Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Kynä on mahtavampi kuin miekka

Keskiviikko 6.11.2013 klo 15.08 - Maila-Katriina Tuominen

Egyptin heinäkuu on kuuma. Tuuletin sirisee huoneessani. Vedän verhot ikkunoiden eteen ja jatkan kirjoittamista. On tauon aika. Avaan television ja etsin uutiskanavaa. Keskityn kuuntelemaan nuoren tytön puhetta.

Hän on juuri täyttänyt 16 vuotta. Hän puhuu YK:ssa vakavana, ääni kirkkaana ja kantavana. Hän on pakistanilainen Malala Yousafzai, jota on veikkailtu Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Hän on kaikkien aikojen nuorin ehdokas. Hän ei saa palkintoa, mutta hänet palkitaan Anna Politkovskajan nimeä kantavalla palkinnolla, jonka myöntää ihmisoikeuksia puolustava, naisia palkitseva järjestö. Hän sanoo ihailevansa venäläistoimittajan sitoutumista totuuteen, tasa-arvoon ja ihmisyyteen. Hän saa myös Saharov-palkinnon ja Simone de Bueauvoir -palkinnon.

Katse taaksepäin. Vuosi sitten hän istui koulubussissa, jonka parrakas nuori mies pysäytti. Talibaneihin kuulunut mies ampui kolme laukausta. Ensimmäinen osui häneen, kaksi muuta hänen koulutovereihinsa.  Hänet lennätettiin keinotekoisessa koomassa Britanniaan. Hänet leikattiin monta kertaa. Hän toipui pikku hiljaa, näkö ja puhekyky palautuivat.

Hänen pitkä YK-puheensa jää historiaan, tulevien sukupolvien ihailtavaksi. "Terroristit ovat surmanneet tuhansia ihmisiä, haavoittaneet monia. Minä olen yksi heistä. Puhun kaikkien tyttöjen ja poikien puolesta. Korotan ääneni, en huutaakseni, vaan siksi, että äänettömien ääni pääsisi kuuluviin. Puhun niiden puolesta, jotka ovat taistelleet oikeudesta elää rauhassa, oikeudesta tulla kohdelluksi arvokkaasti, oikeudesta tasa-arvoon, oikeudesta koulutukseen."

Hän päättä puheensa uljaasti: "Nouskaamme taisteluun lukutaidottomuutta, köyhyyttä ja terrorismia vastaan. Otetaan kynämme ja kirjamme, ne ovat voimakkaimmat aseemme. Kynä on mahtavampi kuin miekka. Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kynä ja kirja voi muuttaa maailman. Koulutus on ainoa ratkaisu. Koulutus ensin."

Toivottavasti hänen hiljan ilmestynyt kirjansa The Girl Who Stood Up For Education And Was Shot By The Taliban käännetään myös suomeksi.

Miksi kirjoitan Malala Yousafzaista? Siksi, että hänen rohkeat sanansa ihmisoikeuksista, tyttöjen ja poikien oikeudesta käydä koulua eivät ole tyhjiä fraaseja. YK:n Kansainvälinen lukutaitopäivä 8. syyskuuta ja Tyttöjen päivä 11. lokakuuta nostavat esiin monien mielestä maailman suurimman rikkomuksen, sen etteivät tytöt pääse kouluun. Yli 120 miljoonaa lasta on vailla alkeisopetusta. Heistä suurin osa on tyttöjä. Maailmassa on 122 miljoonaa 15–24 -vuotiasta nuorta, jotka eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa. Heistä kaksi kolmasosaa on tyttöjä.

Global Gender Indexin mukaan tasa-arvovertailun kymmenen heikointa maata vuonna 2010 olivat Egypti, Turkki, Marokko, Benin, Saudi-Arabia, Nosunluurannikko, Mali, Pakistan, Tshad ja Jemen. Tyttöjen kokema koulutuksen puute, aliravitsemus, väkivalta, lapsuuden katkaisevat liian varhaiset avioliitot, raskaus- ja synnytyskomplikaatiot ovat arkipäivää eri puolilla maapalloa.

Taloustieteen Nobel-palkinnon saaneen Amartya Senin mukaan maailmasta puuttuu yli miljoona naista.  Missä he ovat? Tyttöytensä ja naiseutensa vuoksi yhteisönsä ulkopuolelle jätettyjä, kaupattuja, pahoinpideltyjä, hylättyjä.

Toivottavasti Malala Yousafzatin sanat viitoittavat tietä teoille.

Kirjoittaja on kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Egypti, Nobelin rauhanpalkinto, Malala Yousafzai, naisten oikeudet, koulutus, tasa-arvo

Paluun ilo ja ikävä

Keskiviikko 11.4.2012 klo 16.44 - Maila-Katriina Tuominen

Palasin Suomeen pari viikkoa sitten. Ehdin nähdä ennen lähtöäni Egyptin Nile tv:n uutisten välittämän suuren surun, joka kohtasi maan koptiyhteisöä. Kristittyjen koptien uskonnollinen johtaja paavi Shenouda III menehtyi lauantaina 17. maaliskuuta. Itkevät ihmiset kokoontuivat maan eri puolilla muistamaan johtajaansa.

Egyptin-kotini alakerran kauppias Hani oli vakava. Hän sanoi, ettemme me maan ulkopuolella asuvat ymmärrä, miten tärkeä johtaja heidän papansa oli kristityille. Hän oli sovitteleva ja pystyi puhumaan myös Muslimiveljeskunnan kanssa silloin, kun maan poliittinen johto sulki yhteydet ja vaikeni.

Uuden koptipaavin valinta on kahden kuukauden päästä, suunnilleen samaan aikaan kuin egyptiläiset valitsevat maalle presidentin.

Jätin Suomeen-paluustani asianmukaisesti tiedon talon doormanille, eräänlaiselle monitoimitalonmiehelle. Hän oli turvallisuussyistä kaiken aikaa perillä, missä liikuin, olinko kotona hänen ”vastuutalossaan”, Kairossa tai jossain muualla.

Istuin usein taloni aurinkoisella katolla lukemassa ja kirjoittamassa. Hän kysyi, pelkäätkö. Kerroin, että kirjoitan kaikessa rauhassa, voin hyvin enkä pelkää mitään, olenhan kotona.

Minulle on vuosi vuodelta hankalampaa palata Suomeen. Kyse ei ole petturuudesta. En tarkoita sitä, etteikö täällä voi elää. Yhä konkreettisemmin tajuan, että maapallomme on seitsemän miljardin ihmisen maailma. Suurin osa ei voi unelmoidakaan vakaudesta eikä demokratiasta. Hetkittäin tieto tästä kaikesta musertaa.

Paunun yöbussi kuljetti meidät myöhäiset Tampereen linja-autoasemalle. Vantaalla satoi vettä, Tampereen tienoilla perhosen kokoisia räntäläpysköitä. Kun hyvästelin ystäviäni siellä jossakin auringon paahteessa, he varoittivat nousemasta mihinkään yöbussiin tai taksiin!

Mikä ilo olla Suomessa, kun tietää, ettei bussinkuljettaja kaiva esiin puukkoa eikä kinua lisäliksaa ja taksi tuo kotiovelle asti. Tämä turvallisuus on sitä demokratiaa, johon arabimaailma nyt kurottaa. Mallit puuttuvat ja tieto pohjoismaisesta demokratiasta on kaukainen unelma.

Kotioven avattuani minua tervehtivät viikkojen ajalta kertyneet lehdet. Oivalsin, että lukutaitoista kansaa ei noin vain jymäytetä.

Kannattaa muistaa, että Egyptin väestöstä noin 30 prosenttia on lukutaidottomia. Me voimme tarkistaa maamme ja maailman tilan päivittäin kotiin kannetuista sanomalehdistä. Lehtien tilaaminen ja kotiin kanto ovat outo asia useimmille egyptiläisille.

Emme osaa ajatella, että sanomalehdet ovat arjen ylellisyyttä. Niitä kyllä löytyy toreille levitettyinä mattoina tai katujen ja kujien varsille pystytetyillä pikapöydillä. Ne näyttävät olevan miesten kiinnostuksen kohteita. Lehdet eivät julista enää yhtä virallista totuutta. Sen huomaa, kun kuuntelee miesten ärhäkkää keskustelua niiden sisällöstä.

Jokaisen kotiinpaluun jälkeen kahmaisen kasan lehtiä kainalooni, istun lattialle ja antaudun uutisvirran vietäväksi. Ei haittaa, vaikka se virta kantaa vanhoja uutisia. Poissaolon jälkeen ne ovat kumman tuoreita, olkoonkin että niiden maailma on kapeampi kuin todellisuus. Eläköön sanomalehti ja lukutaito!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kopti, vapaus, demokratia, Egypti, sanomalehti, lukutaito