Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Samara ja Syyria

Share |

Keskiviikko 23.1.2013 klo 14.28 - Hannu Kilpeläinen


Samara on miljoonakaupunki Lounais-Venäjällä Volgan rannalla. Neuvostoliiton aikana se oli suljettu kaupunki, mutta nimenä Samara on tullut hyvinkin tunnetuksi Suomessa. Sen naapurikaupungissa Toljattissa tehtiin maassamme 1980-luvulla hyvin myytyjä ja länsiautoa muistuttavaa Lada Samara henkilöautoja.

Syyria on valtio Lähi-Idässä. Otsikoihimme se on noussut raamatunhistorian jälkimainingeissa arabivaltiona, Israelin naapurina ja sikisikin levottomana alueena. Suomalaisittain sitä voitaneen pitää ei-kiinnostavana paikkana. Sinne eivät turistit ole tehneet lomamatkoja, siis suljettu valtio.

Aikanaan Samara kelpasi suomalaisille, se oli halpa ja monessa mielessä hyväkin auto monen vähävaraisen tai tarkanmarkan perheen kulkuneuvoksi. Mutta elintasomme ja vaatimuksiemme kohotessa Lada ja Samara unohtuivat. Nuorelle polvelle Samara ei viestitä enää mitään.

Kunnes tuli loppiainen 2013. Silloin Samara palasi suomalaisten maailmankartalle tai ainakin uutisotsikoihin ja television uutisiin. Brittiläinen Boeing 767 -matkustajakone oli kuljettamassa 300 suomalaista lomanviettäjää Thaimaasta Suomeen, mutta joutui konevian vuoksi tekemään pakkolaskun Samaran lentokentälle.

Mitä kertoivat uutiset ja haastatellut lomalennolta Suomeen onnellisesti palanneet thaimaankävijät? Päällimmäiseksi huoleksi osoittautui, että matkustajat olivat joutuneet viettämään yön Samaran lentoterminaalissa, nukkumaan ikkunapenkeillä ja lattialla. Eikä ruokaakaan tuotu, kuten oli luvattu. Joku oli tosin saanut tupakkiaskin kokoisen kalanpalan ja ohraryyniä. Tuli univajetta, nälkä kurni suonessa ja ainakin yksi haastateltu kaipasi kolmen viikon loman jälkeen viikon toipumislomaa järkytyksestään.

Samoissa uutisissa – lehdissä ja televisiossa – kerrottiin Syyrian sisällissodan pakolaisleireistä. Sadat tuhannet sotaa ja kuolemaa paenneet ihmiset kertoivat niin ikään haastatteluissa oloistaan talvituulten, sateiden, tautien, nälän, sairauksien ja kuolemanpelon olosuhteista telttaleireissään. Sadevesi muuttui liejuksi, avoviemärien saasta sekoittui juoma- ja pesuveteen kaiken aikaa. Luvassa oli lisää kuolemaa. Ei ole toivoa päästä seuraavan aamun brittikoneella Helsinki-Vantaalle lentoterminaalin alakerran hampurilaisbaariin, saatikka takaisin lämpimään kotiin nukkumaan lakanoiden väliin, lääkärikeskuksen läheisyyteen, ruokakaupan ja pankkiautomaatin viereen tai edes paikkaan, jossa ei tarvitsisi pelätä ammutuksi tulemista.

Samara unohtuu pian. Lomalaiset eivät alvariinsa tee pakkolaskuja ja jää ilman iltapalaa, vaan virkistäytyvät tulevaisuudessakin auringossa, jotta jaksaisivat taas tehdä työtä, kuluttaa ja voida hyvin. Syyrian pakolaiset jäävät otsikoihin, pysyvät siellä kuten muutkin miljoonien pakolaisleirien asukkaat.  He sairastavat, palelevat, itkevät tapettuja omaisiaan ja kuolevat. Mutta kuka siitä välittää?

Eivät tätä toivon ja epätoivon tasapainoa pidä yllä ainoastaan Thaimaan lomanviettäjät ja Syyrian pakolaisleiriläiset.  Minä en ole koskaan viettänyt lomaani Thaimaassa tai joutunut pakkolaskun tehneeseen lentokoneeseen. Mutta usein kiukuttelen, kun aamulla totean, että huoltoyhtiö ei taaskaan ole aurannut lunta rappukäytävämme edestä, kun tarjoilija tuo ravintolassa ruokani liian hitaasti, kun en saa lääkärikeskuksesta aikaa seuraavalle päivälle, kun pendoliino myöhästyy viisi minuuttia ja myöhästyn Helsingin kokouksesta, kun sataa vettä ja unohdin sateenvarjon.

Syyrialaisten pakolaisleireillä on samaan aikaan kuollut ??? ihmistä!

Avainsanat: pakolaiset, lomalaiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini