Tutut sävelet vievät muistoihin

Tammenlehväkeskuksessa laulamassa ovat Tuulikki Systä, Tauno Järvinen, Helli Meskanen, Ahti Seppä, Anita Sannamo ja Hilkka Viljamaa. Muutamat laulajat kyselivät virsikirjoihin vielä isompaa tekstiä.
Kuva: Hannu Jukola

Iloisena ja kirkkaana Tammenlehvän Viinikka-huoneessa kuuluu Kiitos sulle, Jumalani. Meneillään on ToiveWirret-tilaisuus.

– Laulutuokiot alkoivat, kun kuulin käytävillä tuttuja lauluja lapsuudesta. Virisi ajatus, että kokoonnumme yhdessä laulamaan, kertoo Kalevan seurakunnan diakoni Päivi Löytty.

– Ihan kaikki eivät saa sanoja ulos, mutta heidätkin tutut sävelet vievät varmasti muistoihin.

– Virret ovat olleet mukana monissa elämänvaiheissa ja putkahtavat esille ajatuksiin. Sydämestä tulvii kyyneleitä ja muistoja. Silmät kostuvat silläkin, joka ei muuten enää kommunikoisi.

– Myös hengelliset laulut ovat tärkeitä, lisää vapaaehtoinen Anni Luokkala.

– Tuntuu rakkaalta, kun sävel koskettaa, vaikka onkin ollut terveydellisiä vaikeuksia, sanoo Tuulikki Systä.

Pianolla lauluja säestää Kalevan seurakunnan vapaaehtoinen Kirsi Jokinen, joka on ollut mukana tilaisuuksissa alusta saakka. Hänelle mieluisa on virsi 125, Kosketa minua, Henki.

– Siitä tulee aina mieleen 20.7.1992, jolloin sain syntyä uudelleen, hän kertoo.

– Hän on ollut uskollinen ja sitoutunut tehtäväänsä. Marja-Liisa Laaksonen on useasti tukenut toimintaamme lauluvahvistuksellaan. Muitakin vapaaehtoisia käy, Löytty kehuu.

– Melkein kaikki laulavat, tai ainakin ajattelevat laulua, sanoo Maija Eerola, vapaaehtoisia hänkin.

Virsikirja käytössä
Raamattua enemmän

Lyyli Luukko toivoo virttä numero 42, On Jeesus nimi ihanin. Se on vuodelta 1779:

– Virsi tuli tutuksi kotona ja Nuorten kristillisen yhdistyksen kuorossa. Sävel oli jo lapsuudessa tärkeä, silloin kun en vielä päässyt kuoroon.

Maija Eerola kertoo toivelaulukseen 402, En tehdä hyvää voisi.

– Vanhemmillani ja sillä ikäpolvella virsikirja oli käytössä enemmän kuin Raamattu. Virsikirja on aarre, jossa on kaikki se elämä, joka eteemme tulee.

Tauno Järvisen mielestä nyt olisi vuorossa virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan. Hän tietää sen olevan tärkeä erityisesti sotaveteraaneille.

– Siitä tulevat mieleen hyvät ja pahat asiat. Siinä on hyvin vahvaa ja lohduttavaa lupausta, ajatus että on hienoa, kun veli auttaa veljeä.

Muistoja kotoa
ja koulumatkalta 

Helinä Hakaselle virsi 383, Nyt ylös vuoriin tiellä, on muisto kansakoulusta.

– Lapsena kuulin virsiä. Isä ja äitikin lauloivat paljon, ja se on jäänyt perinnöksi.

Samoilla jäljillä on Tauno Kairesalo:

– Laulutuokio vie minut aina äidin luo: joka ilta laulettiin.

Aili Järvisen kotona oli monta sisarusta, joiden lauluun saatiin säestystäkin.

– Sitä oli maailmalla kauhea ikävä.

– Laulaa pitää, oli ääni mikä hyvänsä. Sanat ovat tärkeitä.

Aune Viljanen kertoo, että koulussa laulettiin paljon, ja myös sisaren kanssa.

– Eri elämänvaiheissa koskettavat eri virret. Lauletaan kiitoksesta kiitokseen. Kotona ei niinkään veisattu, mutta äiti lauloi aina, kertoo Raija-Liisa Heino.

Laulajat ovat kokoontuneet virsien pariin kerran kuukaudessa jo kahden vuoden ajan. Kun jokaisella kerralla on laulettu alle kymmenen virttä, on 856 virren saaliiseen vielä pitkä matka. Kesällä voitaisiin kokoontua vaikka joka viikko.

– Suinkaan kaikkia emme ole laulaneet, Löytty lupaa.

Asta Kettunen

 

Kirsi Jokinen, Päivi Löytty ja Maija Eerola iloitsevat virsituokioiden saamasta suosiosta.
Kuva: Hannu Jukola