Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Kaikki muuttuu

Share |

Keskiviikko 28.9.2011 klo 17.25 - Lassi Saressalo


Kaikki muuttuu, ei entiselleen kai mikään jää. Näin laulaa renkutettiin takavuosina iskelmässä ja näinhän se toki on.

Olen työssäni jatkuvasti tekemisissä ihmisten ja toimintojen kanssa, jotka tuntevat elävänsä ympäristön muutoksen paineessa. Kulttuuriympäristöaktivistit ovat ahkerasti liikkeellä miettimässä, miten voisivat estää tai hidastaa miljöön muuttumista, kauhistelevat kaavoittajia ja hakevat ideaalikuvaa ympäristölle, joka olisi kaupungissakin maalaismainen, rauhallinen, kaunis, yhteisöllinen, viihtyisä.

Muutosta vastustetaan myös usein muutoksen vastustamisen vuoksi. Käsitteestä suojelu on tullut ei-liikkeen tunnus – toiset haluavat sen vaihtaa käsitteisiin hoito tai vaaliminen. Pysäytetäänkö vaiko hallitaan muutos.

Mitä tässä pelätään, mitä tässä kaivataan? Olisiko Tampereen Amuri ollut jätettävä sellaiseksi kuin se viime vuosisadan alussa rakennettiin? Ulkovessoineen, ämpärivesineen mennen tullen ja yhteiskeittiöineen. Vai olisiko se pitänyt säilyttää ulkoapäin entisenä, mutta sisältä modernisoituna harvojen siihen taloudellisesti pystyvien unelmamiljöönä?

Muutos on väistämätön. Nykyistä kulttuuriympäristöajattelua vaivaa valitettava historiattomuus, nähdään vain entinen ja nykyinen, ei kuroteta tulevaisuuteen. Aivan varmasti nykyamurilainen lapsi tuntee kotitanhuansa yhtä omaksi kuin Linnan mustarakkauslaiset tai Vallikadun lapset Pispalassa omaksuvat katunsa yhtä omakseen kuin Viidan moreenilaiset.

Juuri tällä kohtaa tekstiä Pendolino – nyt aikataulun mukaisesti – ohittaa Hämeen linnan. Eivätpä sen rakentajat osanneet arvata, että rautahepo viilettää ohi parhaimmillaan pariasataa tunnissa, tekee matkan Hämeenlinnasta Helsinkiin (jota silloin ei vielä ollut) 63 minuutissa; siihen aikaan matkaan meni parhaimmillaankin puolisen viikkoa. Nyt kyllä junanvaunussa nousee äläkkä, jos saavumme perille enemmän kuin viisi minuuttia myöhässä. Ovatko nuo minuutit elintärkeitä, ilmeisesti ovat. Aikakäsityskin muuttuu. Kaikki muuttuu.

Edessä on illalla pidettävä seminaaritapahtuma, jossa mietiskellään Tampereen seurakuntarakenteen muutosprosessia. Pitkin alkukuuta on tullut kutsuja mitä erilaisimpiin tapaamisiin mitä erilaisimpien muutosvaihtoehtojen esiintuomiseksi. On yhden, neljän tai viiden, löytyy kuuden, seitsemän tai kymmenen seurakunnan kannattajia, löytyy ”mikään ei saa muuttua” -ryhmittymä tai ”kaikki uusiksi” -intoilijoita. Asia tuntuu olevan kirkko- ja seurakuntapoliitikoille mahdottoman tärkeä. Mutta onko tämä muuttumisen problematiikka seurakuntalaisten ja muiden tamperelaisten kannalta sittenkään niin tärkeä kuin toisillemme uskottelemme? Sitäpä sopii kysyä.

Eiköhän kuitenkin ole keskeistä, että kirkollinen työ, sielunhoito, armon ja lohdutuksen sanoma, ihmiselämän syklin rituaalit, sosiaalinen lähimmäisapu on sitä, mitä tamperelainen kirkolta ja sen palvelijoilta haluaa – ei seurakuntapolitiikkaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini