Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Jumala paratkoon, emme tunne A:takaan!

Keskiviikko 10.10.2012 klo 13.48 - Maila-Katriina Tuominen

Näin sen kirjoitti Aleksis Kivi: ”Aapo: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisiinsa, ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet, musta jalkapuu, joka, ammoittaen jyrkästi ympyriäisillä lävillänsä, maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut, ja saattaapa hän uhkauksensa toteen, ellei hän näe meiltä jokapäiviäistä ahkeruutta ja harjoitusta, se on varma asia.

Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi ensimmäisen kerran yhtenä niteenä vuonna 1873. Suomalaisen taideproosan ensimmäinen klassikko oli ilmestynyt.

Tänään liehuvat Suomen liput. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.

 Minulle Seitsemän veljestä on jättikokoinen teos, jossa on mustavalkoisia kuvia. Ne liittyvät vuonna 1939 valmistuneeseen elokuvaan, jonka ohjasi Wilho Ilmari. Varhaisiin lapsuusmuistoihini kuuluvat pimenevät illat, pirtin uunissa loimottava tuli ja isoisän rauhallinen ääni, kun hän luki seitsemän veljeksen vaiheista. Kirjassa on vieläkin tumma peukalon jälki muistona niistä lukutuokioista, kun hän kohensi hiillosta hiilihangolla ja merkkasi sivun peukalollaan.

 Seitsemän veljestä oli lapsen mielelle värisyttävän jännittävä teos. Sen kieli kiehtoi ja kiehtoo yhä. Tarina kalveasta immestä, iloliemen kirvoittamat laulut ja Timon laulu oravasta sammalvuoteellaan painuivat syvälle sielun sopukoihin ja saivat mielikuvituksen lentämään. Vähän pelottikin.

 Me suomalaiset olemme onnen suosikkeja, kun meillä on taipuisa suomen kielemme. Tutkijat ovat löytäneet Kiven kielestä niin Raamatun, Kalevalan kuin silloisen puhesuomenkin vaikutuksia. Olennaista on, ettei kukaan ole kirjoittanut niin kuin hän.

Mihin on kadonnut se suomen kieli, jossa ”sanat suussani sulavat, hampahilleni hajoovat?” Kun niinkuttelu on taintunut, ovat tilalle tulleet sanottavan latistava mutettä ja ikään kuin. Niillä kumoutuvat järkevimmätkin analyysit. Mutettä on tilkesana, jossa mutta ja että yhdistyvät toisiaan kumoavaksi kammotukseksi puhumattakaan ikään kuin -yhdistelmästä, jolla puhuja kumoaa juuri sanomansa.

Kieli elää ja kertoo aina käyttäjästään, samoin kuin ajastaan. Kiven kielen ilmaisuvoima ei ole ohentunut 140 vuoden aikana. Siitä nousevat niin raamatulliset kuin sanalaskujen ja virsienkin mahlat, jotka peittoavat moninkertaisesti karut tekstarit ja hymiöt.

Kuinka veljekset etenivät opin tiellä? Kas näin: ”Vallan vitkaan edistyi veljesten oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys, vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n; toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero, joka oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi.

Kirjoittaja on kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä, suomalaisen kirjallisuuden päivä, suomen kieli, tilkesanat, ilmaisuvoima