Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
Elämää tamperelaismetsässäKeskiviikko 28.3.2012 klo 11.02 - Hannu Kilpeläinen Tampereellakin on oikeita metsiä, niin työn, tehtaiden ja urbaanin asfaltin kaupunki kuin se onkin. Tai ainakin oli. Suurimmat metsämme taitavat olla Teiskossa, siellä mitä lapsuudessani kutsuttiin ulkomaaksi. Niin kaukana se oli entisajan kulkuvälineiden ja asiapohjaisen liikkumisen aikana. Oma metsäni oli ja on Vihinojan suistosta Rantaperkiöön ja Härmälään Viikinsaaren kohdalle sijoittuvalla Pyhäjärven eteläisellä rantakaistaleella. Lapsuudessani kutsuimme sitä Enkkavaaran metsäksi. Siellä sijaitsi Enqvistin patruunan huvila. Siitä kai nimi. Pojankollina leikimme siellä inkkaria ja länkkäriä Hukkilan Penan, Pikku-Matin, Viljasen Penan, Savilahden Masan, Virtasen Pertin, Näsin Juhan, Kuisman poikien ja monen muun kaverin kanssa. Siellä on vieläkin Rauhankallio, jonne pelastautuneena eivät inkkarit voineet ampua nuoliaan tai länkkärit luotejaan. Silloin Rauhankalliolle täytyi kiivetä, nyt se näyttää paljon pienemmältä. Elämä Enkkavaaran metsässä kertoo luokkayhteiskunnasta, muutoksesta, tamperelaisesta sosiaalihistoriasta, kunnallisesta kaavoittamisesta ja esikaupunkieläjien luonnonkaipuusta. Viime vuosisadan alussa Enkkavaaraan Pyhäjärven rannalle nousi tehtaanpatruunoiden ja muun herrasväen huviloita. Ranta oli valloitettu. Pikkuhiljaa huvilat rappeutuivat ja hiljenivät. 1950-luvulla Enqvistin huvilassa asui enää yksi vanha ruotsia puhuva täti, joka pukeutui aina mustiin ja jota me kutsuimme noitsuksi. Luokkayhteiskunnan ylärakenteen väistyessä Rantaperkiöön ja Härmälään rakennettiin rintamamiestaloja, Valmetin työläisille kerrostaloja ja pikkiriikkisen kovemmankin rahan omakotitaloja. Härmälässä ja Rantaperkiössä asui 1950-luvulta alkaen ihan oikea sekalainen seurakunta. Enkkavaaraan nousi samaan aikaan kommunistien kulttuuritalo Lepola. Vihinojan suiston tuntumassa oli demareiden työväentalo ja sen naapurissa Voiman osuusliike, jossa oli oikein lihakauppakin. Vuosi syntymäni jälkeen rakennettiin Enkkavaaran lähituntumaan Härmälän seurakuntatalo, jonka sali toimi kirkkona aina 1970-luvun alkuvuosiin asti. Näillä taloilla ja tanhuvilla Rantsun ämmät saivat pitkäksi aikaa jutunjuurta siunaillessaan sellaisia suuria tapahtumia kuin että oikein tuomiorovastin poika oli ruvennut riiailemaan Virtasen Pirjon kanssa. Koivukujan ja Nuolialantien välissä sijaitsi ruohopohjainen jalitsukenttä, jota kiersi hiilimurskaratainen juoksurata. Kesäisin siellä harjoitteli Rantaperkiön Isku. Talvella kentälle jäädytettiin luistinrata ja pystytettiin kaukalo, jossa Tappara keräsi jääkiekkolahjakkuudet riveihinsä. Minäkin siellä pelasin, tein eka pelissä kaksi maalia. Siihen tähteyteni loppuikin. Mutta kasvoi siellä todellisia tähtiä liigahuipulle ja maajoukkueeseenkin, kuten Kuisman Ilpo, Haapalaisen Hannu, Mäkisen Pekka ja Seppo ja Kaonpään Esko. Rantaperkiössä oli kaikille kaikkea, oli taloa, tekijää ja tapahtumaa. Enkkavaaran kupeessa pihoilla ja niityillä ja itse metsässäkin elettiin todellista elämää. Turpiin tuli niin porvareille kuin kommareille ja demareillekin. Seurakuntatalon poikailtoihin ja partioon menijät saivat kuulla rääpimistä samoin kuin Lepolan pioneereihin askeltavat kommarit. Mutta Enkkavaarassa oli se Rauhankallio, jonne me kaikki kakarat juoksimme turvaan. Ja olimme yhtä, nääs. Tampereen kaupunki on nyt kaavoittanut Enkkavaaran puistoksi, jota halkovat valaistut ulkoilureitit. Pyhäjärven parhaat ranta-alueet ovat koiranulkoiluttajien, lenkkeilijöiden ja sauvakävelijöiden paratiisia. Poissa ovat ranta-alueen valloittaneet patruunoiden huvilat yksityismaineen: eläköön vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus. Ei ennen ollut paremmin kuin nyt. Ennen oli erilaista. Enkkavaara on ikuista. Luojalle kiitos.
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Tampere, metsä, Rantaperkiö, Härmälä, luokkayhteiskunta, muutos, rintamamiestalot, työväentalo, Tappara |
Oodi suurille ikäluokilleKeskiviikko 1.2.2012 klo 12.03 - Jussi Laine Viikonloppuna päädyin laulamaan oman viidesluokkalaiseni kanssa kilpaa. Kyseessä oli suositun konsolipelin suomalaisia lauluja sisältävä paketti, jota sitten kilpaa hoilotimme. Pisteitä saa laulun puhtaudesta ja rytmistä. Minähän hävisin kaikki laulut, jotka on tehty tällä vuosituhannella. Sen sijaan viime vuosituhannen lopun laulut hoidin suvereenisti kotiin. Yksi näistä kultaisista 90-luvun tuotoksista oli Maija Vilkkumaan Satumaa-tango. Se oli aikanaan silloisen teologian ylioppilas Laineen mielestä uskomattoman hieno kappale, joka vielä osuvalla tavalla kritisoi senaikaista elämänmenoa. Se arvosteli edeltävää sukupolvea, sotien jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia. Niitä oli siihen aikaan kovin muodikasta arvostella. Ne olivat kaikessa rauhassa saaneet 70-luvulla radikalisoitua ja taistolaistua sekä sittemmin 80-luvulla kerätä suuret omaisuudet inflaation syödessä asuinlainat. 90-luvulla ne ajoivat meidät, ETYK:in aikaan syntyneet, talouslaman kouriin. Nykyään olen täysin eri mieltä, vaikka kyseinen laulu nostalgiahermoon osuikin mukavalla tavalla. Kerronpa muutaman esimerkin. Parhaat päivänsä nähnyt Opel Corsa ei lähtenyt käyntiin, virtalukosta vain nousi kauhea käry. Otin puhelun suurten ikäluokkien edustajalle, eli isälleni, joka oli myös taannut Corsan autolainan. Hän otti toisen puhelun ja tunnin päästä kaksi kätevää 40-luvulla syntynyttä ronskia miestä kurvasi pihaan. He ohittivat virtalukon, porasivat reiän ja vetivät johtoja. Corsa käynnistyi painamalla kojelaudan alla olevaa valokatkaisijaa. Ystäväni ostivat rintamamiestalon, joka kaipasi pientä laittoa. Seuraavan kolmen vuoden ajan useimpina viikonloppuina kaksi suurten ikäluokkien edustajaa saapui paikalle. Toinen hoiti lapsia ja toinen rakensi sekä opetti tapetoimaan, laatoittamaan ja tekemään kaikkea sitä, mitä rintamamiestalossa tulee tehdä. Erään ystäväni avioliitto ei sitten onnistunutkaan. Piti nopeasti löytää uusi asunto ja saada sinne perusvarusteita. Kaksi suurten ikäluokkien edustajaa saapui paikalle ja pian alettiin hipoa luottokorttien luottorajoja. Singstarista pitävä viidesluokkalainen tai hänen pikkuveljensä sairastuu. Kello 7.45 soitetaan puhelu ja kello 8.15 saapuu suurten ikäluokkien edustaja valmiina hoitamaan isovanhemman tehtävää. Tekisi mieli jopa puhua kutsumuksesta. Tampereen kaupunki ja seurakunnat ovat säästäneet melkoisen määrän euroja ja sairaan lapsen hoitopäiviä. Joten suuret ikäluokat: Soittakaa vaan Satumaa-tangoa joka yö. Emme me olisi tähän saakka päässeet ilman teitä, emme lähellekään. Yritämme aikanaan itse neuvoa, miten tehdään tapettiin työntösaumat ja mitä jäähdytysnestettä autoon kuuluu laittaa. Lupaamme myös hoitaa lapset ja lapsenlapset yhtä suurella taidolla ja kutsumuksella. Kiitos. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. (5 Moos 5: 16)
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suuret ikäluokat, nostalgia, rintamamiestalo, isovanhemmat, vanhempien kunnioitus |
Uusimmat kommentit