Ihmisoikeudet kuuluvat myös paperittomille

Keskiviikko 18.12.2013 klo 15.40 - Maila-Katriina Tuominen

 

On vuosi 1987. 21-vuotias Shahram Khosravi seisoo helmikuun lopun kylmänä yönä soratiellä keskellä valtavien vuorten reunustamaa maisemaa.

”Keskiyö kului ja maisema kietoutui hiljaisuuteen. Tie erotti toisistaan Iranin ja Afganistanin. Se oli raja. Tunnelma oli tappavan pysähtynyt, yksi maailman verisimmistä rajoista odotti seuraavaa uhriaan. Kuuta ei näkynyt. ’Hyvä! Pimeys antaa meille suojan’, sanoi salakuljettajani. Niin, ei ole kovin reilua kutsua häntä salakuljettajaksi, sillä hän pelasti minut varmalta kuolemalta kammottavassa sodassa. Soratie erotti toisistaan kaksi valtiota. Se ei ollut tie, vaan lain asettama näkymätön muuri. Yksikin askel, ajattelin, ja olen jossain muualla. Kun jalkani koskettaa maata tien toisella puolella, en ole enää sama henkilö. Jos otan tämän askeleen, minusta tulee ´laiton´ eikä maailma ole enää koskaan entisensä. Sinä yönä otin tuon askeleen ja odysseiani ´laittomuuteen´ alkoi.”

Shahram Khorsavi on yksi niistä 5–8 miljoonasta Euroopan Unionin alueella olevista paperittomista, joilla ei ollut oleskelulupaa. Nyt hänellä ovat luvat kunnossa. Hän sai Ruotsista turvapaikan ja työskentelee antropologian lehtorina Tukholman yliopistossa. Antti Sadinmaa on suomentanut hänen teoksensa Laiton matkaaja. Paperittomuus ja rajojen valta. (Gaudeamus 2013)

Luen Helsingin Sanomien uutista. Otsikko lupaa paljon: Helsinki hoitaa paperittomat lapset (HS 10.12.2013). Helsingin kaupunginhallitus takaa terveyspalvelut raskaana oleville naisille ja kaikille alle 18-vuotiaille samaan hintaan kuin helsinkiläisille. Paperittomien terveydenhuollosta on keskusteltu ja kiistelty pitkään muuallakin kuin Helsingissä. Nyt on päätösten aika.

Suomessa toimii joukko vapaaehtoisia lääkäreitä, jotka ovat tarjonneet apunsa paperittomille. Pikku hiljaa on ymmärretty, että kyse on elävistä ihmisistä, joiden ihmisoikeudet ovat samalla tavalla jakamattomat kuin meidän ”paperillistenkin.”

Kuka on paperiton? Pakolaisneuvonta ry:n mukaan hän on ihminen, joka asuu maassa ilman oleskelulupaa eikä oleskelu ole viranomaisten tiedossa. Oleskelulupahakemus on hylätty, lupa mennyt vanhaksi eikä sitä ole uusittu. Joskus lupaa ei ole haettu ollenkaan. Paperittoman kaltaisessa tilanteessa ovat esimerkiksi Itä-Euroopan romanit ja lupapäätöksiä odottavat. Suomessa olevien paperittomien määrää on vaikea tietää. Poliisi on tavannut vuonna 2011 noin 3300 laittomasti maassa oleskelevaa.

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 13:n mukaan jokaisella henkilöllä on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa valtion piirissä. Jokaisella on oikeus jättää maa, myös oma maansa, ja palata maahansa. Artiklassa 15 sanotaan jokaisella yksilöllä olevan oikeuden kansalaisuuteen. Keltään ei saa mielivaltaisesti riistää kansalaisuutta eikä oikeutta kansalaisuuden vaihtamiseen.

”Kansallisvaltioiden monumentit ovat rajojen, sotien, kansanmurhien ja rasismin monumentteja,” Shahram Khosravi tiivistää paperittomuuden ja rajojen vallan.

Kirjoittaja on kulttuuri- ja ihmisoikeustoimittaja.

 

 

 

Rajalla

Keskiviikko 24.4.2013 klo 16.13 - Hannu Kilpeläinen

Vietin viikonlopun Valamon luostarissa, rajalla. Luostarissa järjestettiin Rajalla-seminaari, jossa tarkasteltiin rajaa yhdistävänä ja erottavana käsitteenä niin kulttuurissa ja maantieteessä kuin fyysisessä ja mentaalisessa merkityksessä. Olen aika lailla rajatunnelmissa.

Rajan käsitämme useimmin ehdottomaksi, kuten viivaksi kartalla tai maastossa. Miellämme rajat myös asumuksiemme ympärille; omat seinämme tai pihamme aita ovat minun, minun perheeni tai kansani aluetta. Tai rajoitamme ihmisen toimia, oikeata ja väärää, määrittelemällä sääntöjä ja käyttäytymisohjeita, joiden ylittäminen katsotaan rajojen rikkomiseksi.

Ehdoton rajoittaminen tulee lähelle sitä, minkä miellämme käsitteenä pyhä. Pyhän julistaminen keppihevoseksi tai kainalosauvaksi itse pystyttämiemme rajojen puolustamisessa on ihmiskunnan historiassa aiheuttanut lukemattomia riitoja, sotia ja pysyvää katkeruutta rajojen kummillakin puolilla.

Kauan sitten raja on käsitetty toisin. Suomen kielen sana ”raja” on ensimmäisiä slaavilaisia lainasanoja kielessämme. Sosioligvistiikassa ja perinnehistoriassa on esitetty malli, jossa slaavinkielinen kraj on muuttunut suomalaisten rajaksi. Se on tapahtunut, kun suomalainen ja venäläinen eränkävijä ovat kohdanneet yhteisillä riistamailla. Tästä kohtaamisesta kertoo Kalevala säkein: Näillä raukoilla rajoilla / Kalevalan kankahilla.

Suomalainen metsästäjä ja karjalainen runonlaulaja eivät käsittäneet rajaa erottavana viivana, vaan yhteisenä alueena. Raja on pohjoisten kansojen – suomalaisten, karjalaisten ja slaavien – menneisyydessä merkinnyt yhteisaluetta.

Raja, alue ja maa ovat siis samaa tarkoittavia. Tämän todistavat myös suomenkielisen Raamatun sananvalinnat. Agricolan raamatunkäännöksissä 1500-luvulla on toistakymmentä raja-sanaa, joista useimmat säilyivät vielä kahden seuraavan vuosisadan käännöksissä. Nykyraamattumme on korjannut ne tämän päivän suomalaisen ymmärtämään muotoon, eli Kun Lönnrotille laulaneet karjalaiset ja Agricolan ajan suomalaiset puhuivat rajasta, he tarkoittivat sillä samaa kuin me nykysuomen sanoissa alue tai maa.

Maassamme on satoja pyhä-alkuisia paikannimiä. Puolueettomuuden nimissä antakaamme selityksen sana Turun yliopiston uskontotieteen professori Veikko Anttoselle. Hänen väitöskirjansa (Ihmisen ja maan rajat) käsittelee kielitieteellistä Kolumbuksen munatemppua. Hän osoittaa, että itämerensuomalaista kantakieltä puhuneet esi-isämme ovat nimenneet asutusalueita erottavat reuna-alueet – siis nykykielemme rajat – sanalla püsä = pyhä. Pyhä on asutuksesta erillään olevaa maata, joka on kaikille yhteistä, jota kaikkien on kunnioitettava.

Näillä raukoilla rajoilla keskenään kilpailleet pirkkalaiset ja sastamalalaiset kunnioittivat Pyhäjärven takana Näsijärvestä alkanutta pyhää, rajaa ja aluetta yhteisenä maana. Pyhää oli se, että siellä keihästä tai kirvestä ei nostettu toista vastaan. Pyhää ei voinut omia itselleen.