Hyväksykää siis toinen toisenne

Sekä poliitikkoja että tavallista kansaa kiinnostaa, miten erilaisia maailmankuvia edustavien uskontojen kannattajat voisivat elää rauhassa keskenään.
Viimeistään Norjan traagiset tapahtumat osoittivat, että arjen uskontodialogille on yhteiskunnallinen tilaus.

 

 

 

Nepalissa kristityt, hindut, buddhalaiset, muslimit, baháit, bonit ja muiden uskontojen edustajat ovat pitkään kokoontuneet säännöllisesti. Kristityt ovat olleet aloitteellisia ja aktiivisia yhteisellä foorumilla. Lähtökohtana on, että demokratia toteutuu maassa parhaiten poliittisten puolueiden, uskontojen ja eri etnisten ryhmien yhteistyöllä. Kuva: Pirjo Silveri

 

Monikulttuurisessa moniarvoisessa moniuskoisessa maailmassa on yhä enemmän tarvetta toista kunnioittavalle vuoropuhelulle. Aito kohtaaminen edellyttää oman kristillisen perustan ja pyhän tuntemista.
Jeesus opetti näkemään jokaisessa lähimmäisessä Jumalan kuvan – ja rientämään hädän hetkellä hänen avukseen, riippumatta siitä, millainen ihminen on. Tähän kristinuskon ajatukseen kätkeytyy jatkuvasti myös lähetystyön perushaaste.

Kovaa räiskintää
sanoilla

Mutta miten ymmärtää, hyväksyä, sietää – saati kunnioittaa ja rakastaa – toisesta kulttuurista tulevaa, toisin ajattelevaa ja uskovaa, ja tulla toimeen hänen kanssaan, kun välillä tuntuu, että kristityssä Suomessa riviseurakuntalaisetkin ovat sotajalalla keskenään?
Dialogiin antautuminen on haastavaa, vaikeaa, jopa pelottavaa. Mielen pohjalta nousee monenlaista. Vastaanko mieluummin kuin kysyn? Puhunko mieluummin kuin kuuntelen? Olenko vilpittömästi valmis kunnioittamaan toista vai tunnenko vain minä totuuden? Voisinko oppia toiselta jotakin itsestäni, elämästä ja Jumalasta sen sijaan, että yritän opettaa toista? Onko oma kristityn identiteettini tarpeeksi vahvalla pohjalla? Mikä minulle on pyhää ja loukkaamatonta?
Kristillinen usko on kertomus siitä, miten Jumala rakastaa ihmistä, synnistä huolimatta. Meidän ei tarvitse puolustaa Jumalaa eikä kirkkoa, vaan kertoa toivostamme.
Kun Norjan massamurhaaja paljastui tavalliseksi pohjoismaalaiseksi eikä ääri-islamistiksi, hänestä ruvettiin puhumaan termillä äärikristitty. Mies itse julisti olevansa kulttuurikristitty, ei tunnustava kristitty. Ilmauksia voi tulkita eri tavoin, ja ne haastavat pohtimaan, millaista on minun kristillisyyteni.
Nykypäivänä mielipiteen ilmaiseminen on helppoa, jokainen saa näkemyksensä julki. Kirkollisessa keskustelussa on ammuttu sanoilla kovaa, ja taidon osaavat sekä niin sanotut konservatiivit että liberaalit. Verkossa ja muuallakin mediassa on käyty uskonkysymyksistä joskus niin kiivasta sanasotaa, että satunnaisesti paikalle osuva on hämillään. Mitä armottomasta menosta pitäisi ajatella? Onko kaikki mielipiteisiin kätketty halveksunta, vihjailu, vähättely ja loukkaaminen tosiaan kristillistä?
Pinnan alla on kuplinut ja kuohunut pitkään, ja hyviä sytykkeitä ovat olleet naispappeus, homoliittojen siunaaminen, herätysliikkeet ja seurakuntien taloudellisen tuen vähentäminen tietyiltä lähetysjärjestöiltä.
Kun massamurhaaja iski Osloon ja Utoyalle, viimeisetkin pidäkkeet poistuivat, kun ruvettiin kiihkoilemaan fundamentalismista, muslimeista sekä islamiin ja kristinuskoon liitetyistä ääriliikkeistä. Kaikki mahdolliset pelot, ennakkoluulot ja uhkakuvat on tuotu esiin. Samalla on paljastunut, paljonko me oikeasti siedämme erilaisuutta.
Terroritekojen jälkeen piispa Irja Askola piti radiossa iltahartauden, rukouksen muotoon puetun. Kun teksti ilmestyi verkkolehden uutiseen, jutun perään singahti oitis kommentteja, kuinka vääräuskoinen piispa on, ja kuinka hän ymmärtää liikaa muslimeja ja johtaa Suomen luterilaista kirkkoa harhaan.
Medialukutaidon lisäksi nyt pitäisi hallita uskontolukutaito.

”Kirkolla erityisen
suuri vastuu”

Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen on huolissaan Suomessa vallitsevasta asenneilmastosta. Heti Norjan tragedian jälkeen hän otti blogissaan (www.mission.fi/ajankohtaista/blogit) kantaa julkisen vihapuheen suitsimisen välttämättömyyteen.
”Kirkolla on erityisen suuri vastuu toimia suvaitsemattomuutta vastaan oman sanomansa takia; varsinkin tilanteessa, jossa monet vetoavat Raamattuun perusteluna vihapuheilleen. Meidän Herramme oman kohtalon pitäisi olla jatkuva muistutus jokaiselle kristitylle siitä, mitä suvaitsemattomuudesta seuraa”, hän kirjoitti.
Suurimmalla ja vanhimmalla lähetysjärjestöllä on paljon kokemusta ja osaamista monikulttuurisuuteen ja uskontodialogiin liittyvissä kysymyksissä. Rissanen on aitiopaikalta katsonut asiaa.
– Olen seurannut Suomessa käytyjä keskusteluita hyvin huolestuneesti jo kauan. Kirkossa meillä on liikaakin ajateltu, että täytyy suvaita suvaitsemattomuutta. Olen toista mieltä. Aina on niitä, jotka ryhtyvät sanoista tekoihin, jos vihaan kiihottavien puheitten annetaan vapaasti levitä. Kristillisen etiikan mukaista on, ettei toista ihmistä ja hänen ihmisarvoaan millään lailla poljeta. Sananvapaus ei tarkoita oikeutta loukata.
Rissanen pitää tärkeänä, että kristillinen media siivoaa nyt nurkkiaan. Jokainen löytää runsaasti esimerkkejä ylilyönneistä, eivätkä verkkosivustojen ylläpitäjät saa luikerrella vastuustaan.
– Jos kaikki sallitaan, se on selkeä signaali, että hyväksymme vihapuheet.
Rissasen mielestä kristitty toimii kuten Raamattu opettaa.
– Jeesus antoi vain yhden käskyn, rakkauden käskyn. Rakkaus on kristillisyyden ydintä, ja se mikä on vastoin tätä, ei voi olla oikein. Kaikki, mikä liittyy esimerkiksi vihaan kiihottamiseen, on ristiriidassa Jeesuksen opetuksen kanssa.

Liian vähän välineitä
kohtaamiseen?

Lähetystyössä on kautta aikojen totuttu kohtaamaan monien uskontojen kannattajia. Kyse on aina paitsi ideologisesta tai uskonnollisesta oppijärjestelmästä myös sen yksittäisistä kannattajista. Jokainen ihminen tulee Jumalan tahdon mukaan kohdata ihmisenä, lähimmäisenä eikä vain jonkin uskonnon edustajana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

40 000 partiolaista kokoontui juuri Ruotsiin maailmanjamboreelleen. Arjessa rakennettiin ystävyyttä ja keskinäistä ymmärrystä yli rajojen, koska leiriläiset tulivat 150 maasta. Ohjelmassa oli myös tutustumista eri uskontoihin ja elämänkatsomuksiin. Kuva on Lighthouse Celebration -juhlasta, jossa parhaillaan esiintyy mormonikuoro Yhdysvalloista. Tilaisuus päättyi Lundin piispan Antje Jackelénin puheeseen, jossa hän kannusti partiolaisia näyttämään maailmalle sekä toivoa että valoa. Kuva Meri Öhman

Suomessa, kuten monissa länsimaissa, epäluulot etenkin muslimeja kohtaan ovat suuria, jopa kirkon sisällä. Seppo Rissanen löytää ainakin osaselityksen: hengellisessä perinteessämme on totuttu painottamaan oikeassa olemista.
– Siksi meillä on liian vähän välineitä kohdata positiivisessa hengessä, rakastavasti ja rakentavasti niitä ihmisiä, jotka tulevat merkittävästi toisesta kulttuurista, ja jotka uskovat eri tavalla ja joilla on aivan erilaiset traditiot.
Rissasen mielestä nyt on tarvetta perusteelliseen itsekritiikkiin ja peiliin katsomiseen.
– Apostoli Paavali antoi hyvän ohjeen ”Hyväksykää toisenne niin kuin Kristuskin on teidät hyväksynyt”. Siihen sisältyy vahva ajatus, mitä on kristillinen usko.
– Olen toiminut yli 30 vuotta muslimien kanssa eri yhteyksissä, eikä minua vastaan ole tullut mitään epämiellyttävää. Valtaosa muslimeista on tavallisia rauhaa rakastavia ihmisiä kuten me kristitytkin. Kummankin piirissä on myös pieniä ryhmiä, jotka suhtautuvat toisiin suvaitsemattomasti, eikä siltä tietenkään pidä sulkea silmiään, Rissanen sanoo.
Vähemmistövaltuutetun toimistossa työskentelevä ihmisoikeusjuristi Husein Muhammed, muslimi, poliitikko ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, oli Kotimaa24.fi:n haastattelussa (25.7.) samoilla linjoilla.
– Kumpikaan ääriliikkeistä ei halua, että muslimit ja kristityt tai eurooppalaiset eläisivät rauhassa rinnakkain, vaan väittävät, että olisi olemassa jokin yleinen muslimien ja kristittyjen välinen konflikti. Sekä äärioikeisto että ääri-islamistit ovat vaarallisia ja tuomittavia, syyllistyvät raakaan väkivaltaan. Meidän suuren, joskin hiljaisen, enemmistön pitää muistaa tämä ja tukea toisiamme yli uskonto- ja kulttuurirajojen, Muhammed kommentoi.
Seppo Rissanen jää vielä miettimään sanaa ’äärikristitty’.
– Se on huono termi terroritekoihin liitettynä. Kukaan ei voi tällä tavoin olla ’liikaa kristitty’, koska kristillisyyden kriteerinä on rakkaus ja sen osoittaminen.
Lähetysjohtaja arvelee, että aitoon uskontodialogiin on vielä pitkä tie. Edessä on paljon työtä, joka vaatii avoimuutta, luottamusta ja kärsivällisyyttä.
– Suomessa uskontojen kohtaamiset ovat toistaiseksi olleet lähinnä opillisia. Suuri haaste on se, miten opimme arjessa toimimaan yhdessä. Siihen pitäisi löytää uudenlaisia tapoja, koska on paljon asioita, joita voisimme tehdä yhdessä. Kehitykselle on kuitenkin jarruja ja vastustusta myös kirkon sisällä. Monessa maassa kristityt ja muslimit voivat yhdessä rukoilla, meillä se ei onnistu.

Kiitos ei leimoja
ja luokittelua

Harjun seurakunnan kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen arvelee, että ne, jotka eniten pelkäävät tuntematonta ja esimerkiksi islaminuskoa, eivät välttämättä tunne tai ole koskaan tavanneet yhtään muslimia. Käsitykset perustuvat mutuun ja tietoon, joka on hankittu yksipuolisesti ja tietyllä tavalla värittyneestä suunnasta.
Norjan massamurhaajan uskonnollisuuden perusteella ei Järvisen mielestä parane liikaa yleistää, kyse oli poikkeuksellisesta ja sairaasta teosta. Suomessa ei ole ollut aggressiivista joukkoliikehdintää poliittisesti tai uskonnollisesti eri tavalla ajattelevien kesken.
– Kyllä suurin osa haluaa elää sovussa kaikkien kanssa. Jos ihminen haluaa pitää yllä vihaa ja pelkoa, sillä tiellä löytyy kyllä ehtymättömästi lähteitä.
Uskonnollisten johtajien tapaamiset näyttävät muille vuoropuhelun esimerkkiä, mutta myös tavallisten seurakuntalaisten täytyisi uskaltautua kohtaamaan toisiaan ja nimenomaan ihmisinä, ei vain jonkin uskonnon edustajina.
Aikanaan Jordaniassa lähetystyössä ollut Järvinen myöntää, ettei sujuvan ja rauhanomaisen rinnakkaiselon löytämiseen ole viisastenkiveä. Jokaisen on lähdettävä liikkeelle itsestä, koska vain itseään voi muuttaa.
– Siitä se lähtee, että tervehditään toista! Katsekontakti ja muutama ystävällinen sana, puolin ja toisin. Parasta lääkettä on, kun otetaan toinen ihminen sellaisena kuin hän on.
Järvinen rohkaisee kohtaamiseen, tutustumiseen ja sovinnollisuuteen.
– Pitää antaa toiselle mahdollisuus omista lähtökohdistaan kertoa, mikä ja kuka on. Samaa mieltä ei tarvitse olla, mutta ei erimielisyys tarkoita vihaa. Kaikenlaista leimaamista, luokittelua ja ihmisten niputtamista on syytä välttää.

”Ei mustamaalaamista,
parjaamista tai vääristelyä”

Kirkkojen maailmanneuvoston, Vatikaanin ja Maailman Evankelisen Allianssin edustajat pohtivat yli viisi vuotta, millaista on kristillinen todistus moniuskoisessa maailmassa.
Prosessin päätteeksi annettiin julkilausuma, jossa ohjeistetaan kirkkoja ja niiden jäseniä esimerkiksi näin:
”Vaikka jokaisella on oikeus kutsua toisia ymmärtämään uskonsa, sitä ei pitäisi toteuttaa vahingoittamalla toisten oikeuksia ja uskonnollisia tunteita. Uskonnonvapaus velvoittaa meitä kaikkia tasapuolisesti yksiselitteiseen vastuuseen kunnioittaa myös muita uskontoja kuin omaamme, eikä koskaan mustamaalaamaan, parjaamaan tai vääristelemään niitä oman uskon ylemmyyden todistamiseksi.”
Kannanotossa muistutetaan kristillisistä hyveistä: kristityn esiintymiseen kuuluu rehellisyys, lähimmäisenrakkaus, myötätunto, nöyryys ja kaiken julkeuden, alentuvuuden ja väheksymisen voittaminen. Samoin korostetaan kaikenlaisesta väkivallasta luopumista.
”Kristittyjä kutsutaan sitoutumaan ja työskentelemään kaikkien ihmisten kanssa toisiaan kunnioittaen ja edistäen yhdessä oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja yhteistä hyvää. Uskontojenvälinen yhteistyö on sellaisen sitoutumisen olennainen ulottuvuus. Kristittyjen puheen on oltava vilpitöntä ja kunnioittavaa, heidän on kuunneltava oppiakseen ja ymmärtääkseen toisten uskomuksia ja käytäntöjä.”
Kirkkoja ja niiden jäseniä suositetaan myös rukoilemaan lähimmäisten ja heidän hyvinvointinsa puolesta. ”Rukoileminen on olennaista Kristuksen missiolle ja sille, keitä me olemme ja mitä me olemme.”

Lähde: Kristillinen todistus moniuskoisessa maailmassa, 2011

Pirjo Silveri

Maailman uskonnot 2011

Koko maailman 6,9 miljardista ihmisestä kolmannes eli 2,3 miljardia on kristittyä. Kaikista kristityistä 49 prosenttia on roomalaiskatolisia.

1. Kristityt 2306,6 miljoonaa (33,0 %)
2. Muslimit 1578,4 miljoonaa (22,5 %)
3. Hindut 951,5 miljoonaa (13,6 %)
4. Uskonnottomat 657,8 miljoonaa (9,4 %)
5. Buddhalaiset 468,4 miljoonaa (6,7 %)
6. Kiinalaisperäiset uskonnot 457,8 miljoonaa (6,5 %)
7. Kansanuskonnot 269,4 miljoonaa (3,8 %)
8. Ateistit 137,5 miljoonaa (1,9 %)
9. Uudet uskonnot 63,8 miljoonaa (0,9 %)
10. Sikhit 24,0 miljoonaa (0,3 %)
11. Juutalaiset 14,8 miljoonaa (0,2 %)
12. >Muut 58 miljoonaa (1,2 %)

Maailman uskonto- ja lähetystilasto 2011

”Jumala,
älä anna pelon voittaa,
älä anna vihan vallata
anna jokaisen meistä löytää tapamme
levittää luottamusta
luoda oikeudenmukaisuutta
tarjota vieraanvaraisuutta.”

Piispa Irja Askola radion iltahartaudessa 23.7.2011

”Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.”

Room. 15:7

Kirjallisuutta: Pruuki (toim.): Pyhän rajoilla. Temppelitappeluista uskontodialogiin. SLS 2010