9.10.2013

Kiusaaminen ja rasismi ovat arkipäivää Tampereella

Yksinäisyys ja kiusaaminen ovat edelleen yleisimpiä syitä, joiden takia nuoret ottavat yhteyttä Tampereen Nuorten turvataloon. Talo ja sen yhteistyökumppanit ovat aloittaneet hankkeen, jossa torjutaan nuorten yksinäisyyttä vuoden 2011 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla. Asiasta kerrotaan lehden sivulla 4.

Tampereella järjestettiin muutama viikko sitten rasismin vastainen tapahtuma. Keskustelussa oli mukana muun muassa 19-vuotias Rifaa Taha, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Hän on joutunut kokemaan ennakkoluuloja niin opettajien kuin oppilaidenkin suunnalta vain siksi, että hänen ihonvärinsä on tummempi kuin muilla ja hän käyttää huivia. Keskustelusta on lisää sivulla 16.

Karoliina Löytty kirjoitti Aamulehden yleisönosastossa, että hänen 11-vuotiasta tummaihoista poikaansa nimitellään (AL 21.9.2013). Senegalilainen aviomies sekä perheen Suomessa syntynyt lapsi ovat useita kertoja joutuneet rasistisen nimittelyn ja haukkumisen kohteeksi junassa, kahvilassa ja kadulla. Miestä on syljetty kasvoihin kaupassa.

Viikkoa myöhemmin saimme Aamulehdestä lukea Savanna Ylisen yleisöosastokirjoituksen (AL 28.9.2013). Hän on joutunut kiusatuksi ala- ja yläasteella. ”Koulun käytävillä huutelu, Facebook-kuvien ilkeä kommentoiminen, hakkaaminen, uhkailu ja haukkuminen ovat ilkeitä sekä harmittavan yleisiä muotoja kiusaamiselle”. ”Myös ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta voi joutua kuulemaan kommentteja”, tietää kirjoittaja. 

Näiden viime viikkojen havaintojen ja lehtemme haastattelujen jälkeen on pakko todeta erittäin ikävä tosiasia: monia lähipiirissämme eläviä ihmisiä kiusataan. Surullisinta on, että rasismi ja kiusaaminen näyttävät kohdistuvan kovin usein lapsiin ja nuoriin.

Nämä esimerkit osoittavat, että edelleen osa suomalaisista ja tamperelaisista ihmisistä suhtautuu ennakkoluuloisesti ja jopa rasistisesti ihmisiin, jotka poikkeavat esimerkiksi ihonväriltään niistä suomalaisista, jotka ovat ihonväriltään vaaleaihoisia.

Vaikenija hyväksyy

syrjivän käytöksen

Yksikään kanssamatkustaja ei noussut puolustamaan, kun rasisti alkoi nimitellä Karoliina Löyttyä ja hänen poikaansa junassa. Myös Savanna Ylinen on pettynyt, että koulukiusaamiseen ei yleensä kovin helposti puututa. Siksi kiusatun on itse oltava rohkea ja kerrottava kokemuksistaan esimerkiksi vanhemmille ja opettajalle.

Näyttää siis siltä, että rasismi ja kiusaaminen eivät katoa Suomesta omalla painollaan.

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Miksi kaikenlainen erilaisuus tuntuu monille olevan uhka, johon on reagoitava kiusaamalla, hyökkäämällä ja solvaamalla?

Karoliina Löytty uskoo, että rasistinen ihminen voi muuttaa käsityksiään vain kohtaamisen avulla. Kun kiusaaja tunnistaa kiusatussa hänen ihmisyytensä, tämä toinen muuttuu näkyväksi ja lopulta tasavertaiseksi ihmiseksi.

Toinen ihmetyksen aihe on, miksi rasistisen käytöksen todistajiksi joutuvat muut ihmiset eivät tee mitään. Olemme pelkureita, jos emme uskalla puuttua lähimmäisen kiusaamiseen sitä kohdatessamme.

On yhdessä luotava ilmapiiri, jossa syrjintää ei sallita. Rasistinen puhe tai käytös pitää tunnistaa ja puuttua siihen. Vaikenemalla annamme hiljaisen hyväksynnän kiusaamiselle. 

Kirsi Airikka

Kirjoittaja on Tampereen Kirkkosanomien toimitussihteeri