Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Haastettu ruotsalaisuus, Martti ja isä

Keskiviikko 7.11.2012 klo 14.22 - Hannu Kilpeläinen

Tällä viikolla liputetaan kahdesti. Tiistaina siniristilippu liehui ruotsalaisuuden ja kuningas Kustaa Aadolfin kunniaksi. Sunnuntaina liputetaan isälle.

Väliin jää lauantain päivänsankari, Martti. Tuolloin lippua ei nosteta salkoon, mutta maassamme on ollut aika, jolloin saksalaista uskonsankaria Martti Lutheria juhlittiin martinpäivänä 10. marraskuuta.

Kustaa Aadolfin ja Martti Lutherin puolustamaa uskoa haastetaan nyt maassamme tuhansien kolumnien, blogien ja seminaari-istuntojen voimin. Isiemme kirkon ja uskon katsotaan olevan vaarassa tai ainakin rajusti haastettuna.

Juuri julkaistu Suomen kirkon nelivuotiskertomus Haastettu kirkko antaa ymmärtää, että kirkkomme on kriisissä. Väki kirkosta kaikkoaa, verotulot vähenevät, nuoret eivät usko Jumalaan ja keski-ikäiset eivät ehdi. Kirkko tavoittaa sanomallaan ainoastaan lapset ja vanhukset. Edelliset komennetaan päiväkodin salin lattialle, kun pappitäti tulee adventtina kertomaan vauvasta nimeltä Jeesus, jälkimmäiset taas jätetään kahvihetken päätteeksi istumaan vanhainkodin ruokasaliin laulamaan rovastin ja kanttorin johtamaa Kiitos sulle Jumalani -virttä.

Tällainen tila kirkossa on todella mediaseksikäs, nyt siitä puhutaan, kirjoitetaan, riidellään. Suomen luterilaisella kirkollahan menee hyvin! Vanha julkimoiden ja poliitikkojen totuuskin julistaa, ettei ole väliä, mitä parrasvaloihin pyrkivästä puhutaan, kunhan puhutaan.

Suomenruotsalaiset ovat ainakin 200 vuotta olleet haastettuina ja samankaltaisessa kriisin tilassa, kuin kirkon nyt väitetään olevan. Yhteisön etuoikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on kyseenalaistettu. Siitä huolimatta suomenruotsalaiset ovat sosiaalisempia, terveempiä, pitkäikäisempiä ja myönteisemmin elämään suhtautuvia kuin vastaavissa olosuhteissa elävät suomenkieliset.

Haastettuna oleminen yhdistää ja kokoaa rivejä, kriisi kaatuu haastajien niskaan. Martti Lutherin aikana kirkko oli kriisissä ja haastettuna jo ainakin sata vuotta, kun haastaja Jan Hus poltettiin roviolla Konstanzin kirkolliskokouksessa 1415. Martti vain haastoi huonoa kirkkoa samoin eväin kuin nykyajan kirkonhaastajat kirkkoa puhumaan kansankieltä, saksalaisten saksaa, ruotsalaisten ruotsia ja suomalaisten suomea.

Tämähän on samaa kuin vaatimus siitä, että kirkon on kuljettava ihmisten arjessa heidän rinnallaan.  Kun yhteiskunta voi pahoin, voi kirkkokin huonosti. Mutta huonollakin instituutiolla on mahdollisuus uudistua, kun se huolehtii jäsenistään perustehtävänsä mukaisesti, siis kehdosta hautaan.

Haastettuna olemisen kriisi puhdistaa ja yhdistää, kun kansankirkko suostuu olemaan kansan kirkko. On kirkko ennenkin haastettuna ollut – ja aina selvinnyt haasteista.

Vaikka kirkkoa perinteisesti kutsutaan ”äidiksi”, on se myös ”isä”. Sanotaan, että isyys on kriisissä. Niin voi olla, mutta siitä huolimatta lapsi on ylpeä ”meidän isästä”, vaikka tämä suomalaisena jörrikkänä ei osaisikaan tunteitaan ilmaista, mutta on parempi ja voimakkaampi kuin ”teidän isä”.

Kirjoittaja on isä ja isoisä, riikinruotsalaisen Lovisen lapsenlapsenlapsi ja Martti Lutherin reformaatiokirkon pappi. 

2 kommenttia . Avainsanat: suomenruotsalaisuus, Martti Luther, isänpäivä, kirkon nelivuotiskertomus, kirkon kriisi

Maailman nälkä

Torstai 30.8.2012 klo 10.58 - Maila-Katriina Tuominen

Arviolta 170 miljoonaa lasta menee joka ilta nälkäisenä nukkumaan. Nälkä estää kehityksen, kun ruoan hankintaan kuluu suurin osa ajasta.

Jatkuva nälkä ja aliravitsemus johtavat kuolemaan. Se iskee kovimmin naisiin ja lapsiin.

Nälkäiset saavat lapsia, joiden mahdollisuudet terveeseen elämään ovat heikot, kun äidin ravinnonsaanti raskausaikana on minimaalista. Kierre jatkuu.

Nyt Unicef on raportoinut yli 18 miljoonan ihmisen näkevän nälkää Afrikassa Sahelin alueella. Ihmiset kärsivät kuivuuden aiheuttaman ruokakriisin seurauksista. Burkina Fason, Gambian, Kamerunin, Malin, Mauritanian, Nigerin, Nigerian, Senegalin ja Tshadin alueella kuivuus on pahin vuosikymmeniin. Ruoka- ja vesipula kulkevat käsi kädessä, ja niiden seurauksena sairaudet leviävät

Unicef muistuttaa, että kyse on etenkin lasten kriisistä. Yli miljoona alueen alle viisivuotiaista lapsista on välittömässä hengenvaarassa. Nälkä aiheuttaa pysyviä vaurioita kasvavien lasten kehitykselle. Unicef pelkää myös alueen turvallisuuden heikkenevän.

Miksi Sahelia uhkaava katastrofi ei näy uutisissa? Toisin kuin maanjäristykset, tuhotulvat ja sodat kuivuus leviää hiljaa. Voi kulua vuosia, joiden aikana satotoiveet heikkenevät vähä vähältä, kunnes varastot tyhjenevät eivätkä viljelykasvit enää selviä. Ihmisten ja eläinten juomavesi vähenee, kunnes kuivuminen on totta.

Sahelin tilanne osoittaa, miten ilmastopakolaisuus kehittyy. Ihmiset lähtevät kotikylistään ja -kaupungeistaan etsimään elämän edellytyksiä lähialueilta. Ilmastopakolaisuuden kasvua ovat tutkijat ennustaneet jo vuosikymmenien ajan. Toistaiseksi ilmastopakolaisuutta ei ole määritelty samalla tavalla kuin esimerkiksi sotien aiheuttamaa pakolaisuutta.

Nälän ja köyhyyden poistamiseksi tarvitaan poliittisia ja taloudellisia ratkaisuja. Maailmankaupan rahavirrat kulkevat köyhiltä rikkaille. Elintarvikkeiden kaupan vapauttaminen pahentaa ongelmaa. Se tuhoaa pienviljelijöiden elinkeinoja, kun rikkaat teollisuusmaat vievät ylijäämäruokaa kehitysmaihin sen sijaan, että helpotettaisiin kehitysmaiden tuotteiden pääsyä maailmanmarkkinoille kohdentamalla niille tukia.

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2000 kehitysohjelman, jonka tavoitteena on maailman epätasa-arvon poistaminen vuoteen 2015 mennessä. Ensimmäisenä ohjelmassa on nälän ja köyhyyden poistaminen. Vuosi 2015 on jo oven takana. Muutoksen aikaansaaminen maailmanjärjestön ja muiden järjestöjen yhteisin ponnistuksin näyttää vaikealta. Luovuttaminen olisi tappio ihmiskunnan olemassaololle.

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkaisema raportti kertoo, että Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan ravintolat ja suurkeittiöt heittävät vuosittain roskiin 400 000 tonnia ruokaa. Eniten ruokaa tuhlaavat kotitaloudet, joissa ruokahävikki on yhteensä 130 miljoonaa kiloa.

Kun nuo luvut ja 170 miljoonan lapsen nälkä kohtaavat, on pakko kysyä, miksi on näin? Häpeän puna tuskin nousee rikkaan maailman poskille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nälkä, nälänhätä, kierre, kriisi, Sahel, ilmastopakolaisuus, pakolaisuus, köyhyys; YK

Hyvä renki, mutta huono isäntä

Keskiviikko 14.9.2011 klo 11.12 - Juha Mattila

Olen kyllästynyt jatkuvaan uutisointiin euromaiden talouskriisistä. Monessakin mielessä. Suomalaisessa politiikassa se on saanut äänestäjien ruotuun paimentamisen makua. Pelotellaan milloin milläkin – viimeksi Suomen uskottavuuden menetyksellä EU-päätöksenteossa – ellei ongelmamaita käydä tukemaan ja vakuusvaatimuksista luovuta.
Valtiontalouksien velkaantumisongelma oli tiedossa rahaliittoon ja yhteiseen valuuttaan lähdettäessä 1990-luvun lopulla. Niin sanottu vakaus- ja kasvusopimus laadittiin estämään budjettialijäämien ja julkisen velan kasvamista EU:ssa. Jos sitä olisi myös noudatettu, ei oltaisi tässä tilanteessa. Pari vuotta sopimuksen solmimisen jälkeen suuret EU-maat Ranska ja Saksa pyyhkivät sillä – pöytää. Siis kasvattivat oman budjettialijäämänsä sovittua suuremmaksi. Mitä isot edellä, sitä pienet innokkaasti perässä. Ja tässä ollaan.
Tyyli EU:n päätöksenteossa näyttää olevan, että jotain sovitaan ja sitten kaikki tekevät niin kuin itse tahtovat – sopimuksista välittämättä.
Ymmärrän varsin hyvin pienituloisten eläkeläisten, työttömien ja toimeentuloturvalla elävien äänestyskäyttäytymistä. Toimeentulotukea ei ole korotettu vuoden 1992 jälkeen. Eläkeläisille valtiolta heruu muutama kymppi lisää vuosikymmenessä. Piikki lainoittajapankkeihin päin tuntuu olevan loputtomasti auki.
On olemassa varsin koomisiakin piirteitä saanut sanonta: ”kyllä kansa tietää”.  Kansa tietää, että voitot yksityistetään ja tappiot jätetään veronmaksajien maksettavaksi.
Markkinatalouden ja EU:n toiminnalle voisi päinvastoin olla eduksi, että ongelmamaille lainanneiden rahoituslaitosten annetaan kantaa vastuunsa ja tappionsa. Se antaisi viestin, että EU:ssa pankkitoiminnan halutaan olevan terveellä markkinatalouden pohjalla. Ongelmamaiden pelastamisen tapa taas viestii, että yli varojen elämistä ja budjettivajeen kasvattamista voidaan jatkaa. Kriisin ratkaiseminen on tuskallista, koska politiikan ja markkinatalouden roolit eivät ole EU:ssa selkeitä, vaan ne ovat menneet sekaisin.
EU-politiikan ihanteena on ollut ulottaa markkinatalouden lainalaisuudet yhteiskunnan kaikille aloille. Talouskriisin myötä monille on alkanut selvitä, suomalaista sanontaa lainatakseni, että talous on ”hyvä renki mutta huono isäntä”.
Seurakunnat eivät vielä ole talouskriisissä, mutta niiden on katsottava tulevaisuuteen. Rahoituspohja kapenee, yksikkökoko kasvaa ja toiminta muuttuu vastaamaan yhteiskunnan haasteisiin. Suomalaiseen tapaan hoitaa taloutta kuuluu eläminen ”suu säkkiä myöten”. Talous voi olla parhaimmillaan ”hyvä renki”, joka pakottaa miettimään toiminnan ja organisoitumisen tavan uudelleen.
Isojen organisaatioiden virheitä ei tarvitse toistaa eikä toimintatapoja matkia seurakunnissa. Ensinnäkin asioihin voi reagoida aikaisemmin kuin taloudellisen kuilun edessä. Toiseksi yhteiseen päätöksentekoon ei kannata suhtautua ”poliittisella luovuudella”, vaan näkemällä oman sidosryhmän edun yli yhteinen etu ja sitoutumalla päätöksiin.

Juha Mattila
vs. pastoraalitoimen hiippakuntasihteeri Tampereen tuomiokapitulissa

 

1 kommentti . Avainsanat: talouskriisi, euromaat, velkaantuminen, pankkitoiminta, äänestyskäyttäytyminen, seurakuntien tulevaisuus, sitoutuminen, yhteinen etu