Katsele Kristusta ja anna pyhän yllättää

 

Kristillisessä uskossa Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa katsotaan ylösnousemuksen läpi, pääsiäistä ei voi ajatella ilman pitkäperjantaita.
Kirkkotaiteessamme pääsiäisen tapahtumia on kuvattu paljon, Jeesus ristillä on suosituin alttaritaulun aihe. Kirkoissa taide palvelee rukousta ja julistusta, ei vain kaunista tai korista tilaa.

Pääsiäisen läpi pääsee vain haudan kautta. Eikä hautaan mahdu seisten. Nöyrtyminen on pakollista: kuolema on. Joko polvistut hautaan, tai itket ja polvistut. Putoat, ja huomaat pudonneesi pyhään. Hauta on ahdas paikka, mutta auki pääsiäisen puolelta.

 

 

                                                             Ristiinnaulittu.

                                                             Kuva: Rauno Träskelin.

Jeesus Nasaretilaisen viimeisiin päiviin sisältyi suuria tunteita ja dramaattisia käänteitä. Väkevä tunnelataus on myös ristintiessä, jonka Kuutti Lavonen maalasi Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Parin kesän aikana yli 150 000 ihmistä on käynyt Sastamalassa katsomassa, miten nykytaiteilija tulkitsee kahdentuhannen vuoden takaisia asioita.
Lehtereiltä huutaa kuolemantuskan punainen, veren väri lisääntyy matkalla kohti Golgataa. Taiteilija perustelee ratkaisuaan ristinkuoleman ankaruudella ja väkivaltaisuudella, kyse on teloituksesta.
Pitkän lehteriseinustan loppupäässä on myös herkkä, selvästi muita vaaleasävyisempi kuva, Hautaanlasku.
– Joku on epäillyt, onko työ teknisesti loppuun saakka valmis, kun valkeaa pohjustusväriä on niin paljon näkyvissä. Mutta kyllä, kyllä se on moneen kertaan maalattu ja emulsiolla suojattu. Halusin jättää valkoisen ja veren kontrastin näkyviin, Lavonen selittää.

Kristinuskon keskeisin kuva on häpeän symboli, alaston ja rusikoitu rikollisen ruumis ristillä. Kuva pahasta voi olla myös pyhän kuva. Paha voi olla pyhän palveluksessa – mutta myös päinvastoin.

 

Katolisen perinteen Via Crucis sisältää 14 pysähdyspaikkaa, kuvasarja päättyy pitkäperjantaihin. Lavosen 19 työn kokonaisuus ulottuu pääsiäisaamuun, ja töistä viimeisessä Ylösnoussut ja Magdalan Marian kohtaavat.
– Myös luterilaisessa todellisuudessa ristintien kuvat ovat ydinkuvia Jeesuksen elämästä, nuoren miehen kolme vuotta kestäneen toiminnan yhdeltä viikolta. Samalla ne ovat ihmisen koko elämänkaaren keskeisiä kuvia, sanoo pastori Marjatta Malmberg, joka Tampereen seurakunnissa koordinoi retriittityötä ja hengellistä ohjausta.
Kokemuksellisuus ja elämyksellisyys ottavat yhä enemmän sijaa kirkossakin.

 

                                                                             Ristin nosto pystyyn.

                                                                             Kuva: Rauno Träskelin.

– Sana puhuu enemmän älylle, taide ja kuva tunteelle. Visuaalisuuden merkitys on kasvanut, kuva vallannut tilaa sanoilta, Malmberg arvioi länsimaissa meneillään olevaa murrosta.
Siinä missä entisajan kertova kirkkotaide osittain korvasi lukutaitoa, tämän päivän taide johdattaa mietiskelyyn ja hiljentymiseen.

Pyhimmät tapahtumat ovat salaisuuksia. Siksi ne syntyvät öisin. Jouluyö ja pääsiäisyö avautuvat uuteen aikaan, jouluyö valkenee pääsiäisaamuun.

Tutkija Kimmo Ketolan mukaan pyhän kokemus nousee osin tiedostamattomista mielen kerroksista. Se herää useammin vangitsevaan kertomukseen eläytymällä kuin opinkappaleita järkeilemällä (Pyhän rajoilla, SLS 2010).
Tyrvään Pyhä Olavi kutsuu katselemaan Kristusta kasvoihin, kirkossa voi kulkea Via Dolorosaa silmillään ja sydämellään. Kärsimyshistorian dramaturgia on tuttu, kertomus on säilynyt kautta aikojen syvällä tajunnassa.
Uskon kuvia voi katsoa ilman, että miettii, mitä niissä pitäisi nähdä tai kuuluisi huomata.
– Saan luottaa siihen, että Jumalan henki vaikuttaa, eikä minun tarvitse vaatia itseltäni älyllistä tulkintakoodia sille, mitä näen. Kun annan kuville tilaa, ne alkavat puhua minussa. Tämä on yksi tapa rukoilla, mietiskelevä, ihmeellinen, kontemplatiivinen. Samalla tavalla annan evankeliumin vaikuttaa, selittää pastori Malmberg.
Kuutti Lavonen maalasi 2000-luvulla samat aiheet, jotka Anders Löfmark oli vuonna 1780 tehnyt Tyrväälle. Marjatta Malmberg iloitsee, kun Sastamalassa haluttiin näin elvyttää ristintie.
– Tosin jälleenrakennettu Tyrvään Pyhä Olavi puhuttelee myös kokonaisuutena, ei pelkästään uusi taide. Minusta koko kirkkoon liittyy vahva elämän voittamisen viesti.
Malmberg itse on kokenut etenkin Osmo Rauhalan työt vaikuttaviksi, koska ne ovat luonnon kuvia. Mieltymystä selittää osaltaan oma tausta.
– Maalaislapsen kodissa ei ollut monia tauluja. Lapsuuteni taide avautui ympäröivässä luonnossa. Pääsiäisen ’kuvat’ olivat sulava lumi, vapautuvat jäät, vihertävä ruoho, valon tulo.
Kun Malmberg tänä keväänä paastonaikaan silmäili Lavosen ristintietä kirjan sivuilta, nyt väkevimmin puhutteli Noli me tangere (”Älä minuun koske”).
– Tämä Jeesuksen repliikki tuntuu aina yhtä sietämättömältä, mutta paljastaa oleellisen: pyhä on koskematon. Ylösnousemus antaa aavistuksen tästä.

Pyhä ja epäpyhä, juhla ja arki, ovat elämän kuteet, vuorottelevat ja vaihtelevat, mutta pyhä on loimi, johon elämä kudotaan.

 

Miksi ihmisen on hyvä joskus olla hiljaa ja mennä vaikka kirkkoon?
– Mielemme on niin täynnä kaikenlaista, että se tarvitsee välillä tyhjentymistä. Kirkossa voi helposti altistua pyhän ja Jumalan läsnäololle, mutta pyhää voi kohdata kaikkialla, usein luonnossa.
– Kun hakeudumme pyhään tilaan, myös jokin tila meissä voi pikku hiljaa aueta. Kirkkotaidetta voi ihmetellä lapsen asenteella, ilman miksi-kysymyksiä. Lapsi haltioituu, pysähtyy ja täyttyy siitä, mikä tulee vastaan.
 

Noli me tangere ("Älä minuun koske.") Kuva: Rauno Träskelin.

Marjatta Malmberg toivoo, että Tyrvään Pyhää Olavia avattaisiin enenevästi palvelemaan vieraiden hengellisiä tarpeita. Ovella voisi ajoittain olla kyltti ”Hiljaisuus”. Kaikki olisivat kirkkosalissa silloin vaiti, ehkä vain yhteinen rukous katkaisisi äänettömyyden.
– Muuta ohjelmaa ei juuri tarvittaisi, kun olisi mahdollisuus pysähtyä ja olla puhuteltavana ja Jumalan katseltavana. Luulen että moni on tungoksessa ajatellut, että ”tänne täytyy tulla toisen kerran”, kaikessa rauhassa. Tiedän, että useat ovat näin tehneet.
Yleensäkin ristintien traditioon kuuluu, että se kuljetaan asema asemalta. Malmberg toivoisi Pyhän Olavin kirkossa tehtävän samoin. Kun kuvat on kierretty, voisi toviksi istahtaa penkkiin.
– Omissa oloissaan saisi miettiä, mikä minua kosketti ja mikä siinä kosketti. Kun pysähtyy tällaisia ajattelemaan, jo rukoilee.

Jumalan osoittama tie on hänen mukaisensa, arvaamaton ja yllätyksellinen. Se ei ole viivasuora bulevardi. Ilman pyhää pitkästyisi.

Sadattuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa taivaltavat joka vuosi ikivanhaa pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan.
– Jotain taikaa siinä täytyy olla! Varmaan moni lähtee Pyhälle Olaville vähän samasta syystä, pyhiinvaelluksen hengessä. Ei sinne mennä kuin mihin tahansa turistipaikkaan.
Viime kesänä Marjatta Malmberg kierteli Lounais-Suomen kirkkoja. Harmikseen hän joutui monta kertaa turhaan kolkuttelemaan, ovet olivat ja pysyivät kiinni. Vastaan tuli myös iloisia yllätyksiä. Jossakin hautausmaalta löytyi ystävällinen työntekijä, joka päästi kirkkoon sisälle ja kertoi ummet ja lammet paikasta. Toisaalla kulkija kohtasi harvasanaisen kesäoppaan, joka ei juuri tuntenut kirkkohistoriallisia perusasioita, ei hallinnut yhtään hengellistä taustaa.
Malmberg huomasi, kuinka tärkeää on, että kirkon ovet ovat auki, ja että on joku joka sytyttelee kynttilöitä, tuntee kohteen ja on itsekin siitä innostunut.
– Ei pyhän kokeminen tietysti ole tunnelmasta kiinni… ja kuitenkin se on. Maassamme on valtava määrä kirkkoaarteita. Jos ne olisivat auki varhaiskeväästä pitkälle syksyyn, niissä olisi hyvä opastus, mahdollisuus hiljentyä ja rukoilla, sana alkaisi kyllä kiertää. Uskon että meillä voisi tapahtua ihmeellisiä asioita. Milloin kävijää puhuttelevat kuvat, milloin tila, joku ehkä ottaa käteensä virsikirjan. Ei kukaan kirkkoon ilman kaipausta tule, kyllä taustalla on jonkinlaista Jumalan ikävää. Pyhän kaipuuta, tunnistaa sitä itse tai ei.
Malmbergin käsitys vahvistui, koska siellä suljettujen ovien takana oli lähes aina pari muutakin kolkuttelijaa. Valtakunnallisessa, retriitin ohjaajia kouluttavassa Hiljaisuuden ystävät -yhdistyksessä onkin nyt virinnyt mietintä vapaaehtoisten kesäoppaiden kouluttamisesta ja hengellisestä varustamisesta.

Kysy Facebookissa, mikä on pyhää, niin yhdeksän vastausta kymmenestä on joko ”ihminen” tai ”elämä”. Harva vastaa ”Jumala”. Jumalaa tämä ei näytä hämmästyttäneen. Hän toimi kuten nykylehden päätoimittaja, ja päätti antaa asialleen kasvot. Hän tuli ihmiseksi.

Teologian maisteri Johanna Sternberg oli kahtena vuonna oppaana Tyrvään Pyhällä Olavilla. Ensimmäisenä kesänä Kuutti Lavosen järisyttävät lehterikuvat tulivat yöllä jopa uniin.
– Näin ne ensi kerran kesällä 2009, jolloin kirkko oli vielä suljettu yleisöltä. Kokemus oli niin voimakas, että tahdoin vain jäädä penkkiin istumaan. Muistan yhä, kuinka halusin olla hiljaa ja katsella.
Sittemmin Sternberg on viettänyt kirkkosalissa satoja tunteja, puhunut ja kertonut kuvista muille. – Sitä kautta minulla on niihin vahva tunneside. Runsas katsominen ei ole yhtään latistanut tunnetta, pikemmin voimistanut.
Hänen mielestään Lavosen ristintiessä elämän molemmat ääripäät ovat vahvasti läsnä ja Kristuksen ihmisyys korostuu. Kuvista tulee mieleen sellaisia sanoja kuin suru, ahdistus, murhe, kipu, rakkaus, anteeksianto, armo, lohtu.
Vähän yli kolmekymppinen teologi arvelee, että 1700–1800-lukujen kirkkotaide puhuttelee jotakuta, mutta 2000-luvun kuvat voivat avata kristinuskoa nykypäivän ihmiselle.
– Uudet kuvat jättävät enemmän tilaa omalle tulkinnalle, samalla tietenkin myös vastuuta. Luulen, että nämä työt puhuttelevat pitkään, koska ihminen on kuitenkin perimmiltään sama iät ja ajat. Vaikka ristintiestä välittyy lähes alleviivatusti kärsimys, kyllä se vie ajatuksiani ihmiselämän kaikkiin tunteisiin ja vaiheisiin.
Sternberg uskoo, että kuvataide on yksi väylä hahmottaa elämää, kokea pyhää ja Jumalan läsnäoloa.
– On hienoa jos sen kautta voi käsitellä tunteita ja asioita, joille ei välttämättä muuta kieltä löydä. Uskossa on aina asioita, jotka vääjäämättä jäävät avoimiksi ja joihin ei voi saada lopullista tietoa.
Messukylän pappi Hannu Kilpeläinen oli Sastamalassa kirkkoherran sijaisena silloin, kun Rauhala ja Lavonen maalasivat kirkossa. Teologian tohtori Kilpeläinen kuului siihen pieneen joukkoon, joka pääsi ottamaan kantaa luonnoksiin ja näkemään keskeneräisiä töitä.
– Kun ensimmäistä kertaa astuin kirkkoon, se oli oikea pyhä jysäys, positiivisella tavalla. Vaikka tarina oli tuttu, siitä tuli nyt aivan uusi. Kuvat eivät jätä rauhaan, ja aina kun niitä katsoo, niitä myös tulkitsee uudelleen.

Jälleennäkemisen toivo on odotusta, jolla on selkeä sisältö ja kohde. Kaikki ei ole tässä. Tämän näkyvän maailman, tämän kyynelten laakson ja kuoleman varjon maan lisäksi on myös toinen maailma. Toivo syntyy siitä, että sen kaikuja voi kuulla jo täällä.

 

Viime kuukausina Kilpeläinen on joutunut tekemään surutyötä, poikansa kuoleman jälkeen.
– Olen vaimoni kanssa paljon keskustellut, miten me kirkossa kuvia katsomme. Sillä on paljon merkitystä, mikä asia on itselle tärkeä ja pinnalla. Elämän eri vaiheissa katsoo erilaisiin kuviin. Ihminen hakeutuu kosketuksiin sellaisten kanssa, jotka sopivat omaan tilanteeseen. Eri mielentilassa, eri päivinä, eri valossa eri kuvat koskettavat.
Kilpeläisen mielestä Pyhän Olavin ristintie puhuttelee, koska se näyttää elämän katoavuuden mutta myös sen, minne täältä päädytään.
– Osmo Rauhalan taiteilijoiden yhteiseen pylvääseen maalaama Kuolema ei ole päätepiste vaan kaksoispiste on tärkeä. Se on selkeä ristintien jatkumo.

                                                          

                                                                            Hautaanlasku.

                                                                            Kuva: Rauno Träskelin.

Oman lapsen kuoleman jälkeen vanhemmat ajattelevat, ettei pahempaa voi enää tapahtua.
– Samasta on kyse ristintien kuvissa. Mitään pahempaa ei voi tapahtua, koska Jeesus on jo tämän tien kulkenut. Se tarkoittaa, ettei meidän tarvitse kuolla Jumalan hylkäämänä ja ilman anteeksiantoa.
Lavonen näyttää Jeesuksen alennustilassaan.
– Kaikki on jo koettu. Kristittyinä emme koe mitään pahempaa.
Nykyisin Kilpeläinen katsoo usein läheltä Messukylän kirkon alttaritaulua, jonka aiheena on Jeesus ja syntinen nainen. – Kyllä siitäkin saa lohdutusta. Kirkkojen kuvissa on paljon lohdutusta.
Pyhän Olavin lehterimaalauksista yksi hänen suosikkejaan on Johannes. Yleensä evankelista kuvataan kirkkotaiteessa salskeana nuorukaisena, mutta Tyrväällä kirkkokansaa tarkkailee vanha mies, juro ja melkein ruma.
– Lavosen Johannes kuvastaa sitä, ettei mikään pysy sellaisena kuin haluaisimme ajatella, kokea tai mieltää elämässä tapahtuvaksi. Onnen hetket, kaikki mukava ja kiva on sellaista, minkä voi hetkessä menettää. Onneksi on kuitenkin se kaksoispiste, toivon merkki. Siksi koko ristintie ilmentää nimenomaan toivoa.

Ei ole täällä mitään pysyvää. Pyhä kuitenkin pysäyttää silloin tällöin, ja silloin tuntee miten koko tie on rakennettu pyhälle. Ilman sitä kokemusta en ehkä jaksaisikaan. Haluaisin kulkea pyhitetyssä maailmassa, todellisuuden tietä, ei elämyksien riippusiltaa.

Väitöskirjansa Valamosta tehnyt Hannu Kilpeläinen tuntee hyvin myös ortodoksista maailmaa. Mieleen on jäänyt käynti vanhassa rajantakaisessa linnoituskaupungissa. Staraja Ladogan linnankirkossa Pyhän Nikolaoksen ikoni on sijoitettu sopivasti kasvojen korkeudelle.
– Nikolaoksen silmät seuraavat kulkijaa koko ajan, ne tuntuvat aina kääntyvän sinne, minne sinäkin menet.
Ikonitaiteen perusideaan kuuluu, että myös kuva katsoo katsojaa, ei vain niin päin, että katsoja katsoo kuvaa. Tyrvään Pyhän Olavin Jeesuksessa Kilpeläinen tunnistaa paljon samaa, kuvan ja katsojan välinen yhteys toimii. Kyse on enemmästä kuin vain siitä että ”onpa hienoja maalauksia.
Lontoossa asuva Johanna Sternberg pystyy tuhansien kilometrien päästä tarkkaan muistamaan, miten Jeesus katsoo tuomitsijoitaan Lavosen maalauksessa.
– Monessa kuvassa pelkkä ilme puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Esimerkiksi työ Jeesukselta riistetään vaatteet on vaikuttava, siitä on helppo aistia häpeää ja pelkoa. Jeesus on takertunut ristiin kuin lapsi tarrautuu vanhempiinsa.
Vaikka Sternberg on oppaana seurannut, miten vieraat vat kuviin reagoineet, hän ei halua lukea muiden ajatuksia. – Ei ulkopuolinen voi puhua toisen hengellisistä kokemuksista, mutta täytyyhän taiteen jotenkin puhutella. Ei kirkkoon muuten olisi tuollaista väkimäärää tullut.
Sternberg myöntää, että uskon kuvia on vaikea pukea sanoiksi.
Siksi Kristusta ja Jumalan salaisuutta kannattaakin katsella,

Pirjo Silveri
Kuvat: Rauno Träskelin

Kursiivilla merkityt sitaatit Jaakko Heinimäen ja Hilkka Olkinuoran kirjasta Puhetta pyhästä (Kirkkohallitus 2010)

TV1 25.4. klo 19.45 Tyrvään Paratiisi ja Passio. Toimittaja-ohjaaja Pekka Heikkilän dokumentti Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalaustyöstä Pyhän Olavin kirkossa toisena pääsiäispäivänä

Kirjallisuutta:
Heli Pruuki (toim.): Pyhän rajoilla. Temppelitappeluista uskontodialogiin. SLS 2010
Kuutti Lavonen, Osmo, Rauhala, Pirjo Silveri: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Sata ja yksi kuvaa. Kirjapaja 2010
Liisa Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011
Pentti Lempiäinen: Ristintie ja ristinsanat. WSOY 2004

Linkkejä:
http://www.tampereenseurakunnat.fi/kirkot/alttaritaulut
www.sastamalanseurakunta.fi/pyhaolavi
www.facebook.com/pyhaolavi
www.paasiainen.fi

Mikä on pyhä? http://evl.fi/EVLfi.nsf/0/BE3AE07EA3829EF5C225762E00494BD1?openDocument&yp=&lang=FI
Pääsiäisjakso kirkkovuodessa http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7875022710533540C22570840022EC7F?OpenDocument&lang=FI
Pysähdy katselemaan – hiljenny verkossa
http://www.evl.fi/kappeli/index.html

Kuutti Lavonen maalasi Seitsenristin ristintien Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Kuvasarjassa on 19 työtä.