Köyhimmät löytyvät slummeista ja maaseudulta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maija Hakulinen ja Sónia Objane näyttävät, millaista työ sairaiden parissa käytännössä on: veden hakua ja tarjoamista, lattioiden siivoamista ja potilaiden hoitoa. ”Aids-potilaaksi” pienoisnäytelmään on päätynyt Samuli Kekoni.

Kuva: Hannu Jukola

– Mistäs niitä köyhimpiä löytyy, kysyy Kirkon Ulkomaanavun Maija Hakulinen Tampereen normaalikoulun 9D:n oppilailta, ja vastaa itse: slummeista ja maalaiskylistä.
Hakulinen on työskennellyt KUA:ssa jo 22 vuotta, ja vastaa nykyään eteläisen Afrikan työstä. Hän huomauttaa alistettujen olevan monesti kaikkein köyhimpiä.
– Minulle tärkeä KUA:n toimintaperiaate on oikeudenmukaisuus: kun Jumala on luonut ihmiset, meillä ei ollut mitään, mutta sitten olemme eläneet erilaisissa oloissa. Ulkomaanapu tekee töitä sen parissa, että kaikilla olisi tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo, Hakulinen kertoi.
Muihin arvoihin kuuluvat valikoimaton lähimmäisenrakkaus, pitkäjänteinen työ ja rohkeus tehdä asioita uusilla keinoilla.
– Yleensä Afrikassa lähdetään liikkeelle vedestä. Toinen tarvittava on ruoka.
KUA palkkaa paikallisia työntekijöitä, neuvoo suosimaan paikallisia, kuivuutta kestäviä ruokakasveja ja puutarhojen monipuolisuutta sekä opastaa pienyrittäjyydessä.
– Usein valtio antaa opettajan, mutta koulurakennukset puuttuvat. Esimerkiksi Haitissa KUA on rakentanut telttakouluja.
Kun Hakulinen kysyy oppilailta, kuinka moni on kuullut Yhteisvastuusta, muutama käsi nousee.
Kun hän kertoo, että kuusikymmentä prosenttia tämän vuoden keräystuotosta menee Mosambikiin, Taneli Lahtinen haluaa tietää, mihin loput rahat kuluvat. Tänä vuonna viidesosa menee suomalaisten nuorten yksinäisyyden torjumiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Punaisen Ristin ja Suomen Mielenterveysseuran kautta, ja toinen viidesosa seurakuntien paikallisiin hankkeisiin.
Kun Hakulinen esittää koulutussuunnittelija Minna Törrösen väittämiä yksinäisyydestä, luokka saa peukaloillaan osoittaa, ovatko he samaa vai eri mieltä. Ainakin yksinäisyyden eristävästä vaikutuksesta luokka on yksimielinen.
Luokan uskonnon opettaja, myös nimeltään Minna Törrönen, pysyy kuulolla luokan perällä.

Auttajat käyvät
orpojen luona

– Bom dia!
Portugalinkielinen tervehdys kuuluu esittää puheenvuoron aluksi. Tällä kertaa se tulee Xikheleni-projektissa työskentelevän Sónia Objanen suusta. Mosambikissa virallinen kieli on portugali, sillä maa oli neljäsataa vuotta Portugalin siirtomaa.
Objane kertoo Luterilaisen maailmanliiton projektista, johon Yhteisvastuun varoja tänä vuonna kerätään. Se tukee yhteisöjä aids-riskin vähentämisessä, ja keskittyy erityisesti naisiin. Kumppanina on CEDES-kansalaisjärjestö.
Hanke toimii Mosambikin pääkaupunki Maputon köyhien asuma-alue Xikhelenissä,  joka sijaitsee kymmenkunta kilometriä keskustasta. Alueella on noin 42 000 asukasta.
Kirkon Ulkomaanavun työ Xikhelenissä alkoi vuonna 2007. Terveys ja koulutus sekä ihmisoikeudet ovat hankkeen kärjessä.
– Projektissa työskentelevät ja tukioppilaat käyvät kodeissa katsomassa orpoja, ja heille jaetaan koulutarvikkeita, Objane kertoo.
Kouluissa jaettava valistus keskittyy aidsiin, sillä viidesosa aikuisista maputolaisista on hiv-tartunnan saaneita. Nuorille järjestetään myös ammatti- ja yrittäjäkoulutusta.
– Lasten yksinäisyys ja avun tarve ovat hyvin konkreettisia kohteita, Hakulinen lisää.
Toinen luokan ulkomaisista vieraista on Xikheleni-projektin johtaja Paula Bernardo. Tulkkina toimii monta vuotta Mosambikissa asunut sairaanhoitaja, ja kuulolla on myös Viinikan seurakunnan nuorisonohjaaja, koulukummi Päivi Ranta.

Normaalikoulussa
ei kiusata?

– En ainakaan ole huomannut sellaista, vastaa Samuli Kekoni kysymykseen yksinäisyydestä Tampereen Normaalikoulussa.
Kaari Konttila, Ida Keränen ja Taneli Lahtinen myötäilevät mielipidettä: koulussa on esimerkiksi harrastustoimintaa, ryhmiä ja kerhoja, joissa tulee pakostakin kavereita. Silti he myöntävät, että toisaalta sitä ongelmaa on kaikkialla. ”Yksinäisyyttä ei huomaa”.
Joten ei siitä haittaakaan olisi, jos yksinäisyys otettaisiin puheeksi tälläkin koululla. Entä kiusataanko norssissa?
– Aina jotain on, mutta suurin osa on sellaista ystävällismielistä, Kekoni heittää.
– Olin seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla Pirkkalassa. Siellä oli havaittavissa paljon enemmän koulukiusaamista, Keränen arvioi.
Kiusaaminen on kaikkien mielestä kuitenkin vaikea asia.
– Varsinkin isossa porukassa voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka on muita ympärillä, Konttila miettii.
Objane ja Bernardo vierailivat myös viereisellä 7-luokalla sekä Tampereen tuomiokirkon Tikkuvakka-ryhmässä.

Asta Kettunen