Kirkossa, kirkosta, kirkkoon

Keskiviikko 20.11.2013 klo 12.08 - Jussi Laine

Suomen kieli ei ole ihan helpoimmasta päästä opiskella. Sanat taipuvat tuhannella erilaisella tavalla ja ne erilaiset tavat pitää vielä opiskella. Joskus ala-asteella opeteltiin sijamuotoja: inessiivi, elatiivi, illatiivi ja niin edelleen. Vanhan liiton opettaja käytti näiden opettelussa ulkoa opeteltavaa rimpsua: kirkossa, kirkosta, kirkkoon, kirkolla, kirkolta, kirkolle.

Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että vanha liitto tarkoitti myös tietoista valintaa: mitä sanaa taivutettiin, jotta sijamuodot pienehkön Jussinkin päähän tarttuisivat. Ja tarttuivathan ne. Sijamuotojen osaamisen lisäksi olen myös käynyt koko lailla paljon kirkossa. Osittain sitä selittää tietenkin sellainen tosiseikka, että isohko Jussi päätyi kirkkoon töihin. Mutta vain osittain, ei pelkästään.

Rippikoulun jälkeen, opiskeluaikana ja vielä ensimmäisinä virkavuosina kävin paljon kirkossa. Varsinkin Helsingissä asuessamme kävimme vaimon kanssa lähes joka sunnuntai kirkossa. Katsoimme Kirkko ja Kaupunki -lehdestä, missä pidetään mielenkiintoinen messu ja sitten suunnattiin sinne. Oli mukava laulaa virsiä, ja ehtoollisella käyminen oli todella iso juttu joka kerta. Saarnoja en yleensä jaksanut kuunnella.

Tapamme käydä messussa herätti tuolloin hieman kritiikkiä. Kristillisempää olisi kuulemma ollut käydä aina samassa paikassa ja sitoutua johonkin seurakuntaan. Mieluiten tietysti siihen paikalliseen, johon kuuluimme. Viiden vuoden aikana kuuluimme kolmeen eri seurakuntaan Helsingissä. Juurru nyt siinä sitten johonkin. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, mikä tekee sellaisesta yhteisöllisyydestä toisenlaista kristillisempää. Nyt tähän arvosteluun osaa suhtautua jo lähinnä huvittuneena. 

Tosin on tunnustettava, että viime vuosina en ole juuri jaksanut käydä messussa. Haluaisin kyllä. Uskon myös, että moni muukin haluaisi. Siksi olemme järjestäneet tänä syksynä Puolen tunnin messuja. Ei siksi, että kaikkien messujen tulee olla lyhyitä ja kompakteja vaan siksi, että tarjolla olisi vaihtoehtoja. Muotoja tulee ja pitää kehittää niin, että kaupunkilainen voi valita sen, mikä itselle sopii parhaiten.

Sana ja sakramentti pitävät huolen juurtumisesta kirkkoon. Katsotaan mihin rahkeet ja yhteinen näkemys seurakunnissa riittävät ja sitten kokeillaan jälleen jotain uutta. Odotan paljon ensi vuodelta ja Tampereen monipuolistuvalta jumalanpalveluselämältä.

Se pitää vielä sanoa, ettei siellä kirkossa aina tarvitse käydä. Eivät seurakuntien voimavarat oikeasti riittäisi siihen, että kaikki jäsenet kerralla tupsahtavat kirkkoon. Siinähän loppuisivat öylätit ja viinit kesken eikä penkkejäkään riittäisi kaikille. Kristillistä on myös levätä, viettää aikaa perheen tai muiden läheisten kanssa ja nukkua pitkään.

Mutta katsopa joskus, olisiko sinulle jotakin sopivaa messua. Jos ei ole, niin kerro minulle, mikä sopisi. Katsotaan, olisiko siihen toiveeseen mahdollista vastata.

 

Vanhat sedät heiluvat

Keskiviikko 10.4.2013 klo 11.59 - Jussi Laine

Varoitus: Seuraava kolumni sisältää seurakunnallista tuotesijoittelua, tapahtumamarkkinointia ja kutsua uskonnonharjoittamiseen.

Se taisi tapahtua kesällä 1982. Vanhempani kertoivat ohimennen, että taloon aiotaan hommata piano. Tämä tarkoitti sitä, että syksyllä aloitettaisiin pianotunnit. Tämä ei ollut mieluinen uutinen. Suoraan sanottuna se vaikutti hölmöimmältä idealta, jonka vanhempani olivat ikinä saaneet. Mutta se ei ollut neuvoteltavissa oleva asia.

Aaronin Pianoaapisesta aloitettiin ja eri väreillä koodattuihin pianokouluihin jatkettiin. Harjoittelin puoli tuntia päivässä koko peruskoulun ajan, vaikka läheskään aina ei huvittanut. Näin neljääkymmentä ikävuotta lähestyessä voin jo julkisesti kertoa, että vanhempieni ideoista tämä olikin parhaasta päästä.

Sillä nyt minulla on bändi, joka keikkailee tasaiseen tahtiin. Emme ole ihan niin kunnianhimoisia kuin päähenkilö Anssi Kelan kappaleessa Rock-unelma. Kyseisessä mahtavassa tarinassa joku bändistä lähtee saamaan lapsia tai työelämän pyörteisiin juuri suuren suosion kynnyksellä.

Päähenkilö soittaa sitten viimeisen keikkansa yksin Martta-kerhon pikkujouluissa tonttulakki päässä. Meidän yhtyeellä on laskentatavasta riippuen noin kahdeksan lasta. Ammattijakauma kulkee jokusesta diplomi-insinööristä linja-autonkuljettajan kautta pastoriin. Meidän vanhojen setien edessä laulaa pari opiskelijaneitokaista, jotka ovat noin puolet meitä muita nuorempia.

Bändimme keikkapaikka on useimmiten sama: Linnainmaan seurakuntakeskus ja siellä pidettävä Messukylän seurakunnan Kipinä! -messu. Siinä on montakin todella hienoa ja meille osuvaa juttua. Ensinnäkin on mukavaa päästä keikalle. Treenikämpän seinille soittaminen on pidemmän päälle puuduttavaa hommaa.

Toiseksi, on pakko pitää bändiä ja harjoituksia yllä, kun seuraava keikka on aina tulollaan. Kolmanneksi, eikä ihan vähimmäksi syyksi, nousee se, että voimme omilla kyvyillämme tehdä jotakin seurakunnan, kirkon ja näiden edustaman erittäin Korkean Tahon hyväksi.

Teemme työtä ilman palkkaa ja vapaaehtoispohjalta. Seurakunnan työntekijällekin tekee erittäin hyvää hypätä aidan toiselle puolelle. Ja vanhoille sedille tekee hyvää soittaa Kaikkivaltiaan kunniaksi ja seurakuntalaisten iloksi. Bändissä on saatettu havaita jopa pientä musiikillista kehittymistäkin.

Kipinä! -messua voi suositella kaikille muutenkin kuin hienon bändin vuoksi. Tämä messu on toteuttajiensa näköinen ja kuuloinen. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä välittömyyttä, intoa ja kotoisuutta. Messulla on nuoren seurakunnan kasvot. Kannattaa käydä kokeilemassa.

Kirjoittaja on Tampereen seurakuntien rippikoulupastori, joka toimii tällä hetkellä seurakuntien kärkihankekoordinaattorina.

Yhden Hinnalla

Keskiviikko 25.4.2012 klo 11.01 - Jussi Laine

Mikä on kallista ja mikä on halpaa? Tässä kysymys, jota jokaisen tulee mietittyä useamman kerran päivän aikana. Välillä tuntuu, että joillekin hinta-arvioinnit ja edulliset hankinnat ovat elämäntehtävä. Valitettavasti joskus kuulun itsekin tuohon joukkoon.
Näiden teemojen ajattelemisen viemä aika- ja ajatusmäärä kertoo jotain siitä, että halpuus tai kalleus on suhteellinen käsite. Esimerkiksi monen sadan euron illallinen hienossa ravintolassa on kyllä todella kallista. Monen sadan euron viimeisen päälle hieno älypuhelin, jonka takaosassa on pala haukatusta hedelmästä, ei tunnu ollenkaan niin kalliilta. Ainakin tätä itselleni selitin, kun tein tilausta. Toisaalta kolme euroa maksava lounas on todella halpa.
Näiden juttujen halpuus tai kalleus on meille tässä mittakaavassa juuri näin. Mutta vain meille, eikä ehkä kaikille meistäkään. On monia ihmisiä, joille tämä suhteellisuus on jotain ihan muuta. Kolme euroa voi olla todella iso raha, niin iso, että elämä saattaa olla siitä kiinni. Se mikä minun elämäni mittakaavassa ei ole juuri mitään, saattaa oikeassa paikassa pelastaa toisen koko elämän. Tämä ei koske pelkästään rahaa. Yksi ystävällinen sana tai toisen huomaaminen ja huomioiminen voi olla äärettömän arvokasta hänelle juuri tänään.
Kaikista kalleimmat asiat eivät ole rahalla ostettavissa. Sellaisia ovat ystävyys, rakkaus ja terveys sekä toiset ihmiset, juuri ne, joita sanotaan lähimmäisiksi. Puhumattakaan sinusta itsestäsi, sillä sinä olet arvokas.  Ainahan ei siltä tunnu. Mutta niin vain on. Vaikka ajattelet, että toisten silmissä et ole mitään. Tai et ole omasta mielestäsi mitään. Siltikin: Sinä olet. Jumalan silmissä olet.
Näihin ajatuksiin päädyin ihan markkinointimielessä. Tampereella järjestetään toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna todella hieno tapahtuma: Kirkon Nuorisopäivät. Näiden päivien teemana on Yhden Hinnalla. Sillä halutaan kääntää ajatukset juuri edeltäviin ajatuksiin: mikä on halpaa ja mikä kallista? Miten Jumala näkee meidät? Minkälaisen hinnan Jumala on meistä maksanut?
Varmasti on tulossa hieno tapahtuma. Vaikka tapahtuma on suunnattu nuorille, kannattaa näitä asioita miettiä myös omalla kohdalla. Lisäksi kannattaa tutustua, olisiko päivillä jotakin itseä kiinnostavaa, riippumatta iästä.
Itse olen mukana koko viikonlopun, mutta eniten odotan sunnuntaita. Silloin on messu Särkänniemessä, piispa itse saarnaa. Kuinka hienoa on, että ensin messuillaan ja sitten pidetään hauskaa yhdessä! Kristityn elämän ei tarvitse olla synkeää ja surullista. Siksipä ajattelin kysyä piispalta, olisiko Tornado mitään ennen kirkkokahveja.