Hyvä vanhemmuus kantaa lasta erossa

Lapset kärsivät vanhempiensa erosta vähiten, kun vanhemmat pystyvät toimivaan vanhemmuuteen myös eron jälkeen.
– Lapsen hyvinvointia edistää nopeimmin ja varmimmin se, jos onnistutaan estämään vanhempien riitojen pitkittyminen ja syveneminen sekä elvyttämään yhteistyö lapsen vanhempina, sanoo Tampereen perheneuvolan johtaja Risto Karttunen, joka on tutkinut lasten selviytymistä huolto- ja tapaamisriidoissa.  
Vanhempien ero ja perheen hajoaminen koskee vuosittain noin 30 000 suomalaislasta. Yli 90 prosentissa eroista vanhemmat pystyvät sopimaan keskenään lapsen tapaamisesta ja huollosta. Käytännössä, oikeuden ulkopuolella sopimusten noudattamisesta riidellään paljon yleisemmin. 
– Valitettavasti huoltajuusriidat ja oikeuden täytäntöönpanot ongelmatilanteissa ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana, kertoo Karttunen, joka on toiminut käräjäoikeuden täytäntöönpanosovittelijana vuodesta 1996. 
Tuolloin astui voimaan laki huolto- ja tapaamispäätöksen täytäntöönpanosta. Lakia sovelletaan silloin, jos toinen vanhemmista rikkoo yhteistä sopimusta ja toinen vanhempi hakee oikeudelta päätöksen täytäntöönpanoa.
– Jos vanhemmat eivät pysty sopimaan asiasta, oikeus tavallisesti määrää sovittelun. Päätehtäväni on ollut lapsen kuuleminen sekä lapsen ja vanhemman suhteen arvioiminen.
Karttunen on kuullut lapsia ja vanhempia myös olosuhdeselvityksissä, joita käräjäoikeus pyytää huolto- ja tapaamispäätöksen perusteiksi.

Lapsi kärsii
eniten riitelystä

Ero on iso elämänmuutos ja kriisi lapselle. Lapsi ei välttämättä hahmota, mitä erossa tapahtuu. Hylkäämisen kokemus tulee helposti. On lapsen oikeus, että hänellä säilyy läheinen yhteys molempiin vanhempiin.
– Vanhempien valinnoilla ja toiminnalla on valtavan suuri merkitys siinä, miten lapsi selviytyy erosta. Vaikka parisuhde päättyy, vanhemmuudesta ei voi erota, pohtii kehittämispäällikkö Aune Flinck Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Vanhempien väliset ristiriidat erossa voivat aiheuttaa sen, että lasta käytetään uhkailun, kiusanteon, kiristämisen ja syyllistämisen välineinä. Usein vanhemmat toimivat itsekkäästi, vaikka tahtoisivat lapsen parasta.
– Ristiriidat vanhemmuudessa tai epävakaat vanhempi–lapsi -suhteet saattavat vaarantaa lapsen sosiaalisen toimintakyvyn ja mahdollisesti ennakoivat lapselle mielenterveysongelmia. Tutkimukset osoittavat, että vanhempien riidat ja toisen vanhemman vieraannuttaminen aiheuttavat lapselle stressioireita, käyttäytymishäiriöitä, aggressiivisuutta ja ahdistuneisuutta.
– Lapsen joutuminen eron kiistakapulaksi ja vanhempien yhteenottojen todistajiksi on yksi niistä lasten kaltoinkohtelun muodoista, joita vanhemmat tai viranomaiset tunnistavat valitettavan heikosti, pohtii Flinck.
Myös Risto Karttusen tutkimus osoittaa, että lapset kärsivät riidoissa.
– Lojaalisuusongelma saattaa aiheuttaa lapselle sietämättömiä paineita ja erilaista oireilua riippumatta siitä, minkä toimintatavan lapsi on ottanut vanhempiensa välissä tai minkä ikäinen lapsi on.
Karttusen tutkimuksen mukaan kolmasosassa kaikista täytäntöönpanosovitteluista lapsen lojaalisuuksien ristiriita oli kipeä. Heistä suurin osa sai sovittelun aikaan apua lastenpsykiatrian klinikalta, perheneuvolasta tai sai erityistukea koulussa. Yleisimpiä oireita olivat masennus sekä psykosomaattinen reagointi, levottomuus ja pelkotilat.

Erilaiset säännöt
aiheuttavat riitoja

Risto Karttusen mukaan erotilanteessa vanhemmat käyvät omaa kriisiään, johon liittyy monenlaisia asioita: omia tunteita, pettymyksiä, mahdollisesti muita suhteita ja raha-asioita.
– Sovittelussa pyritään nimenomaan siihen, että vanhemmat erottaisivat lapsen asiat omistaan. Yhteisessä vanhemmuudessa tulee keskittyä lapsen elämään ja tulevaisuuteen eron jälkeen.
Vanhempien keskinäinen luottamuspula sekä kotien erilaiset säännöt saattavat aiheuttaa ongelmia yhteisessä vanhemmuudessa. Varsinkin murrosikäiset äänestävät helposti jaloillaan, jos toisessa kodissa on tiukemmat rajat.
– Jos vanhemmilla ei ole yhteistä linjaa vanhemmuudessa, voi tulla tilanne, että toinen vanhemmista suojelee lasta väärällä tavalla, sanoo Karttunen.
Hän kertoo esimerkin: Lapsella tulee riitaa etävanhemman kanssa esimerkiksi kotiintuloajoista. Lapsi karkaa suuttuneena toiseen kotiin. Lähivanhempi asettuu lapsen puolelle eikä vaadi lasta palaamaan etävanhemman luo tai lähtemään seuraavaan tapaamiseen.
– Näin lapsi jää ikävään välikäteen, kun hän ei saa mahdollisuutta selvittää riitaa etävanhemman kanssa. Ristiriitojen käsitteleminen lisää luottamusta lapsen ja vanhemman välillä, sanoo Karttunen.

Yhteistyö ja kunnioitus
kantavat lasta

Yhteinen vanhemmuus eron jälkeen on mahdollista, mutta se vaatii molemmilta vanhemmilta vastuullisia valintoja, toisen vanhemman kunnioittamista ja neuvotteluhalukkuutta.
– Yhteistyötä tekevät vanhemmat ehkäisevät tehokkaasti perheen rikkoutumisen kielteisiä seurauksia ja antavat lapselleen hyvän käyttäytymismallin ongelmien ratkaisuun ja riitojen selvittämiseen, sanoo Aune Flinck.
– Toivon, että erosta huolimatta jokaisella lapsella olisi oikeus elää arkea molempien vanhempiensa kanssa, ja samoin molemmilla vanhemmilla olisi mahdollisuus arkivanhemmuuteen. 
Noin 93 prosentissa sopimuksista vanhemmilla on yhteishuoltajuus. Käytännössä kuitenkin lähivanhemmalla, useimmiten äidillä, on halutessaan enemmän valtaa lasten asioihin.
Karttusen mukaan yhdenvertaista vanhemmuutta voitaisiin Suomessa edistää uudistamalla järjestelmää ja käsitteitä.
– Esimerkiksi Englannissa ei puhuta enää lähi- ja etävanhemmasta, vaan vanhemmuudesta ja luonapidosta. Malli voisi toimia Suomessakin.    
Karttusen mielestä sekä perheasioiden sovittelu että olosuhdeselvittely pitäisi nähdä kiireellisenä työnä, jossa ajoissa pyrittäisiin ehkäisemään eroriitojen jatkaminen lasten kustannuksella.
– Olisi harkittava pakollista sovittelua niissä tapauksissa, joissa eroavalla parilla on yhteisiä alaikäisiä lapsia.
– Lapsen kuuleminen oikeusriitojen aikana on erityisen vaativaa kriisi- ja ihmissuhdetyötä, joka edellyttää asianmukaista koulutusta ja työnohjausta. Osaamisen varmistamiseksi olisi mietittävä toimintaan erikoistumista ja sen alueellista keskittämistä, ehdottaa Karttunen.
Suomessa aletaan tänä vuonna kokeilla psykososiaalisen asiantuntemuksen tuomista huoltajuusriidan alkuvaiheeseen. Kokeilukaupunkeja ovat Helsinki, Espoo, Oulu ja Joensuu.
Karttusen mukaan Norjassa käytännöstä on saatu hyviä kokemuksia.

Kirsi Airikka

Kuvitus: Valpuri Tauriainen

Terveystieteiden tohtori, kehittämispäällikkö Aune Flinck työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella vastuualueenaan rikos- ja riita-asioiden sovittelun valtakunnallinen koordinaatio, kehittäminen ja seuranta. Hän osallistuu myös Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikössä hankkeeseen, jossa tutkitaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa sekä lasten kaltoinkohtelua. Hänen väitöskirjansa Parisuhdeväkivalta naisen ja miehen kokemana - rikottu lemmenmarja valmistui Tampereen yliopistossa vuonna 2006.

Psykologian tohtori Risto Karttunen on Tampereen kaupungin perheneuvolan johtaja. Hänen väitöskirjansa Isän ja äidin välissä – Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huolto- ja tapaamisriidoissa hyväksyttiin Tampereen yliopistossa lokakuussa 2010.