Matkalla samaan taivaaseen

Uskosta ja uskovaisuudesta puhutaan niin monenlaisilla käsitteillä, että viidakkoon uhkaa välillä eksyä.
Monet termit ovat värittyneitä ja tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Samanmieliset tuntevat sisäpiirinsä koodikielen, joka ei ulkopuoliselle välttämättä avaudu samalla tavalla. Nimityksiä käytetään surutta myös lyömäaseena toisin ajattelevia kohtaan.
Yksi ilmoittaa kannattavansa klassista kristinuskoa, toinen on raamatullinen. Kolmas uskoo liberaalisti, modernisti tai postmodernisti. Neljäs puolustaa konservatiivista, perinteistä tai vanhakantaista uskoa, viides on fundamentalisti. Jonkun usko on karismaattista, jonkun kansankirkollista.
Riviseurakuntalainen on ihmeissään: kuinka luterilaisessa kirkossa voi olla niin monia erilaisia uskoja? Olemmeko kaikki matkalla samaan taivaaseen? Hämmennyksen vallassa hän seuraa uutisointia ja kiivailua keskustelufoorumeilla: ”Kirkko ajaa uskovaiset ulos”, ”Joukko pappeja irtisanoutuu harhaoppisista piispoista”, ”Kirkko on luopunut Raamatun Sanasta”.
Miksi uskon äidinkieli tuntuu niin vaikealta? Mihin joukkoon itse kuulun, kun koen olevani vaan ihan tavallinen kristitty? Kenen mielipidettä tässä pitäisi kuunnella, kun en aina millään ymmärrä teologiaa ja monimutkaisia oppikiistoja? Eikö se riitä, että minut on kastettu, uskon Jumalaan, käyn joulukirkossa?
Kysymyksiä herää paljon.

Turun piispa Kaarlo Kalliala tyynnyttelee, ettei kristillinen usko ja Jumalaan uskominen ole jatkuvaa katekismuskuulustelua. Kyse on Luojan ja ihmisen välisestä luottamussuhteesta.
– Jumalanpalveluksen osiin sisältyy oikeastaan kaikki olennainen, ja jos aikuinen ihminen katsoo voivansa niihin yhtyä, se riittää. Toki saa tietää kaikenlaista, saa pohdiskella, mutta tie taivaaseen on auki vajavaisilla rippikoulutiedoillakin.
Luterilaisen käsityksen mukaan kasteessa Jumala antaa uskon. Kun piispa Kalliala kastoi omia lapsenlapsiaan, toimituspuheessa hän ilmaisi pienokaisen siirtyvän taivasten valtakunnan logiikkaan.
– Hänet otetaan mukaan yhteisöön ja uskon maailmaan, jossa asiat ovat aivan toisin. Siellä maailma jäsentyy näkyväiseen maailmaan nähden vallankumouksellisesti. Jumalan todellisuus on vaihtoehtoinen ja radikaali simppelisti avautuvaan todellisuuteen nähden.

Useimpien herätysliikkeiden taustalla vaikuttaa pietistinen perinne, johon kuuluu henkilökohtaisen ratkaisun tekeminen. Uskoontulo on monelle järisyttävä kokemus ja koko elämää muuttava hetki, mutta ilman voimakkaita kääntymiskokemuksiakin voi uskoa.
Usko ja uskonnollisuus eivät ole pysyvä olotila, vaan pikemmin prosessi, joka jatkuvasti muuttuu. Lapsuudessa omaksuttu usko säilyy harvoin sellaisenaan hamaan hautaan asti.
Kun suomalainen määrittelee uskonnollisen identiteettinsä, hän on arviossa varovainen. Kirkkomonitor 2007-tutkimuksessa useimmat käyttivät ilmausta ’kristitty’ (68 %). Kakkosena oli ’suomalainen perusluterilainen’ (55 %), kolmosena ’luterilainen’ (55 %).
Yli 70 prosenttia kansasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta uskovaisena itseään pitää vain 15 prosenttia, uskovana 31 prosenttia. Fundamentalistiksi itsensä mieltää 1 prosentti, karismaattiseksi kristityksi 2 prosenttia, uudestisyntyneeksi kristityksi 6 prosenttia suomalaisista. Muita ilmauksia ovat uskonnollisesti konservatiivinen tai liberaalinen, kirkollinen, hengellinen tai henkinen ihminen.

Uskonasiat ovat pitkälle kielipeliä. Jos joku kysyy sinulta, oletko uudestisyntynyt, tiedustelija todennäköisesti haluaa tietää, oletko tehnyt parannuksen ja tahdonalaisen uskonratkaisun. Kuulutko meihin vai heihin – oletko elävässä uskossa vai maallistunut nimikristitty?
Jos pidät itseäsi kansankirkollisena taivasmatkalaisena, saatat ärsyyntyä utelusta ja puolestasi pitää kysyjää tiukkapipoisena, muita tuomitsevana tosiuskovana. Sekin on mahdollista, ettet täysin ymmärrä kysymystä, ja siksi vastaaminen tuntuu vaikealta.
Kirkkososiologian yliopistonlehtori Liisa Lampela Helsingin yliopistosta sanoo, että vastauksista on mahdoton päätellä kenenkään uskon määrää, laatua tai syvyyttä.
– Vain kyseinen ihminen itse voi sanoa tai tietää, mitä termi juuri hänelle merkitsee.
Joillakin tuntuu olevan pakottava tarve osoittaa toisen usko vääräksi tai mitätöidä hänen vakaumuksensa.
– Tällainen suhtautuminen kertoo enemmän persoonasta kuin hänen uskostaan. Ehkä on olemassa tietty ihmistyyppi, joka haluaa olla aina oikeassa. Ehkä taustalla on epävarmuutta. Oma usko ei kestä, että asiaa voisi tarkastella toisin. Ei siinä puolusteluja tarvita, jos usko on vahva. Totuus on.
Teologian tohtori, pastori Lampela vakuuttaa, että kristitty saa turvautua armoon, luottaa siihen, että Jumala pitää minusta huolen, vaikken osaisi yksityiskohtaisesti selittää tai edes perustella uskoani.

Herätyskristillisyys on piispa Kaarlo Kallialan sanoin suomalaiseen perintöön liittyvä tapa tulla temmatuksi uskon sisuksiin. Seuraako tunteikasta ”Jumalaan ihastumisen” vaihetta automaattisesti kasvaminen tai kypsyminen?
– Aikuisen ihmisen on hyvä huomata, että on muutakin kuin musta ja valkoinen. Loppujen lopuksi suurin osa on erilaisia harmaan sävyjä. Tai voi ajatella niin, että elämä on värikuva, jossa on kaikenlaisia värejä. Sellainen on Jumalan maailma, johon meidät on luotu elämään, Kalliala maalailee.
Usein iän myötä ehdottomuus ja valmiit vastaukset karisevat. Keskeisin korostuu, armahtavasta Jumalasta tulee entistä tärkeämpi. Samalla evankelioiva ja julistava asenne vähenee.
– Ikääntyminen on siirtymistä kohti yhä suurempaa yksinkertaisuutta. Tämä johtuu varmaan siitä, että ikääntyminen auttaa näkemään paremmin. Elämän kuvion suuret linjat nousevat selkeämmin esille, pohtii emeritusarkkipiispa John Vikström Kirkko65+-sivustolla.
Piispa Kalliala sanoo ymmärtävänsä ihmisiä, jotka jossakin vaiheessa alkavat varoa puhumasta, kuinka ”mä tulin uskoon” tai ”mä otin Jeesuksen mun elämään”.
– Taustalla on vahva kokemus omasta kannanotosta ja aktista, eikä sitä pidä ollenkaan kieltää tai vähätellä. Vanhemmiten se vain saattaa ruveta maistumaan oudolta. Moni huomaa, ettei se taidakaan olla tässä olennaista. ”Mun valinta” kuulostaa ohuelta verrattuna siihen että ”mut valittiin”.
Uskoontulo, herätys ja seuraamaan lähteminen on ollut alkupiste tai tienristeyksen kaltainen kohta, missä kenellekään ei anneta valmista mallia.
– Matkalla kannattaa huomata, että meidät kaikki on kutsuttu eri tavoin. Minä kuljen tämän tien, mutta en voi ajatella, että se on ainoa oikea ja nuo toiset kulkevat vääriä teitä, Kalliala sanoo.

Joskus usko on erottamaton osa persoonaa syntymästä saakka. Jumalasuhteen malli tulee vanhemmilta, uskoon kasvaminen kodin perintönä.
– Sosialisaatioteoria selittää, että usko saatetaan imeä jo äidinmaidossa. Ihmisen ei tarvitse tehdä erityistä henkilökohtaista ratkaisua. Vaikka uskonnollisuuteen olisi vahva kasvutausta, silti jokainen voi tehdä elämässään erilaisia valintoja. Esimerkiksi lestadiolaiseen liikkeeseen kuuluminen kulkee suvussa ja lapset yleensä seuraavat vanhempiensa jälkiä. Huolimatta siitä, että heidät on sosiaalistettu, he tekevät myös oman valintansa, pysyvätkö mukana vai eivät, sanoo kirkkososiologi Lampela.
Useissa tutkimuksissa on todettu ihmisen herkistyvän hengellisille asioille elämän taitekohdissa, vaikeassa tilanteessa tai hädän hetkellä. Ei vain kuoleman tai sairauden läheisyydessä, vaan vastaavasti esimerkiksi syntymän ihme ja muut iloiset asiat saavat pohtimaan pyhää, perimmäistä, elämän tarkoitusta.
– Jos tapahtuu jotain mullistavaa, haluaa löytää suurempia merkityksiä kuin vain sen, että täällä synnytään, käydään töissä, kuollaan pois. Kriisitilanne kyseenalaistaa omankin elämän merkityksen. Kun arkipäivän kuviot muuttuvat, se saa pohtimaan kysymyksiä, joita ei ehkä ennen ole edes ajatellut.
Saksalaisteologi Paul Tillichin mukaan jokainen ihminen on pohjimmiltaan turvaa hakeva homo religiosus.
– Kaipuu Jumala-yhteyteen on meihin syvälle sisäänrakennettu, jälkimodernissa ajassa se vain saa erilaisia muotoja, Lampela sanoo.
Vaikka kirkosta eroaminen on lisääntynyt, uskonnollisuus ei silti ole vähentynyt. Kuten muilla elämänalueilla, myös uskonnollisuudessa nykyihminen arvostaa individualismia ja hakee itsensä näköistä tulkintaa suuriin kysymyksiin; sellaista joka sopii hyvin yksiin omien näkemysten kanssa.

Itä-Suomen yliopiston professori Antti Räsänen selvitti väitöstyössään suomalaista uskonnollisuutta (Aikuisen uskonnollisuus, 2002). Hän kyseli käsityksiä Jumalasta, kypsästä uskonnollisuudesta, uskonnollisesta kehityksestä ja uskonnosta luopumisesta.
Haastateltavien joukossa oli niitä, jotka olivat tulleet nuoruudessa uskoon. Kokemus oli järisyttävä muutos aiempaan elämään verrattuna, siirtyminen epävarmuudesta turvallisuuteen ja kokonaan uuden käsitteistön pariin.
Osa haastateltavista oli lapsesta kasvanut kristinuskoon, eikä kristillisen vakaumuksen omaksumisessa ollut dramaattisia käänteitä, tunnekuohuja tai tahdonalaista uskonnollista ratkaisua. Usko oli kulkenut luonnollisena osana koko elämän ajan. Tällä ryhmällä oli pari yhdistävää tekijää: kotitausta oli usein harmoninen ja isän merkitys uskontokasvattajana tärkeä.
Yleisesti uskoontulokokemuksissa ja käsityksissä kristinuskoon juurtumisesta oli suuria yksilöllisiä eroja. Vivahde-erot olivat suuria myös uskovaksi tunnustautuvien välillä.
Vakaumuksen omaksuminen osoittautui sekä yksilöllisten että sosiaalisten tekijöiden summaksi. Lapsuuden ja nuoruuden kokemusten yhteys myöhempään uskonnollisuuteen nousi selvästi esiin.
Räsäsen mielestä oman uskonnollisuuden arviointi on osa itsetuntemusta. Ajattelutapojensa tiedostaminen ja uskonnollisen elämänkaarensa pohtiminen voivat auttaa elämän uudelleen jäsentämisessä varsinkin kriisitilanteessa.

Pirjo Silveri

Kuutti Lavosen työ Ristiinnaulittu, kuva: Rauno Träskelin

Muut kuvat: Pirjo Silveri  

Lue lisää:

Suomalaisten uskonnollinen identiteetti (Kirkkomonitor 2007)
http://www.uskonnot.fi/raportit/tiedostot/2007/KUVIO_3_identiteetti.pdf

Antti Räsäsen väitöskirja Aikuisen uskonnollisuus (2002)
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/3024/aikuisen.pdf?sequence=1

Kati Niemelän artikkeli Usko muuttuu iän mukana
http://www.evl.fi/kkh/ktk/2004_07_29altorstaivieras.htm

Kari Kopperin esitelmä Uskovaiset kirkossa
http://www.tulkaakaikki.net/uskovaiset.html

Kari Kuula: Voiko järkevä ihminen uskoa Jumalaan?
http://www.karikuula.com/23

Kari Kuula: Usko voi ahdistaa
http://www.karikuula.com/56