John Vikström Uskon akatemiassa: Kristinusko on vapautusliike

Kevään uskon akatemia ei olisi voinut saada parempaa alkua. Täpötäysi salillinen ihmisiä seurasi hiiskumattoman hiljaa arkkipiispa emeritus John Vikströmin puolitoistatuntista esitelmää aiheesta ”Mikä on ihminen”.
Vikström loi syvällisen katsauksen luonnontieteen selitysyrityksiin, filosofian historiaan ja maailmanuskontoja yhdistäviin tekijöihin. Tästä kaikesta hänen päätelmänsä oli selkeä julistus:
– Kristinusko on vapautusliike.
– Sain olla vapautusliikkeen johdossa. Tietoisuus siitä antoi voimia piispan ja arkkipiispan viroissa, tilitti Vikström uraansa.
– Kristinuskon tarkoitus on ihmisen vapauttaminen kaikesta, mikä estää meitä toteuttamasta Jumalan luomaa ihmisyyttä.

Mikä on ihmiselle hyvä

Ateismi on pitkään kristinuskon väittelykumppani. Ateismi on vedonnut humanismiin, mutta humanismiin vetoaa tänään myös kristinusko. Humanismin käsite on ollut muutoksen alla.
Vikström kertoi, että humanismi sai aatteellisena liikkeenä alkunsa 1300-luvulla renessanssin myötä. Silloin humanismi julisti, että ihmisen on vapauduttava kaikista auktoriteeteista.
Valistuksen ajalla 1700-luvulla syntyi uushumanismi, joka asetti ihmisyydelle kolme mittaa: ihmisen arvon, vapauden ja autonomian.
1900-luvulla humanismin uusi suuntaus ja kristinusko ovat löytäneet toisensa kysyessään, mitä on aito ihmisyys.
Arkkipiispa vetosi tässä akateemikko Georg Henrik von Wrightin sanoihin: ”Humanismin varsinainen olemus tänä päivänä on kaiken sen puolustaminen, mikä on ihmiselle hyvä.”

Täydellinen ihminen vaarallinen unelma

Vikström otti esille kolme professori Erik Allardtin määrittelemää hyvinvoinnin ulottuvuutta: Aineellisen elintason, yhteisölliset suhteet ja olemisen.
– Yhteisölliset suhteet merkitsevät ihmisen sosiaalista puolta, solidaarisuuden ja toveruuden tarvetta, kertoi John Vikström.
– Oleminen taas on vieraantumisen vastakohta eli mahdollisuus toteuttaa omia arvojaan ja unelmiaan.
– Tänään ihmisarvo ja professori Allardtin esittämät hyvinvoinnin tunnukset ovat uhattuina, varoitti Vikström.
– Uusliberalistisessa kilpailun yhteiskunnassa ihmisen arvoa ei mitata ihmisyyden vaan hyödyllisyyden mukaan. Mitä ”korvaamattomampi” joku on, sitä arvokkaampi hän on. Menestystarinat ovat tämän ajan ”pyhimystarinoita”.
– Me emme menettäisi yhtään mitään, vaikka teitä ei olisi. Sellainen on ajan henki, hätkähdytti arkkipiispa yleisöään.
Tästä ajattelusta Vikström sanoutui kuitenkin painokkaasti irti toteamalla, että täydellisen ihmisen ja täydellisen yhteiskunnan unelma on vaarallinen.
– Tämä saatiin todeta viime vuosisadalla Saksassa ja Neuvostoliitossa.

Muutaman kymmenen euron ihminen

Vikström kertoi, että fyysikot ovat laskeneet ihmisessä olevien alkuaineiden painot.
– Ihmisen ainesten hinta on muutama kymmenen euroa. Luonnontieteen luettelosta puuttuu kuitenkin aineeton elämän henki.
– Tiede pyrkii vastaamaan kysymykseen ”miten ja millä tavoin kaikki on tapahtunut”. Raamattu puolestaan vastaa toiseen kysymykseen kuin tiede. Raamattu vastaa kysymykseen ”miksi ja mitä varten kaikki on olemassa”.
Näin arkkipiispa torjui tieteen ja uskon ristiriidan. Hän kertoi, että ne vain etsivät todellisuutta eri näkökulmista. Tiede voi palvella uskon päämäärää, jos se muistaa, ettei tieteen keinoin koskaan ole sanottu viimeistä sanaa.

Mitä merkitsee armo ihmisyydelle?

– Mikä on ihmisen tarkoitus suuren kosmisen todellisuuden keskellä, kysyi Vikström esitelmänsä alussa ja vastasi sen loppupuolella, että ihminen on kaikessa vajavuudessaan Jumalan rakkauden kohde.
– Elämän tarkoituksen ja mielekkyyden kokeminen on uskonnon tärkeimpiä päämääriä. Ihmisellä on luontainen tarve integroitua paitsi yhteiskuntaan myös kosmokseen. Ihmistä tulee ymmärtää tästä kokonaisuudesta käsin, sanoin Vikström.
Tästä suuresta kokonaisuudesta käsin voidaan arkkipiispan mukaan tajuta myös armon merkitys ihmisenä olemiselle. Uskonpuhdistuksesta lähtien ovat menestyneet ne yhteiskunnat, joissa on vallinnut armoon perustuva usko.
– Armosta käsin voidaan ihmistä kunnioittaa myös hänen keskeneräisyydessään ja särkyneisyydessään.

Onko hyönteinen ihmistä tärkeämpi?

Alustusta seuranneessa keskustelussa kysyttiinkin, mihin kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumala tarvitsee näin epätäydellistä kumppania kuin ihminen on.
Arkkipiispa vastasi toteamalla, että maamallon elämän kannalta ei ihmistä tarvittaisi.
– Hyönteiset ovat tärkeämpiä luonnolle kuin ihminen.
– Mutta Jumala, joka on rakkaus, etsii rakkaudelleen kohdatta, sanoi Vikström.
– Jumala loi ihmisen voidakseen rakastaa myös hänen epätäydellisyyttään ja särkyneisyyttään.
Tämän jälkeen yleisön joukosta esitettiin kaksi syväluotaavaa kysymystä.
Ensimmäisessä otettiin esille yksilön alkuhetki: onko ihminen ihminen jo hedelmöityksen hetkellä? Toisessa kysymyksessä kiinnitettiin huomiota siihen, miten voimme turvata elämän lopun arvon.
Vikström vastasi näihin kysymyksiin kertomalla, että biologisena olentona ihminen alkaa hyvin aikaisin, mutta tietoisena olentona paljon myöhemmin.
– Myös syntymättömällä ihmisalulla on arvo. Meidän tulisi enemmän kunnioittaa syntymätöntä ihmistä.
– Ihmisellä on arvo juuri syntyvänä ja kuolevana olentona, totesi John Vikström ja vastasi jälkimmäiseen kysymykseen kertomalla, että häneltä on kysytty, pelkääkö hän kuolemaa.
Tähän arkkipiispa oli vastannut, että hän ei pelkää kuolemaa, mutta kylläkin kuolemista.
Vikström täsmensi tätä kertomalla, ettei hän pidä siitä tavasta, jolla modernin tekniikan avulla ihmistä säilytetään väkisin elossa.
– Ihmisen pitäisi saada elää ja kuolla arvokkaasti.

Risto Koivisto

Lue koko puhe, pdf-tiedosto

John Vikströmin haastattelu on Tampereen Kirkkosanomissa, joka ilmestyy 23. helmikuuta.