Kolumnit

Uusimmat kommentit

Papin parfyymiKorhonen Pentti  15.2.2014 21.15
Papin parfyymiTampereen Kirkkosanomien toimitus  26.11.2013 10.57
Papin parfyymibirgitta rantala  4.11.2013 17.42
Kestääkö se niin kauan?Helena Nuutinen  9.9.2013 15.08
Kestääkö se niin kauan?Liisa Haanpää  16.8.2013 22.28

Elämää tamperelaismetsässä

Keskiviikko 28.3.2012 klo 11.02 - Hannu Kilpeläinen

Tampereellakin on oikeita metsiä, niin työn, tehtaiden ja urbaanin asfaltin kaupunki kuin se onkin. Tai ainakin oli. Suurimmat metsämme taitavat olla Teiskossa, siellä mitä lapsuudessani kutsuttiin ulkomaaksi. Niin kaukana se oli entisajan kulkuvälineiden ja asiapohjaisen liikkumisen aikana.

Oma metsäni oli ja on Vihinojan suistosta Rantaperkiöön ja Härmälään Viikinsaaren kohdalle sijoittuvalla Pyhäjärven eteläisellä rantakaistaleella. Lapsuudessani kutsuimme sitä Enkkavaaran metsäksi. Siellä sijaitsi Enqvistin patruunan huvila. Siitä kai nimi.

Pojankollina leikimme siellä inkkaria ja länkkäriä Hukkilan Penan, Pikku-Matin, Viljasen Penan, Savilahden Masan, Virtasen Pertin, Näsin Juhan, Kuisman poikien ja monen muun kaverin kanssa. Siellä on vieläkin Rauhankallio, jonne pelastautuneena eivät inkkarit voineet ampua nuoliaan tai länkkärit luotejaan. Silloin Rauhankalliolle täytyi kiivetä, nyt se näyttää paljon pienemmältä.

Elämä Enkkavaaran metsässä kertoo luokkayhteiskunnasta, muutoksesta, tamperelaisesta sosiaalihistoriasta, kunnallisesta kaavoittamisesta ja esikaupunkieläjien luonnonkaipuusta. Viime vuosisadan alussa Enkkavaaraan Pyhäjärven rannalle nousi tehtaanpatruunoiden ja muun herrasväen huviloita. Ranta oli valloitettu. Pikkuhiljaa huvilat rappeutuivat ja hiljenivät. 1950-luvulla Enqvistin huvilassa asui enää yksi vanha ruotsia puhuva täti, joka pukeutui aina mustiin ja jota me kutsuimme noitsuksi.  Luokkayhteiskunnan ylärakenteen väistyessä Rantaperkiöön ja Härmälään rakennettiin rintamamiestaloja,  Valmetin työläisille kerrostaloja ja pikkiriikkisen kovemmankin rahan omakotitaloja. Härmälässä ja Rantaperkiössä asui 1950-luvulta alkaen ihan oikea sekalainen seurakunta.

Enkkavaaraan nousi samaan aikaan kommunistien kulttuuritalo Lepola. Vihinojan suiston tuntumassa oli demareiden työväentalo ja sen naapurissa Voiman osuusliike, jossa oli oikein lihakauppakin.  Vuosi syntymäni jälkeen rakennettiin Enkkavaaran lähituntumaan Härmälän seurakuntatalo, jonka sali toimi kirkkona aina 1970-luvun alkuvuosiin asti. Näillä taloilla ja tanhuvilla Rantsun ämmät saivat pitkäksi aikaa jutunjuurta siunaillessaan sellaisia suuria tapahtumia kuin että oikein tuomiorovastin poika oli ruvennut riiailemaan Virtasen Pirjon kanssa.

Koivukujan ja Nuolialantien välissä sijaitsi ruohopohjainen jalitsukenttä, jota  kiersi hiilimurskaratainen juoksurata. Kesäisin siellä harjoitteli Rantaperkiön Isku. Talvella  kentälle jäädytettiin luistinrata ja pystytettiin kaukalo, jossa Tappara keräsi jääkiekkolahjakkuudet riveihinsä. Minäkin siellä pelasin, tein eka pelissä kaksi maalia.  Siihen tähteyteni loppuikin.  Mutta kasvoi siellä todellisia tähtiä liigahuipulle ja maajoukkueeseenkin, kuten Kuisman Ilpo, Haapalaisen Hannu, Mäkisen Pekka ja Seppo ja Kaonpään Esko. Rantaperkiössä oli kaikille kaikkea, oli taloa, tekijää ja tapahtumaa.

Enkkavaaran kupeessa pihoilla ja niityillä ja itse metsässäkin elettiin todellista elämää. Turpiin tuli niin porvareille kuin kommareille ja demareillekin.  Seurakuntatalon poikailtoihin ja partioon menijät saivat kuulla rääpimistä samoin kuin Lepolan pioneereihin askeltavat kommarit. Mutta Enkkavaarassa oli se Rauhankallio, jonne me kaikki kakarat juoksimme turvaan. Ja olimme yhtä, nääs.

Tampereen kaupunki on nyt kaavoittanut Enkkavaaran puistoksi, jota halkovat valaistut ulkoilureitit. Pyhäjärven parhaat ranta-alueet ovat koiranulkoiluttajien, lenkkeilijöiden ja sauvakävelijöiden paratiisia. Poissa ovat ranta-alueen valloittaneet patruunoiden huvilat yksityismaineen: eläköön vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus.

Ei ennen ollut paremmin kuin nyt. Ennen oli erilaista. Enkkavaara on ikuista. Luojalle kiitos.


Kirjoittaja on rantaperkiöläinen aboriginaali ja teologian tohtori

 

2 kommenttia . Avainsanat: Tampere, metsä, Rantaperkiö, Härmälä, luokkayhteiskunta, muutos, rintamamiestalot, työväentalo, Tappara

Uskallus uuteen

Keskiviikko 12.1.2011 klo 12.56 - Laura Tuhkanen-Jukkola

Odotan vauvaa. Tulossa on neljäs lapsi meidän perheeseen. Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon, ja siksi olen elänyt epävarmuuden aikoja. Olo on yhä epäuskoinen, vaikka laskettuun aikaan on enää muutama viikko: Minäkö synnytän pian uuden vauvan? Onko ihan totta, että sisälläni potkii ihka uusi ihmisihme?

Uskaltautuminen johonkin uuteen yritykseen on kyynisyyden ja nihilismin uhmaamista. Olipa kyseessä uuden työpaikan hakeminen tai uuteen ihmissuhteeseen heittäytyminen, täytyy vastustaa lannistavia ääniä, jotka ulkopuolelta tai sisimmästä nousevat. Joskus on myös revittävä itsensä irti tutuista ja turvallisista mutta tukahduttavista kuvioista. Uuteen uskaltamisella en kuitenkaan tarkoita maanista uusien elämysten kahmimista. Nykyihminen tarvitsee enemmänkin rohkeutta syventyä, pysähtyä ja sitoutua.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uskaltautuminen, sitoutuminen, muutos, epävarmuus, rohjeus