Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna tuli tehtyä historiaa. Ei kovin suuressa mittakaavassa, mutta oman perheen suuruusluokassa kyllä.

Lapset saivat jäädä isovanhempien kanssa Tampereelle jopa viideksi perättäiseksi yöksi, mikä oli heille ja meille historiallisen pitkä aika. Itse olen ollut lasteni elämästä rippileirillä yhteensä useampia kuukausia, mutta nyt lähdettiin vaimon ja ystävien kanssa. Vietimme pitkän viikonlopun Amsterdamissa.

Tuon viehättävän kaupungin tunnuslause voisi olla lainattu tutusta lastenvirrestä. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Joskus on tehnyt mieli alkaa laulaa kyseistä virttä myös kireätunnelmaisessa kokouksessa, mutta toistaiseksi olen jättänyt laulamatta.

Amsterdamissa silmiinpistävää oli se, että leppoisaa väkeä oli liikkeellä todella paljon. Paikallisen Vilhelmin kruunajaispäivä saattoi tietysti vaikuttaa asiaan. Kujilla leijui vuorotellen poltettujen hampputuotteiden ja paistinrasvan hajut.

Jokainen terassi oli täynnä iloisia hollantilaisia oluen ääressä. Yhdenkään kanavan reunalla ei ollut kaiteita eikä yhdelläkään vastaan tulleista noin miljoonasta pyöräilijästä ollut päässä kypärää.

Pohjoismainen turisti toisaalta ihaili ja toisaalta paheksui moista menoa. En tähänkään mennessä ole varma siitä, että oliko meininki hyvä vai ei. Silti näimme vain yhden sammuneen, jonka ympärillä hääräsi viisi poliisia ja ambulanssi oli juuri tulossa paikalle.

Mutta aina ei ole ollut ihan niin. Kävimme museoksi muutetussa katolisessa salakirkossa, jonka nimi on Meidän Herramme ullakolla. Jokunen sata vuotta sitten katolisuus oli kaupungissa kiellettyä ja uskoa harjoitettiin salaa. Tietysti moinen kolmen talon vintit yhdistänyt kompleksi on ollut viranomaisten tiedossa, mutta poissa silmistä ja siten mielestä.

Uskonnonvapaus muuten on hieno asia, jota kannattaa puolustaa viimeiseen saakka. Kunhan se pitää sisällään sekö oikeuden uskoa tai olla uskomatta ja kunnioituksen toista kohtaan.

Poissa silmistä ja poissa mielestä näyttää olevan myös ajatus, jolla haluttaisiin suhtautua 400 vuotta myöhemmin Tampereella kerjääviin EU-kansalaisiin. Seurakunnissa päätettiin tarjota näille vähimmille mahdollisuus peseytyä, käytettyjä vaatteita ja kaupungin kanssa terveydenhuoltoa. Varsin negatiivinen nettikommenttivyöry alkoi välittömästi.

Ongelma tuskin ratkeaa paheksumalla, ylenkatseella tai täydellisellä sivuuttamisella. Sen sijaan kannattaa kokeilla välittämistä ja ihmisarvoista kohtelua. Luulenpa, että niin Jeesuskin tekisi Hämeenkadulla.

Taisi kyseinen Herra Nasaretista, Amsterdamin vintiltä ja Hämeenkadulta aikanaan sanoa, että sen minkä teette heille, teette myös minulle. Ihmisarvo on jotain, mitä hän puolustaisi viimeiseen saakka.