Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28
Share |

11.9.2013

Kirkon auttamistyötä arvostetaan

Taantuma ja ihmisten taloudellinen ahdinko näkyvät Tampereella. Vähävaraisten ihmisten ruoka-avun tarve on lisääntynyt kaupungissamme viime vuoden aikana.

Apua tarvitsevien määrä näkyy Tampereen seurakuntien diakoniatyön Ruokapankissa ja pyörillä kulkevassa RuokaNyssessä.

Diakoniatyö jakoi viime vuonna noin 70 000 kiloa ruokaa vähävaraisille kaupunkilaisille. Työntekijät arvelevat, että tuen tarve lisääntyy edelleen. Syyskuuhun mennessä RuokaNysse on jakanut noin 15 prosenttia enemmän ruokakasseja kuin vastaavassa ajassa viime vuonna.

Avun tarve kasvaa monesta syystä. Työstään irtisanottujen ihmisten tulotaso heikkenee, kun he putoavat ansiosidonnaiselta työttömyyskorvaukselta peruspäivärahalle. Myös asumismenot kallistuvat. Kaupungin sosiaalitoimen pitkät jonot näkyvät väistämättä seurakuntien diakoniatyössä. Myös niin sanottu ehkäisevä toimeentulotuki jää Tampereella alle sosiaali- ja terveysministeriön suosituksen.

Tukijat ovat mukana talkoissa

Ruokapankki on tulevina vuosina uusien haasteiden edessä, sillä Euroopan Unionin elintarvikejakelu on katkolla ensi vuonna.

Siksi Pirkanmaan Osuuskaupan päätös ryhtyä uudelleen ruoka-avun lahjoittajaksi oli loistava uutinen diakoniatyölle tänä syksynä. Syyskuun alusta lähtien mukana on neljä Prismaa. Mukana on edelleen myös muita kaupan alan ja elintarviketeollisuuden lahjoittajia.

Osuuskaupan mukaantulo kuitenkin edellyttää, että Ruokapankkiin ja RuokaNysseen saadaan lisää vapaaehtoistyöntekijöitä pakkaamaan ruokaa. Kiinnostuneet pääsevät mukaan Suurella sydämellä -vapaaehtoistyön kautta.

Uusien ruokalahjoittajien, innokkaiden vapaaehtoistyöntekijöiden, rahalahjoittajien, peräkonttikirppikseen osallistuneiden ihmisten sekä muiden tukijoukkojen ansiosta Tampereen seurakuntien diakoniatyö pystyy vastaamaan lisääntyneeseen avuntarpeeseen.

Syy kuulua kirkkoon

Seurakuntien tekemään diakoniatyöhön ja vähävaraisten auttamiseen osallistuvat myös kaikki kaupunkilaiset, jotka kuuluvat kirkkoon ja maksavat kirkollisveroa.

Kirkon tekemä auttamistyö onkin noussut tärkeimmäksi syyksi kuulua kirkkoon. Suomalaisten yksi tärkeimmistä perusteita jäsenyydelle on kirkon työ vanhusten ja vammaisten sekä köyhien ja syrjäytyneiden parissa. Tiedot perustuvat Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä TNS-Gallupin kanssa marraskuussa 2011 keräämään tutkimusaineistoon.

Hienoa on myös se, että kirkon auttamistyön hyväksi ahkeroivat myös monet kirkkoon kuulumattomat ihmiset. Näin omaa ”kirkollisveroaan” haluaa maksaa muun muassa vapaaehtoistyötä tekevä mies, jota on haastateltu tämän lehden keskiaukeamalla.

Hän ja muut jutuissa haastatellut ihmiset haluavat esimerkillään ja työllään innostaa yksittäisiä ihmisiä ja yrityksiä auttamistyöhön. Elämä on arvaamatonta. Matka auttajasta autettavaksi voi olla hyvinkin lyhyt. Jokainen voi tehdä jotakin lähimmäisensä puolesta.