Maailma on niin lavea...

Keskiviikko 21.11.2012 klo 17.19 - Maila-Katriina Tuominen

Moni meistä osaa laulun pikku Laurista ja laveasta maailmasta. Sen sanat ovat painuneet tajunnan pohjalle ja pulpahtavat pintaan silloin, kun yritämme määrittää paikkaamme maailmassa.

Pikku Laurin "isä" on satusetä, kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston rehtori Zachris Topelius (1818–1898). Suomenkieliset tuntevat hänet Sakarina, itsestään hän käytti mieluusti nimensä alkukirjainta Z. Runossaan Lasse liten eli Pikku Lauri Topelius rakentaa kuvaa kotimaasta ja maailmasta, jossa on monia loukkoja ja mutkaisia teitä.

"Maailma on niin lavea,/ pikku, pikku Lauri!/ Siin´on monta loukkoa, pikku, pikku Lauri!" Varoitukset jatkuvat: "Tiet on siinä mutkaiset, katso minkä valitset… Monet siellä asustaa, Herran suojass´onnen saa... Enkeli kun kanssas käy, eipä kyitä tielläs näy... Missä viihdyt parhaimmin,/ pikku, pikku Lauri?/ Koti kaikkein kallehin, / pikku, pikku Lauri."

Topelius oli oppinut ja isänmaallinen mies. Pieneen lastenrunoon sisältyy hänen näkemyksensä oman maan paikasta maailmassa. Maailma näyttäytyy pelottavana asuinsijana, jossa turvapaikka on koti. Topeliaaninen maailmankuva rakentuu tutun, turvallisen ja lähellä olevan pohjalle. Se tarjoaa suojan vierasta ja outoa vastaan.

Topeliuksen varottavassa ja suojelevassa asenteessa on jotain perin tuttua ja samalla yllättävää. Äskettäisten kuntavaalien puheissa toistuivat turvallisuuden vaatimukset, varovaisuus outoa tai vierasta kohtaan ja luja luottamus siihen, että oma paikkamme kansakuntien joukossa on vakaa.

Toisaalta maailman laveutta ei pääse pakoon, kun kaikki liittyy kaikkeen.

Globaali talous, rajoja tunnustamaton informaatioteknologia ja ihmisten ylirajainen liikkuvuus tuottaisivat Topeliukselle ahdistusta. Enää ei voida katsoa pelkästään kotinurkkiin. Maailmaa katsotaan sekä läheltä että kaukaa. Kansallinen ja kansainvälinen on parisuhde, jossa punnitaan ihmiskunnan tulevaisuus.

Lokakuussa ilmestyi Punaisen ristin kansainvälisen liiton Maailman katastrofiraportti. Sen mukaan ihmiskunta on liikkeessä kaiken aikaa. 72 miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kotoaan pakon edessä. Syyt ovat monenlaiset: sotatilat, väkivalta, nälkä, luonnonkatastrofit, mutta myös monet kehityshankkeet, kuten patoaltaat tai laajojen maa-alueiden vuokraus ulkomaisille yrityksille etenkin Afrikassa. Myös ne ovat pakottaneet ihmiset etsimään uuden kotipaikan.

"Maailman voi peittää näkyvistä sanomalehdellä," kirjoitti puolalainen kirjailija ja aforistikko Stanislaw Jerzy Lec (1906–1966). Enää se ei pidä paikkaansa. Sitä mukaa kuin tiedonvälityksen monimuotoisuus yltää maailman eri kolkkiin, ei maailmaa enää voi peittää sanomalehdellä. Mutta ei sitä voi peittää sähköisellä eikä sosiaalisella mediallakaan. Jostakin aina vuotaa uutta ja uhkaavaa.

Vastassa on avara maailma, josta runon pikku Lauria varoitettiin. Monet loukut ja mutkaiset tiet ovat edelleen olemassa. Nyt ne vaanivat sitä ihmiskunnan osaa, joka jää tasajaon ulkopuolelle. Lähtemisen pakko, kodittomuus ja juurettomuus irrottavat ihmiset kasvualustastaan. Oikeudenmukaisuus on outo sana, jota rikas ei enää ymmärrä ja köyhä perää turhaan.

Topeliuksen ajatukset Herran suojasta ja enkeleistä eivät kohtaa sitä maailmaa, joka jää ulkopuolelle leirin. Maailma kun on niin lavea.

Tuulahdus Turusta

Torstai 18.8.2011 klo 13.56 - Lassi Saressalo

Suomen Kotiseutuliiton, nykyisen työnantajani, vuotuiset Valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestettiin tänä vuonna Turussa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa.

Tapahtumapaikkana oli Turun keskiaikainen Vanha Suurtori, jonne jo varhaisena keskiaikana tulivat eurooppalaiset vaikutteet pitkin Aurajokea. Ne levisivät sitten torilta lähteneitä teitä pitkin Satakuntaan ja Pohjanmaalle, Härkätietä Hämeeseen ja Kuninkaantietä Viipurin suuntaan kohdatakseen siellä itäiset kulttuurivaikutteet.

Vanhan Suurtorin ympäristössä tapaa keskiaikainen koulutuskeskus, Katedralskolan, jossa suomalainen varhainen sivistyneistö sai peruskoulutuksensa kuninkaan ja kirkon palvelukseen, Vanhan Raatihuoneen, josta kaupunkia hallittiin.

Vanha Akatemiantalo muistuttaa meitä Turun Akatemiasta, Ruotsin kolmanneksi vanhimmasta yliopistosta. Ja mahtavana seisoo Unikankareella hengellisestä elämästä oman tarinansa kertova kansallispyhättömme Turun tuomiokirkko, jossa myös päivien juhlajumalanpalvelus pidettiin.

Päivillä puhuttiin luonnollisesti kotiseudusta, yhteisöllisyydestä ja paikallisuudesta – kaikki ikuisia teemoja ja samalla myös tulevaisuuden keskusteluaiheita. Todettiin, kuinka kotiseutuliikkeen tapainen kansanliike on pystynyt reagoimaan ulkoisiin ja myös sisäisiin uhkiin ohjaamalla ihmiset hakemaan turvaa läheisistään ja tutusta kulttuuriympäristöstä.

Kotiseutuliikkeen alku asettuu sortokausiin, jolloin haettiin isänmaallisuutta pienyhteisöistä, joihin tsaarin ohranan käsi ei ulottunut. Sotien jälkeen etsittiin epävarmassa kansallisessa tulevaisuudessa turvaa paikallisyhteisöistä ja kotiseutuyhdistysten perustaminen oli vilkkaimmillaan.

Europeikon uhatessa kansaamme 1990-luvun alun keskustelussa löydettiin uudelleen heimot ja maakunnat ja rakennettiin maakuntien Suomi. Nyt hallinto- ja palvelurakenteen mullistukset kuntakentällä ovat vilkastuttaneet kotiseutuharrastusta ja -liikettä.

Tutun kuntansa menettäneet ovat joukolla perustaneet uusia yhdistyksiä ja vanhatkin ovat aktivoituneet. Taas haetaan turvaa läheltä kaukaisen ollessa ainakin jossain määrin pelottavaa.

Tämä sama prosessi on nähtävissä myös seurakunnallisessa muutosprosessissa. Kuntaliitokset ovat muuttaneet seurakuntarakennetta ja turvattomuutta luo muun muassa se, että omassa kirkossa ei olekaan joka pyhä messua ja silloin kuin siellä sellainen on, ei ”omaa” pappia siellä enää välttämättä tapaa.

Diakoniatyö etääntyy avun tarvitsijoista ja seurakuntatyö tuntuu muutenkin olevan etääntymässä paikallisesta yhteisöstä. Ratkaisua tähän etsitään monella tapaa, puhutaan lähikirkkojärjestelmästä, kirkonpalvelijoiden ja palvelutyön suuntaamisesta pienyhteisöihin, ”oman” yhteisön koheesion vahvistamisesta.

Piispa Kaarlo Kalliala totesi Kotiseutupäivien juhlamessun saarnassaan kuitenkin sen, että meille kristityille on kuitenkin ja loppujen lopuksi tarjolla yhteinen kotiseutu – taivaallinen koti.

 

 

Suuri vastaan pieni

Keskiviikko 23.3.2011 - Lassi Saressalo

Tämän päivän maailmamme ihailee suuruutta. Suurvallat ovat pienvaltoja mahtavampia, suurkunnat ovat pienkuntia väkevämpiä, suurmyymälät ovat pienkauppoja houkuttavampia, suurseurakunnat ovat pienseurakuntia parempia.
Näinkö on? Olen työssäni päässyt kiertelemään kotomaatamme enemmän kuin runsaasti. Teen sitä mieluusti. Kaikkialla kohtaan jokapäiväisen ihmisen tarpeen jokapäiväiseen yhteisöllisyyteen. Joka paikassa, jokaisen ihmisen kanssa voi keskustelun kääntää kysymyksiin, kuka sinä olet, keihin sinä kuulut, mistä olet kotoisin.

Lue lisää »