Kynä on puunvärinen, terä litteä. Kaunis pyöräytys tuottaa paperille kauniin kirjaimen, arabiankielen aakkosten ensimmäisen.

Kieli poskessa keskityn sen kaarteisiin, jotka onnistuessaan muistuttaisivat rennosti kaunolla kirjoitettua isoa T-kirjainta omissa aakkosissamme. Ei onnistu, kieli pysähtyy poskeen ja epätoivo etsii sijaansa koko kehossani.

Jossakin tajunnan pohjalla ivallinen ääni huomauttaa, miten ylpeys käy lankeemuksen edellä: pitikö hönkäistä ystävällesi, että kahden vuoden päästä kirjoitat arabiaa siinä kuin egyptiläisetkin.

Kirjoitusharjoituksissa tulee hiki. Huoneeseeni kuuluu lähellä olevan moskeijan minareetista muezzin ääni. Allahu Akhbar, Allahu Akhbar, Allahu Akhbar... On sunnuntainen iltapäivä, täysi työpäivä Egyptissä.

Jos olisi perjantai, muslimien pyhä, eivät työt silloinkaan kokonaan päättyisi. Parvekkeeltani näkyvät rakennusmiehet rukoilisivat työmaallaan. Ja työt jatkuisivat verkkaan siitä, mihin ne ennen hiljentymistä jäivät.

Siirrän kirjoituksen opettelun huomiseen. Taloni alakerrassa on pieni kauppa, jonka omistaja esittäytyy Haniksi. Hän on kristitty, jonka merkkinä on hänen oikean oikean kätensä ranteeseen piirretty risti. Kaupan yhdellä seinällä, savukkeiden, tulitikkurasioiden ja purukumipakkausten yläpuolella on pieni, kaunis krusifiksi. Sen Kristus-hahmo katselee hymyillen ahkeraa yrittäjää.

Hani on kopti, egyptiläinen ortodoksi, joka valmistautuu 7. tammikuuta vietettävään joulujuhlaan venäläissyntyisen puolisonsa kanssa. Suomeenkin ovat kiirineet uutiset koptien ja muslimien välisistä yhteenotoista eri puolilla Egyptiä. Juttelen Hanin kanssa joulun alusviikolla. Hän ei pelkää levottomuuksia, mutta myöntää, että tammikuun alussa pidettävä parlamenttivaalien kolmas vaihe askarruttaa. 

- Äärikonservatiivisen al-Nur-puolueen jyrkällä islamismilla on vankka kannattajakuntansa. Jos puolueen asema ensimmäisessä vallankumouksen jälkeen demokraattisesti valitussa parlamentissa on vahva, se tietää hankaluuksia niin maan taloudelle kuin kaikelle yhteiskunnalliselle kehitykselle, Hani sanoo. 

Keskustelukielemme on englanti, jonka Hani vaihtaa kokeeksi muutamaan suomen sanaan. Sovimme, että opetamme toisillemme joka päivä oman äidinkielemme sanoja. Kättä päälle, tuoremehutölkki kainaloon ja takaisin kirjaimien vääntöön. Kiipeän nelikerroksisen taloni katolle aurinkoon kirjoitustarvikkeet mukanani. Taivas on pilvetön, etäältä kuuluu lentokoneiden jyly. Lähtöjen ja paluiden kiihottava ääni.

Tiedän, että vuodet, joiden aikana olen liikkunut eri puolilla Egyptiä ja muita pohjoisen Afrikan arabimaita, ovat tärkeitä. Maa ei ole outo eikä sen kansa vieras, mutta vasta kieli päästää sisälle yhteisöön, ihmisten arkeen ja elämän virtaan. Niitä kohden yritän kurottua vaikka kieli poskessa.

On hyvä tuntea muukalaisuutensa ja muistaa bulgarialais-ranskalaisen filosofin ja kirjailijan Julia Kristevan tavoin ymmärtää olevamme muukalaisia myös itsellemme. Tätä muukalaisuuden moninaista kohtaamista harjoittelen parhaillaan maassa, jossa sanotaan: Onni on ihmisen kohtalo.