Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
Kohtaamisia suvessaTorstai 16.8.2012 klo 10.22 - Hannu Kilpeläinen Jos pienenä olisi tiennyt kuinka isona on kivaa, ei olisi malttanut odottaa. Tämä jo kultaisessa nuoruudessani oppimani elämänviivaus – taitaa olla se kuuluisa pälkäneläinen sananparsi – on tullut mieleeni tuon tuostakin kuluvana suvena. Lyhyen kesämme aikana suomalainen kesähullu kansa liikkuu vuoden reissaamiskiintiönsä lähes täyteen ja tapaa hiki hatussa ystäviään ja sukuaan sulkeutuakseen pimeän syksyn ja talven ajaksi kertaamaan, mitä kaikkea onkaan ystäville tapahtunut sitten edellisen suven. Niin minäkin. Olen juhlinut kolmen lastenlapseni syntymäpäiviä niin Tampereella kuin Joen kaupungissa Karjalassakin. Saunoen ja makkaraa grillaten vietimme kesänaapurimme kuopuksen 11-vuotispäiviä vakkasuomalaisen korpijärven rannalla. Heinähelteillä vihin miniäni pikkuveljen avioliittoon Messukylän kirkossa. Näissä bileissä sain iloita lapsuuden ja nuoruuden aidosta elämänilosta ja toivontäyteisestä energiasta. Tapasin myös monia vanhoja nuoruudenystäviä, joiden kanssa yhdessä epämääräisesti suunnittelimme tulevaisuuttamme ja pohdimme tulevaa elämäntehtäväämme. Taisipa näissä nuoruudenvisioissa paistaa läpi ylimielinenkin luottamus omaan itseemme, kykyihimme, oppineisuuteemme ja kaiken hallitsevuuteemme. Oliko nuoruutemme vain pälkäneläisen sananparren peräänkuuluttamaa valmistautumista elämän iloihin ja oman itsensä herruuteen? Monien grillihiilien äärellä, saunan lauteilla, hämärtyvissä pirteissä ja mökeissä me kypsään aikuisuuteen siirtynyt omistava luokka olemme käyneet läpi elämäämme. Olemme summanneet ilon ja voiton hetkiä, mutta myös tappioita, menetyksiä ja surua. Mammonaa meillä kyllä kohtuullisesti on, mutta muuten elämä on meitä enemmän hallinnut kuin me elämää. En ole ainoa, joka on menettänyt tuonen viitaan lapsensa. Useampikin on joutunut saattamaan puolisonsa haudan lepoon. Yhdessä olemme olleet jakamassa huolta jälkipolvemme vihreästä oksasta, huolta maailmantalouden ja euron tulevaisuudesta, huolta kaikesta siitä, mikä ei olekaan hallittavissamme. Kävin vanhassa Lintulan luostarissa Kivennavalla Karjalan kannaksella. Siellä tapasin äiti Marian. Sodissa tuhoutunutta nunnaluostaria oli ryhdytty viime talven aikana rakentamaan uudelleen. Luostarin vanhan kirkon perustuksilla on jo melkein valmis uusi kirkko. Äiti Maria oli uuden kirkon rakennuttajan, Pietarin Johannes Rilalaisen luostarin nunnana töiden valvoja. Kiertelin kirkkoa mukanani valokopioita vanhoista valokuvista, joiden avulla vertailin vanhan ja uuden kirkon vastaavuutta. Äiti Maria seurasi touhujani tarkasti ja kysyi kuvissa näkemiensä ihmisten, muinaisten nunnien ja luostarin työläisten nimiä, jotka oli liitetty kuvien yhteyteen. Kysyin, miksi hän ne tahtoi tietää. Oliko hän kiinnostunut historiasta? ”En niinkään”, äiti Maria vastasi hymyillen, ”Haluan rukoilla heidän sielujensa puolesta”. Annoin hänelle kaikki kuvat nimiluetteloineen. Äiti Marialla on keinot elämän hallitsemiseen. Kirjoittaja on Wood Bank Ranchin isäntä ja elämän ja idän luostarilaitoksen tutkija.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suvi, kohtaaminen, perhejuhlat, nuoruudenystävät, elämänkokemukset, ilot, surut, uudelleenrakennus, sielut, rukous, elämän hallinta |
Hiljaisuuden voimaKeskiviikko 29.2.2012 klo 10.56 - Maila-Katriina Tuominen Outo hiljaisuus. Vilkaisu öiseen pimeyteen. Himmeän katulampun ympärillä Aamuvarhaisella maailma täyttyy äänistä. Hiljaisuuden lumo ei kokonaan Hiljaisuus on rikkumaton seuraavanakin yönä. Pyryttää. Hiljaisuuden melkein Hiljaisuudessa ihminen on itsensä kanssa ja puhuu sisään päin. Monille se on vaikeaa. Siksi äänet voittavat äänettömyyden. Moni rakentaa itselleen äänikennon, jossa musiikki on suojus ja oman reviirin turva. Kun Melusta on tullut osa elämäämme. Se muovaa mielemme, ajatuksemme, muistimme, koko olemuksemme. Jos joku rohkenee valittaa melusta, häntä kehotetaan muuttamaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa – tai ainakin maalle. Ei maaseutukaan ole meluton. Äänet kapseloituvat kaikkialla ympärillemme ja Ei melu ole meidän vain meidän aikamme vitsaus. Muinaiset sumerilaiset Mitä tapahtui vuonna 1952 hiljaisuuden konsertissa? Tuolloin säveltäjä John Se oli yhdenlainen retriitti, joka kokosi ihmiset yhteen. Siitä sikisi Retriitit mielletään vetäytymiseksi vapaaehtoiseen hiljaisuuteen ja hiljentymiseen. Aikoinaan hengelliset hiljentymiset ovat löytäneet tiensä yritysmaailmaan: On tyky-retriittejä ja muita työkuntoa kohentavia Monet ovat huomanneet maailman lentoasemilla oven, jossa lukee Hiljaisuuden Vasta sataneen lumen kyky imeä äänet valkoisuuteensa tarjoaa hiljentymisen Samanlaiseen autuuden tilaan pääsee keskellä öistä hiekka-aavikkoa. Korviin Japanilaisen tila-aika -ajattelun mukaan hiljaisuus kuten tyhjyyskin ovat Näkyykö hiljaisuus? Ei. Ehkä moni unohtaa sen juuri siksi. Lumen peittämään
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiljaisuus, melu, retriitti, hiljentyminen, rukous |
Uusimmat kommentit