Tiistai 19.4.2011 - Juha Mattila
Matkapuhelinjättimme on ollut viime viikkoina otsikoissa. Pääjohtajan vaihtuminen käynnisti arvailut siitä, miten kauan puhelinten tuotekehitys pysyy Suomessa ja muun muassa Tampereella. Nokia on kaupungissamme iso työllistäjä. Osa toimitiloista sijaitsee yhtiön juurilla, entisen kaapelitehtaan vieressä.
Olen ihmetellyt, miten rauhallisesti tuntemani työntekijät suhtautuvat tilanteeseen. Siihen lienee syynsä. Nokialla pitkään palvellut ja ammattitaitonsa ylläpitänyt insinööri lienee kysytty tapaus IT-alan työmarkkinoilla. Aihetta suureen dramatiikkaan ei liene, vaikka muutoksia tulisikin.
IT-ala on mielenkiintoinen peili työmarkkinoiden muuttumisen ilmiöihin. Yt-neuvottelujen lopputuloksen odotus on varmasti piinaavaa, mutta alalla on totuttu epävarmuuteen. Työ tehdään projekteissa. Edellisen loppuessa on totuttu jännittämään, olenko mukana tekijänä seuraavassa. Pätkittäisyys ja epävarmuus ovat ilmiöitä, jotka lisääntyvät työelämässä, näkyvimmin palvelualalla.
Yhteiskuntasopimus, jossa työntekijä sitoutui tekemään ahkerasti töitä ja työnantaja puolestaan pitkäaikaisiin työsuhteisiin, on murtunut. Ahkeruus on jäljellä, mutta sen motiivina lienee yhä useammin ajatus välttää omalla kohdalla seuraava irtisanomisaalto työnantajan siirtäessä työn sinne, missä sen voi teettää edullisimmilla palkoilla.
(Tiheät organisaatiomuutokset ja tehokkuuden hakeminen sysäävät työyhteisöt yhä useammin tilaan, jossa rakenteet eivät ole selviä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työntekijä yhä useammin kohtaa tilanteen, jossa hän ei tiedä, kuka hänen esimiehensä on, mitä vaatimuksia hänen työlleen asetetaan ja mitkä asiat pitää tehdä, kun kaikkea ei ehdi. Uusien rakenteiden pitää syntyä – usein kivuliaasti – työntekijän mielen sisälle.)
Epävarmuus työn jatkumisesta on riski myös yrityksen osaamispääomalle. YT-tilanne saa monet koulutetut ja osaajat katselemaan ympärilleen. Heitä myös rekrytoidaan aktiivisesti muualle. Työmarkkinamme ovat jakautumassa kahtia, ydin- ja kohdennettuun työvoimaan. Nähtäväksi jää, kuinka räikeäksi kahtiajako revähtää suomalaisessa työelämässä. Yritykset sitoutuvat avainhenkilöihin, joiden palkkaa ja urakehitystä ne edistävät. Kasvotonta työvoima taas pidetään välttämättömänä pahana, josta pyritään hyötymään.
Epävarmuus seuraavan työn tekemispaikasta on astunut korkeasti koulutettujen elämään. Uutta työtä ehkä olisi, mutta toisella puolella Suomea. Perheen liikuttaminen paikkakunnalta toiselle vaatii uhrauksia puolisolta ja lapsilta. Koulutetun ammattilaisen vapaus voi olla vapautta seuraavan työn löytämisen liekanarussa.
Lopuksi tekee mieli tehdä opintomatka etelämmäksi. EU:n niin sanotussa joustoturvadirektiivissä, joka on keskeisiä työllisyysasiakirjoja, kannustetaan työntekijöitä liikkumaan työn perässä. Keski-Euroopan kirkkojen työpaikkapapit ja piispat muistuttavat usein – syystäkin – että ihmisellä tulee olla oikeus kotipaikkaan. Heillä ei ole hyvinvointivaltiota, jossa lapset voi laittaa päivähoitoon ja vanhukset vanhainkotiin. Työtätekevällä ei ole aina mahdollisuutta muuttaa.
Uusimmat kommentit