollisuus päästä kerhoihin sekä leireille, luonnon ja veden ääreen. 

Asialla on ollut joukko työstään innostuneita nuorisotyöntekijöitä, jotka ovat kasvattaneet tuhansia lapsia kohti hyvää aikuisuutta. Tämä työ on yhä voimissaan. Viime vuonna Tampereen seurakunnat tarjosi 128 kerhoa eri puolilla kaupunkia. Kerhoissa kävi yhteensä 1 635 lasta.

Nuorisotyönohjaaja Petri Rannan mukaan kerho tarjoaa lapsille vaihtoehdon, jossa ei aseteta tiukkoja aikatauluja, kuten monessa muussa harrastuksessa. Lasten ja nuorten on tärkeää ottaa joskus myös rennosti, ilman suurempia tavoitteita. Tärkeää on tutustua uusiin kavereihin ja oppia uusia juttuja. Moni perhe kiittelee varmasti sitä, että kerhoissa käynti ei maksa mitään.

Kirkko tukena kisoissa

Kun varsinaiset Lontoon olympialaiset menivät vähän alakanttiin, voimme toivoa parempaa 30. elokuuta alkavilta paralympialaisilta.

Suomen kisapapiksi lähtee Pirkkalan kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth, jolle Lontoon kisamatka on jo neljäs kerta paralympialaisissa. Papin tärkein tehtävä on olla läsnä urheilijoille. On tärkeää, että kirkko saa kulkea rinnalla urheilijan uran huippuhetkissä.