Jumala paratkoon, emme tunne A:takaan!

Keskiviikko 10.10.2012 klo 13.48 - Maila-Katriina Tuominen

Näin sen kirjoitti Aleksis Kivi: ”Aapo: Jumala paratkoon! onhan laita, ettemme tunne A:takaan, aapisen ensimmäistä kirjainta, ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla, kirkkolain mahdilla. Ja te tiedätte, mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisiinsa, ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Jalkapuuhan meitä vartoo, veljet, musta jalkapuu, joka, ammoittaen jyrkästi ympyriäisillä lävillänsä, maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut, ja saattaapa hän uhkauksensa toteen, ellei hän näe meiltä jokapäiviäistä ahkeruutta ja harjoitusta, se on varma asia.”

Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi ensimmäisen kerran yhtenä niteenä vuonna 1873. Suomalaisen taideproosan ensimmäinen klassikko oli ilmestynyt.

Tänään liehuvat Suomen liput. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä.

 Minulle Seitsemän veljestä on jättikokoinen teos, jossa on mustavalkoisia kuvia. Ne liittyvät vuonna 1939 valmistuneeseen elokuvaan, jonka ohjasi Wilho Ilmari. Varhaisiin lapsuusmuistoihini kuuluvat pimenevät illat, pirtin uunissa loimottava tuli ja isoisän rauhallinen ääni, kun hän luki seitsemän veljeksen vaiheista. Kirjassa on vieläkin tumma peukalon jälki muistona niistä lukutuokioista, kun hän kohensi hiillosta hiilihangolla ja merkkasi sivun peukalollaan.

 Seitsemän veljestä oli lapsen mielelle värisyttävän jännittävä teos. Sen kieli kiehtoi ja kiehtoo yhä. Tarina kalveasta immestä, iloliemen kirvoittamat laulut ja Timon laulu oravasta sammalvuoteellaan painuivat syvälle sielun sopukoihin ja saivat mielikuvituksen lentämään. Vähän pelottikin.

 Me suomalaiset olemme onnen suosikkeja, kun meillä on taipuisa suomen kielemme. Tutkijat ovat löytäneet Kiven kielestä niin Raamatun, Kalevalan kuin silloisen puhesuomenkin vaikutuksia. Olennaista on, ettei kukaan ole kirjoittanut niin kuin hän.

Mihin on kadonnut se suomen kieli, jossa ”sanat suussani sulavat, hampahilleni hajoovat?” Kun niinkuttelu on taintunut, ovat tilalle tulleet sanottavan latistava mutettä ja ikään kuin. Niillä kumoutuvat järkevimmätkin analyysit. Mutettä on tilkesana, jossa mutta ja että yhdistyvät toisiaan kumoavaksi kammotukseksi puhumattakaan ikään kuin -yhdistelmästä, jolla puhuja kumoaa juuri sanomansa.

Kieli elää ja kertoo aina käyttäjästään, samoin kuin ajastaan. Kiven kielen ilmaisuvoima ei ole ohentunut 140 vuoden aikana. Siitä nousevat niin raamatulliset kuin sanalaskujen ja virsienkin mahlat, jotka peittoavat moninkertaisesti karut tekstarit ja hymiöt.

Kuinka veljekset etenivät opin tiellä? Kas näin: ”Vallan vitkaan edistyi veljesten oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys, vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n; toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero, joka oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi.”

Kirjoittaja on kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja.

Energiaa ytimestä

Keskiviikko 23.11.2011 klo 15.12 - Laura Tuhkanen-Jukkola

Rikkonaisen yön jälkeen kahvinkeittimen ääressä mietin, minne kaksi kolmesta tutista on taas kadonnut, ja missä välissä jaksaisin lähteä kauppaan. Mieleen tunkee jokin kuva aamuöisestä unesta. Yritän saada siitä kiinni. Pimeä tulee pian uudestaan, mutta nukkua ei saa vielä moneen tuntiin. Muistan sukulaistytön, joka sanoi mummolle: ”Jos sullon huumorintajua, käytä sitä nyt!”

Kahvilan seinällä houkuttelee ”Rakkaus ja tietoisuus” -konferenssin mainos. Voikohan siellä löytää yhteyden elämän voimavirtoihin? Vai pitäisikö matkustaa halaamaan äiti-Ammaa? Kiminkinen kuulemma puhuu ihmisen elämästä, vaikkakin erikoisella tyylillä: Hän sanoo asiat niin kuin ne ovat.

Jokaisessa meissä asuu pieni kiminkinen, joka puhuu suoraan. Oman itsensä kuuntelemiseen saa antaa aikaa. Ne tunteet, joita ihminen ei huomaa tuntevansa, eikä siis ole niistä tietoinen, voivat vaikuttaa tuhoisasti omaan terveyteen ja ihmissuhteisiin. Yhteys tiedostamattomaan taas antaa ihmiselle energiaa. Tiedostamaton ilmentää itseään koko ajan mielikuvina, ruumiin tuntemuksina, unina ja myös tekoina.

Oman sisäisen maailman kohtaamista tulee välteltyä kuin hammaslääkäriin menoa. Itsensä voi unohtaa joka ilta television ääressä, katsella toisten elämää ja illuusioita mieluummin kuin oman elämänsä kuvia. Useimmiten ihminen löytää voimanlähteille vasta äärimmäisen kivun kautta.  Filosofi ja psykoanalyytikko Martti Siirala on havainnut, että on aivan kuin jokaisella olisi oma sisäinen puolustaja, joka auttaa ihmistä löytämään oman tiensä. Hän on myös ihmetellyt, mikä tai kuka se mahtaa olla. Vastaisin sen olevan Jumalan Henki, hänen joka meidät on luonut, ja josta elämä ja kaikki luovuus on lähtöisin.          

Yltäkylläistä elämää ei voi ostaa rahalla. Monet elämää rikastuttavat asiat ovat ilmaisia, mutta eivät automaattisia. Johtolankoja ja värikarttoja voi löytyä taiteesta tai omista unista. Uniaan muistelemalla voi saada yhteyden omiin tunteisiinsa ja nähdä kirkkaasti ne yksinkertaiset totuudet, jotka valveilla ollessaan on sivuuttanut. ”Nykyihminen toteuttaa itseään kokonaisena vain unissaan”, väitetään surrealismin manifestissa, joka on julkaistu Ranskassa jo vuonna 1925.                             

Psykohistorioitsija Juha Siltala on todennut, että elämme turbokapitalistisessa yhteiskunnassa, joka kieltää heikkouden ja tarvitsevuuden. Voimme siis palvella toisiamme parhaiten nöyrtymällä, niin että paljastamme olevamme tarvitsevia ihmisiä, kertomalla elämän kurjuudesta ja riemusta ja myös siitä pahasta, mitä jokaisen sisällä on. Olen huomannut, että ihmisten yksityisimmät kokemukset ovat kaikille yhteisiä, ja niiden jakamisen kautta syntyy yhteys ihmisten välille.

Jos kukaan ei anna lupaa olla ihminen, Jumalakin käy tarpeettomaksi. Vain ihminen voi tarvita ja kaivata Jumalaa. Vaikka haluaa tuntea itsensä paremmin, ei tarvitse olla oman onnensa seppä. Silloin tällöin laitan CD-soittimeen Suomen lasten Raamatun, vaikka aamupalan ajaksi. Tuntuu hyvältä kuunnella Jeesuksen puhetta, sillä hän tuntee ihmisessä vaikuttavat voimat ja näkee sydämeen. Hänen puheensa on rehellistä ja ravitsevaa, ja lapsetkin tykkäävät.