Kirkossa, kirkosta, kirkkoon

Keskiviikko 20.11.2013 klo 12.08 - Jussi Laine

Suomen kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä opiskella. Sanat taipuvat tuhannella erilaisella tavalla ja ne erilaiset tavat pitää vielä opiskella. Joskus ala-asteella opeteltiin sijamuotoja: inessiivi, elatiivi, illatiivi ja niin edelleen. Vanhan liiton opettaja käytti näiden opettelussa ulkoa opeteltavaa rimpsua: kirkossa, kirkosta, kirkkoon, kirkolla, kirkolta, kirkolle.

Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että vanha liitto tarkoitti myös tietoista valintaa: mitä sanaa taivutettiin, jotta sijamuodot pienehkön Jussinkin päähän tarttuisivat. Ja tarttuivathan ne. Sijamuotojen osaamisen lisäksi olen myös käynyt koko lailla paljon kirkossa. Osittain sitä selittää tietenkin sellainen tosiseikka, että isohko Jussi päätyi kirkkoon töihin. Mutta vain osittain, ei pelkästään.

Rippikoulun jälkeen, opiskeluaikana ja vielä ensimmäisinä virkavuosina kävin paljon kirkossa. Varsinkin Helsingissä asuessamme kävimme vaimon kanssa lähes joka sunnuntai kirkossa. Katsoimme Kirkko ja Kaupunki -lehdestä, missä pidetään mielenkiintoinen messu ja sitten suunnattiin sinne. Oli mukava laulaa virsiä, ja ehtoollisella käyminen oli todella iso juttu joka kerta. Saarnoja en yleensä jaksanut kuunnella.

Tapamme käydä messussa herätti tuolloin hieman kritiikkiä. Kristillisempää olisi kuulemma ollut käydä aina samassa paikassa ja sitoutua johonkin seurakuntaan. Mieluiten tietysti siihen paikalliseen, johon kuuluimme. Viiden vuoden aikana kuuluimme kolmeen eri seurakuntaan Helsingissä. Juurru nyt siinä sitten johonkin. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, mikä tekee sellaisesta yhteisöllisyydestä toisenlaista kristillisempää. Nyt tähän arvosteluun osaa suhtautua jo lähinnä huvittuneena. 

Tosin on tunnustettava, että viime vuosina en ole juuri jaksanut käydä messussa. Haluaisin kyllä. Uskon myös, että moni muukin haluaisi. Siksi olemme järjestäneet tänä syksynä Puolen tunnin messuja. Ei siksi, että kaikkien messujen tulee olla lyhyitä ja kompakteja vaan siksi, että tarjolla olisi vaihtoehtoja. Muotoja tulee ja pitää kehittää niin, että kaupunkilainen voi valita sen, mikä itselle sopii parhaiten.

Sana ja sakramentti pitävät huolen juurtumisesta kirkkoon. Katsotaan mihin rahkeet ja yhteinen näkemys seurakunnissa riittävät ja sitten kokeillaan jälleen jotain uutta. Odotan paljon ensi vuodelta ja Tampereen monipuolistuvalta jumalanpalveluselämältä.

Se pitää vielä sanoa, ettei siellä kirkossa aina tarvitse käydä. Eivät seurakuntien voimavarat oikeasti riittäisi siihen, että kaikki jäsenet kerralla tupsahtavat kirkkoon. Siinähän loppuisivat öylätit ja viinit kesken eikä penkkejäkään riittäisi kaikille. Kristillistä on myös levätä, viettää aikaa perheen tai muiden läheisten kanssa ja nukkua pitkään.

Mutta katsopa joskus, olisiko sinulle jotakin sopivaa messua. Jos ei ole, niin kerro minulle, mikä sopisi. Katsotaan, olisiko siihen toiveeseen mahdollista vastata.