Vanhat sedät heiluvat

Keskiviikko 10.4.2013 klo 11.59 - Jussi Laine

Varoitus: Seuraava kolumni sisältää seurakunnallista tuotesijoittelua, tapahtumamarkkinointia ja kutsua uskonnonharjoittamiseen.

Se taisi tapahtua kesällä 1982. Vanhempani kertoivat ohimennen, että taloon aiotaan hommata piano. Tämä tarkoitti sitä, että syksyllä aloitettaisiin pianotunnit. Tämä ei ollut mieluinen uutinen. Suoraan sanottuna se vaikutti hölmöimmältä idealta, jonka vanhempani olivat ikinä saaneet. Mutta se ei ollut neuvoteltavissa oleva asia.

Aaronin Pianoaapisesta aloitettiin ja eri väreillä koodattuihin pianokouluihin jatkettiin. Harjoittelin puoli tuntia päivässä koko peruskoulun ajan, vaikka läheskään aina ei huvittanut. Näin neljääkymmentä ikävuotta lähestyessä voin jo julkisesti kertoa, että vanhempieni ideoista tämä olikin parhaasta päästä.

Sillä nyt minulla on bändi, joka keikkailee tasaiseen tahtiin. Emme ole ihan niin kunnianhimoisia kuin päähenkilö Anssi Kelan kappaleessa Rock-unelma. Kyseisessä mahtavassa tarinassa joku bändistä lähtee saamaan lapsia tai työelämän pyörteisiin juuri suuren suosion kynnyksellä.

Päähenkilö soittaa sitten viimeisen keikkansa yksin Martta-kerhon pikkujouluissa tonttulakki päässä. Meidän yhtyeellä on laskentatavasta riippuen noin kahdeksan lasta. Ammattijakauma kulkee jokusesta diplomi-insinööristä linja-autonkuljettajan kautta pastoriin. Meidän vanhojen setien edessä laulaa pari opiskelijaneitokaista, jotka ovat noin puolet meitä muita nuorempia.

Bändimme keikkapaikka on useimmiten sama: Linnainmaan seurakuntakeskus ja siellä pidettävä Messukylän seurakunnan Kipinä! -messu. Siinä on montakin todella hienoa ja meille osuvaa juttua. Ensinnäkin on mukavaa päästä keikalle. Treenikämpän seinille soittaminen on pidemmän päälle puuduttavaa hommaa.

Toiseksi, on pakko pitää bändiä ja harjoituksia yllä, kun seuraava keikka on aina tulollaan. Kolmanneksi, eikä ihan vähimmäksi syyksi, nousee se, että voimme omilla kyvyillämme tehdä jotakin seurakunnan, kirkon ja näiden edustaman erittäin Korkean Tahon hyväksi.

Teemme työtä ilman palkkaa ja vapaaehtoispohjalta. Seurakunnan työntekijällekin tekee erittäin hyvää hypätä aidan toiselle puolelle. Ja vanhoille sedille tekee hyvää soittaa Kaikkivaltiaan kunniaksi ja seurakuntalaisten iloksi. Bändissä on saatettu havaita jopa pientä musiikillista kehittymistäkin.

Kipinä! -messua voi suositella kaikille muutenkin kuin hienon bändin vuoksi. Tämä messu on toteuttajiensa näköinen ja kuuloinen. Se on mielenkiintoinen yhdistelmä välittömyyttä, intoa ja kotoisuutta. Messulla on nuoren seurakunnan kasvot. Kannattaa käydä kokeilemassa.

Kirjoittaja on Tampereen seurakuntien rippikoulupastori, joka toimii tällä hetkellä seurakuntien kärkihankekoordinaattorina.