Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
4.12.2013Marja Rautanen Innostus ja yhteistyö kantavat seurakunnan työssäKun aloitin seurakuntien viestinnässä liki 40 vuotta sitten, kaikki oli pientä ja vaatimatonta. Teimme työtä pienissä tiloissa Satakunnankadun virastotalossa, ja tärkeimmät työvälineet olivat kynä ja puhelin. Tiedotteet kirjoitettiin kirjoituskoneella, ja veimme ne itse kävellen Aamulehden, Kansan Lehden ja STT:n toimituksiin. Työntekijöitäkin oli vain kaksi, tiedotussihteeri Terttu Härkönen ja minä. Vaatimattomat olosuhteet eivät kuitenkaan meitä lannistaneet, vaan teimme työtämme innokkaasti, monesti iltamyöhään. Tampereella syntyi jatkuvasti uutta seurakuntatyössä, monia asioita, joita tällä tehtiin ensimmäisenä Suomessa. Niistä kerroimme mielellämme. Työ erityisesti lasten ja nuorten parissa oli valtavaa. 1970-luvulla monen perheen elämä oli niukkaa. Harrastuksiin ei ollut mahdollisuuksia, mutta seurakunnan toimintaan pääsi mukaan. Tuntui, että kirkon työllä oli merkitystä tamperelaisille. Olen saanut olla mukana monessa innostavassa, ainutlaatuisessa hankkeessa, jotka ovat vieneet kirkkoa eteenpäin. Viestintä on mullistunut työurani alkuajoista. Seurakunnan perusviesti on sama kuin ennenkin, mutta julkaisukanavien määrä on moninkertaistunut. Tampereen seurakunnissa viestinnän tärkeys on ymmärretty kymmenen viime vuoden aikana, ja voimavaroja on kasvatettu vastaamaan nykypäivän tarpeita. Viestinnän osaamista on arvostettu, ja myös tulevaisuudessa osaamisen kartuttaminen ja maailman muutosten seuraaminen ovat oleellisia sekä viestinnälle että koko seurakuntayhtymälle. Viestinnän sisältöä on aina rakennettu yhdessä. Hengellisen työn tekijät ja viestinnän väki ovat usein yhdessä pohtineet, miten sanoma parhaiten tavoittaisi tamperelaiset. Toivon, että tällainen yhteistyö vahvistuu entisestään, sillä se kannattelee myös silloin, kun kirkon taloudelliset toimintamahdollisuudet heikkenevät. Työ on rikastuttanut elämääniOlen kiitollinen, että olen saanut olla töissä Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymässä. Työuralleni on siunaantunut monenlaista rikkautta. Olen saanut tuntea hienoja ihmisiä ja oppia heiltä asioita, joista on ollut iloa sekä työssä että yksityiselämässä. Esimerkiksi klassinen musiikki oli minulle, maalaistytölle aivan uutta, kunnes työtoverini kirkkomuusikot vetivät minut musiikin maailmaan. Työilmapiiri on ollut hyvä, johtajat ovat olleet tiukkoja, mutta samalla innostavia. Uusille aloitteille on annettu mahdollisuus, jos vain perustelut ovat olleet kunnossa. Olen saanut tehdä monenlaisia töitä ja myös matkustaa maailmalle katsomaan, missä olosuhteissa kirkon työtä tehdään. Se, mitä olen saanut nähdä ja kuulla, on vaikuttanut minuun syvästi. Nyt jäädessäni eläkkeelle tahdon kiittää tamperelaisia, Tampereen Kirkkosanomien lukijoita, työtovereita ja kaikkia, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Jätän työelämän taakseni iloisella ja levollisella mielellä.
|
Uusimmat kommentit