Mistä luovun, kun jätän kristillisen yhteisöni, seurakunnan, arkisemmin sanottuna eroan kirkosta? Koska en ole saanut teologista koulutusta, ovat alla olevat ajatukset vain hataria otaksumia.
Kristilliseen yhteisöön ihminen liitetään kasteessa. Kristillisessä kasteessa ihmisestä tulee kotiseurakuntansa ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsen. Kasteen perustana on Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky. (Matt. 28:18–20)
Muistelen perinteentutkimuksen opiskelujeni alkuaikoja, jolloin käsiteltiin suomalaisten henkistä ja hengellistä muutosta kristinuskon saapumisen aikoihin vajaa tuhat vuotta sitten. Tuolloinhan lähetystyöntekijät, vaeltavat munkit ja sittemmin kirkon papit käännyttivät ihmisiä omaan lähetyskäskyynsä lujasti uskoen. Joskus tämä tapahtui opettamalla, näin erityisesti kun kristinuskon sanoma kohdistettiin naisiin, lapsiin, vähäosaisiin ja orjiin, jotka kuulivat ehkä ensimmäistä kertaa tasavertaisuuden ja armon sanomaa. Mutta kaste saattoi olla myös pakottamista ja sitä seurasi myös kirkollinen vallankäyttö. Ja useinkin pakkokastetut uutta uskontoa ja valkoista Kristusta jumalanaan kokeiltuaan luopuivat hänestä ja uudesta uskosta ja pesivät kasteen pois omissa pyhissä lehdoissaan tai lähteissään ja palasivat entiseen esikristilliseen, samanistiseen maailmaansa. Uskoonsa.
Tuo kasteen pois peseminen on askarruttanut mieltäni viimeaikaisten eroamisten myötä. Miten kasteesta ja kristillisestä yhteydestä pääsee eroon – ja pääseekö siitä? Tokihan ihminen voi ilmoittautua veroa maksamattomaksi ja jättää asiakirjan kirkosta eroamisen rekisteröimiseksi. Mutta merkitseekö tämä samalla kasteen poispesemistä? Jokunen haluaa tämän tehdä nykyisinkin aivan konkreettisesti, mutta eiköhän tämä edellytä uskoa kasteen voimaan ja liittoon Jumalan kanssa. Jos ateisti ajattelee tällaista hengellistä eroamista, ei hän voi olla ateisti, koska hän uskoo uskomiseen.
Toinen suuri kysymys eroprosesseissa on ero kummiudesta. Kirkon käsityksen mukaan kummeilta ei voi ottaa tehtävää pois kastetoimituksen jälkeen. Kuitenkin todetaan, että kummius edellyttää kuulumista kirkkoon. Kummina oleminen on paitsi tehtävä myös mahdollisuus erityisen läheiseen ihmissuhteeseen. Kummi on kutsuttu vanhempien rinnalla pitämään huolta lapsesta. Mitä tapahtuu henkiselle ja hengelliselle kummiudelle eroamisen yhteydessä, katkeavatko aiemmin kristillisesti siunatut yhteydet automaattisesti kummilapsen ja kummin väliltä? Kun kirkko katsoo, että kummiuden voimassaolo lakkaa kummin erotessa kirkosta, lakkaako kummiussuhde, jos kummilapsi vartuttuaan itse eroaa kirkosta? Hylkääkö kummi lapsen eroprosessissa ja kieltääkö kummilapsi kumminsa erotessaan? Molemmissa tapauksessa mielestäni kyseessä on hengellinen petos!
Erotessaan kirkosta ihminen periaatteessa hylkää myös sen kristillis-eettisen maailmankuvan, jolle länsimainen demokratia ja oikeuskäsitys on rakennettu. Eropäätöksen pitäisi olla syvästi harkittu päätös, ei hetkellinen protesti.