Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Muumitatan mustelmat

Keskiviikko 26.9.2012 klo 11.13 - Hannu Kilpeläinen

Ei, kyseessä ei ole lyönti- tai kirjoitusvirhe, vaan tämän vuoden syyskuussa ilmestynyt karjalankielinen Tove Janssonin kirja Muminpappas memoarerMuumipapan muistelmat. Itse asiassa se on jo kolmas karjalankielinen muumikirja. Sitä ennen muumilaaksossa on puhuttu karjalaa muumiklassikoissa ”Tiedoiniekan hattu” (Taikurin hattu) 2009 ja ”Varattavu Iivananpäivy” (Vaarallinen juhannus) 2010.

Huomattavaa on, että ruotsiksi kirjoittaneen Tove Janssonin kirjojen kääntäminen karjalaksi on Suomessa vähemmistökielten välistä kulttuuritoimintaa ja että Suomessa elää kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, jotka ovat joutuneet – ja joutuvat – taistelemaan olemassaolostaan.

Mikä sitten on karjalan kieli? Eikö se olekaan suomen kielen murre? On, jos tarkoitamme näillä Pohjois- ja Etelä-Karjalan maakuntien ja Karjalankannaksen evakoiden puhumaa kieltä. Mutta vielä keskiajan lopulla Karjalan kannaksella ja Pohjois-Karjalassa ei puhuttu suomea, siellä puhuttiin suomen kielen sukulaiskieltä, karjalaa.

Historian eri vaiheissa niin suomalainen kuin venäläinen kieli-imperialismikin ovat tehneet parhaansa tukahduttaakseen karjalan kielen käytön. Nykyään karjala luokitellaan uhanalaisiin kieliin.  Mutta paineiden allakin kieli on säilynyt. Sitä on puhuttu kodeissa, kirkoissa, perhe- ja kyläjuhlissa. Venäjällä karjalan kielen puhujia on nykyään yhtä paljon kuin Tampereella asukkaita, noin 200 000, pääasiassa Vienassa,  Aunuksessa ja Tverissä. Suomessa karjalan puhujia on 25 000, joista kieltä päivittäin kotikielenään käyttää 5000. He ovat pääasiassa Salmin, Suojärven ja Suistamon evakkoja ja heidän jälkeläisiään, joiden äidinkieli karjala on ollut katkeamatta ainakin 1200 vuotta.

Muumikirjat ovat vain osa agricolalaista pioneerintyötä luotaessa puhutulle kielelle kielioppi ja kirjallisuutta.  Petroskoin valtionyliopisto aloitti Karjalan ja vepsän kielen laitoksellaan systemaattisen karjalan kielen opettajien koulutuksen vuonna 1990. Itä-Suomen yliopisto sai karjalan kielen ja kulttuurin professuurin vuonna 2008. Mittavaa kenttätyötä kielensä puolesta tekee Karjalan Kielen Seura, myös muumikirjojen kustantaja. Seura on julkaissut jo lähes 30 karjalankielistä kirjaa: kielioppeja, tekstiantologioita ja sanakirjoja, mutta myös kaunokirjallisuutta ja käännöksiä. Vuonna 2009 ilmestyi Kalevala ensimmäistä kertaa karjalaksi. Tänä vuonna ilmestyvät vielä Juhani Ahon Rautatie ja Lastuja.

Karjalan Kielen Seuran suurimpia saavutuksia on, kun kymmenen vuoden todellisen taistelun tuloksena karjalan kieli sai Suomessa virallisen vähemmistökielen statuksen. Marraskuussa 2009 tasavallan presidentti allekirjoitti asiaa koskevan asetuksen päättäen pitkän virkamiesvalmistelun jarrutuksen. Viikko allekirjoituksen jälkeen Tarja Halonen lausui karjalankielisen Kalevalan julkistamistilaisuudessa: ”Kalevalan juhlavuonna kansalliseepoksemme on luettavissa vihdoin myös karjalankielisenä. Se on samalla kunnianosoitus niille Lönnrotin tapaamille runonlaulajille, joiden äidinkielellä Kalevala nyt ilmestyy.”

Tämän erävoiton jälkeen taistelu kielestä jatkuu. Olen seurannut karjalan kielen opetusta Aunuksen alakouluissa. Ehkäpä tulevaisuudessa voin tehdä samaa tamperelaisissakin kouluissa. Kyllä vain. Olen ollut Nikolainsalissa mukana tilaisuuksissa, joissa pagistih suomeksi ja karjalaksi, puhujasta riippuen. Kun nuorena aloittelevana karjalaisen kulttuurin tutkijana 1970-luvun alussa keräsin kansanperinnettä, kieltäytyi moni karjalaisvanhus puhumasta nauhalle. Vasta myöhemmin ymmärsin, että he häpesivät puutteellista suomen kielen taitoaan.  Onneksi aika mennyt ei koskaan palaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: karjalan kieli, sukulaiskieli, Muumipapan muistelmat, Tove Jansson, karjala, Kalevala