Lielahden lähikirkko on ihmisiä varten
19.04.2011
Lielahti–Lentävänniemi -kirkkopiirin alueneuvostolaisista valokuvaan ennättivät Rainer Backström (vas.), Kati Järvinen, Tarvo Laakso, Teemu Kylmäkoski ja Maija-Liisa Uusitalo. Kokoustyöskentelyä olivat opiskelemassa myös Helmi-Tuulia Kylmäkoski ja Onni Järvinen.
Kuva: Rami Marjamäki
Harjun seurakunnassa vietetään pääsiäisenä sekä Kristuksen ylösnousemusjuhlaa että Lielahden kirkon 50-vuotisjuhlaa. Lähiökirkosta on muodostunut kodikas lähikirkko ja turvallinen yhteisö Lielahden ja Lentävänniemen asukkaille 20 vuotta jatkuneen aluetyön ansiosta.
Harjun seurakunta on jaettu kolmeen kirkkopiiriin, jotka muodostuvat Pispalan kirkon, Tesoman kirkon ja Lielahden kirkon ympärille. Kirkkopiirien sisällä toimivat alueneuvostot, jotka koostuvat seurakuntalaisista ja alueen työntekijöistä. Alueneuvostoja ovat Pispala, Tesoma, Haukiluoma, Lamminpää ja Lielahti–Lentävänniemi.
Alueellista työtä on tehty Harjun seurakunnassa jo vuosikymmeniä.
– Sille perinteelle on ollut hyvä rakentaa toimintaa, joka nousee Lielahden ja Lentävänniemen alueen ihmisten elämäntilanteen ja asuinympäristön kysymyksistä, iloineen ja suruineen, miettii pastori Rainer Backström, joka nimitettiin Lielahden aluekappalaiseksi 20 vuotta sitten.
Nykyisin Lielahden aluetyötä tekee moniammatillinen seurakunnan työntekijöiden ryhmä, joka ideoi, suunnittelee ja toteuttaa toimintaa alueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa. Työntekijäryhmä valmistelee asioita yhdessä alueneuvoston kanssa.
Alueneuvosto ottaa yhteyttä alueelle muuttaneisiin ihmisiin ja solmii yhteyksiä alueen muihin toimijoihin, kuten järjestöihin. Se käsittelee ja hyväksyy muun muassa toiminta- ja taloussuunnitelman sekä tekee hankkeita ja aloitteita seurakuntaneuvostolle.
– Alueneuvosto on seurakunnalle aarre, eräänlainen ideahautomo. Sen työskentelyssä ovat tärkeintä alue- ja ihmislähtöisyys. Toiminnallisten asioiden ohella se on saanut toteutettua monia käytännön asioita ja hankintoja, kiittelee Backström.
Lähikirkko toiminut
Harjussa jo 20 vuotta
Alueneuvoston ansiota muun muassa on, että vuonna 2004 Lielahden kirkkoon saatiin kellotapuli. Kirkon pihalle on rakennettu myös kotakappeli. Vuonna 2008 toteutui kirkon alttariosan laajennus ja samaan aikaan kirkko sai vihdoin omat kirkkotekstiilit. Jos seurakunnan tai seurakuntayhtymän talous ei ole pystynyt kattamaan hankintoja, apuun on rientänyt Pispalan Rukoushuoneyhdistys.
Tampereen seurakuntien valmisteilla olevassa rakennemuutosesityksessä mainitaan lähikirkkoalueet, joita olisi tarkoitus muodostaa isojen seurakuntien sisälle.
Tampereen seurakuntien pitkän linjan luottamusmiehen Asko Järvisen mukaan lähikirkkoajattelu on toteutunut Harjun seurakunnassa jo pitkään.
– Kirkkopiirimalli on osoitus siitä, että isokin seurakunta voi olla hyvä ja toimiva. Tervetuloa muutkin seurakunnat ottamaan tänne oppia, kehottaa Järvinen, joka on Lielahden alueneuvoston, Harjun seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsen.
Myös alueneuvoston jäsen Lauri Piilola vakuuttaa, että yhteisöllisyyden kokeminen on mahdollista ison seurakunnan sisällä, pienessä kirkkopiirissä.
– Esimerkiksi Lielahden jumalanpalveluksissa kaikki tuntevat toisensa. Alueneuvostossa työskenteleminen on yksi mielekäs tapa toimia kirkossa.
Gospelkirkko palvelee
isoa ihmisjoukkoa
Lielahden–Lentävänniemen alueella elää noin 12 000 seurakunnan jäsentä. Kirkon lisäksi seurakuntalaisille tarjotaan toimintaa Lentävänniemen seurakuntakodissa eli Talentissa.
– Meidän tehtävämme on tavoittaa ja huomata juuri nämä ihmiset ja sen lisäksi vielä ne, jotka eivät kuulu kirkkoon. Kaikki oleellinen on lähellä ja kirkko on mäellä elämän keskellä, sanoo Lielahden pastori, rokkipappi Tarvo Laakso.
Laakson mukaan kirkossa tapahtuu aamusta iltaan ja se on monien seurakuntaryhmien henkinen ja hengellinen koti. Kirkkopiiri on myös onnistunut hyvin verkostoitumisessa alueen muiden toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Seurakunta tekee yhteistyötä muun muassa Marttojen, Suomen Punaisen Ristin, Setlementti Rientolan, voimistelu- ja urheiluseura Lielahden Kipinän, Tampereen kaupungin toimijoiden ja kansalaistalo Mansikkapaikan kanssa.
Alueneuvoston puheenjohtaja Teemu Kylmäkoski on tyytyväinen, että Lielahden kirkosta on vuosien varrella kehittynyt maineikas Länsi-Tampereen gospelkirkko, jossa on esiintynyt joukko nimekkäitä muusikoita rokkipappi Laakson suhteiden ansiosta. Konserttitarjonta houkuttelee väkeä ympäri kaupunkia ja jopa Tampereen ulkopuolelta.
Kirsi Airikka
Lielahden kirkon historiaa
Lielahden kirkkoa alettiin puuhata jo vuonna 1925, kun Niemen pirtissä pidettiin asiasta kokous 7.6.1925.
15.4.1928 kerättiin ensimmäinen kolehti rukoushuonetta varten. Myös yhdistys perustettiin ajamaan kirkon rakentamista.
Enqvist-yhtiö lupasi tontin, mutta varoja kirkon rakentamiseen ei löytynyt. Hanke jäi, kun sota alkoi.
Vuonna 1950 alkoi uusi vaihe, kun Lielahti liitettiin Tampereeseen. Harjun seurakunta alkoi suunnitella kirkon rakentamista. Enqvist lahjoitti tontin.
Talo rakennettiin alun perin seurakuntatilaksi vuonna 1961. Se vihittiin kirkoksi pääsiäisenä 1961.
Lielahden kirkon on suunnitellut arkkitehti Pentti Turunen.
Kellotapuli valmistui vuonna 2004. Tapulissa on neljä kelloa, jotka soittavat 19 eri melodiaa.
Vuonna 2008 toteutui kirkon alttariosan laajennus ja samaan aikaan kirkko sai vihdoin omat kirkkotekstiilit. Suunnittelijaksi kutsuttiin jälleen arkkitehti Pentti Turunen.
Lielahden kirkon tunnusomaisin piirre on valoisuus. Luonnonvalo lankeaa alttarille ja eläväpintaiseksi rapatulle kiviseinälle katonrajassa olevasta ritiläikkunasta. Kaksi isoa ikkunaa toimii luontotauluina, joissa maisema vaihtuu vuodenaikojen mukaan.
Lähteet:
Lielahti kertoo -lehti 2.5.1990
Pentti Turusen haastattelu 4.6.2008 Tampereen Kirkkosanomissa
Lielahden kirkon juhlaviikon ohjelma:
su 24.4. klo 12
pääsiäisen juhlajumalanpalvelus ja ohjelmalliset kirkkokahvit
ma 25.4. klo 17
Outi ja Lee Müllerin konsertti
ti 26.4. klo 18
Miesten tapahtuma, asiaa voittamisesta, johtamisesta, ja nuorten miesten kasvatuksesta
ke 27.4. klo 18
Valokuvamuistojen ilta
”Kaikenikäisten kirkko”
to 28.4. klo 19
Sonore-kuoron 20-vuotisjuhlakonsertti
pe 29.4. klo 19
Konsertti; Saila Seurujärvi -trion konsertti
la 30.4. klo 12–20
Koko perheen vappuaatto
klo 12 musiikkioppilaiden konsertti
klo 15 Pulputinpannu-yhtyeen konsertti
klo 18 Tarvo Laakson ja Tunturipelimannien konsertti
Uusimmat kommentit