Avuksi voi olla monella tavalla

Yleisen uskomuksen mukaan nykyihminen ei paljoa vaivaudu tekemään muiden hyväksi, ainakaan ilmaiseksi. Mutta eihän tämä paikkaansa pidä. Auttamishalu on edelleen suurta, mutta sen kanavat ja toimintatavat ovat muutoksessa. 

Vapaaehtoistyö on pinnalla oleva asia. Siitä puhutaan, siitä kiistellään – ja sitä tietysti myös koko ajan tehdään ilman suurempaa numeroa.

Tampereen seurakuntien työntekijä Ilkka Kalmanlehto pyörittää Suurella Sydämellä -verkoston Tampereen toimintaa. Kyseessä on verkkopalvelu, joka kokoaa erilaista auttamistyötä yhteen.

– Tärkein arvomme ja tavoitteemme on yksinkertaisesti toisen auttaminen, lähimmäisenrakkauden toteuttaminen käytännössä. Palvelumme kautta voi sekä antaa apua että myös sitä pyytää ja saada, hän kuvailee.

Avoin kirkko vetää puoleensa kaikenlaisia kävijöitä. Tällä kertaa kirkossa tapasivat toisensa Pertti Laitinen (vas.), Valma Mononen, Pirjo Kostiainen, Samuel Valkeinen, vahtimestari Riitta Laukkarinen sekä Oskar Åström.

Ilman Internetiä Suurella Sydämellä -toimintamalli ei olisi mahdollinen.

– Netissä eri auttamistapoihin on helppo tutustua, ja halutessaan voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi.

– Mutta haluan painottaa sitä, että Internetin käyttötaito ei millään tavalla ole edellytys siihen, että kauttamme pääsee auttamaan tai saa apua. Asia hoituu kyllä muillakin tavoilla.

Tampereelta alkanut Suurella Sydämellä on levinnyt valtakunnalliseksi. Mukana on jo 17 paikkakuntaa, ja uusia liittyy joukkoon koko ajan.

Koska monilla paikkakunnilla on kyseessä suuri toimintakulttuurin muutos, on Kalmanlehdon mukaan hyvä varata aikaa muutokseen.

– Pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ tuo auttamistyössäkin parhaan tuloksen. On myös keskeistä, että toiminnan lähtökohtana ovat aina autettavat ja auttajat.

Vapaaehtoisten määrä lisääntyy

Kalmanlehto ei allekirjoita väitettä, jonka mukaan vapaaehtoistoiminta koskee lähinnä vanhempia ikäluokkia.

– Nuoria ja nuoria aikuisia tulee koko ajan runsaasti mukaan auttamaan lähimmäisiään.

Tehtävien mielekkyys ja laadukkuus ovat Kalmanlehdon mukaan avainasioita pohdittaessa vapaaehtoistyön tulevaisuutta.

– Koko ajan korostuu se, millaisia tehtäviä tarjolla on. Enää ei suostuta mihin tahansa; vapaaehtoiset hakevat tehtäviä, joilla oikeasti on merkitystä autettaville. Tehtävistä pitää myös viestiä hyvin ja niihin pitää antaa asianmukainen koulutus.

Vapaaehtoisilta tulee usein hyviä ideoita uusiksi palveluiksi.

– Esimerkiksi raha-asioiden neuvonta sekä vaatteita lapsille ja lapsiperheille välittävä Henkari-palvelu ovat tästä hyviä esimerkkejä. Aloitteet näihin molempiin tulivat aivan tavallisilta ihmisiltä, Kalmanlehto kiittelee.

Hän kannustaa kirkkoa avaamaan ovia rohkeasti vapaaehtoisille.

– Kirkon työtekijöidenkin pitää jatkossa pystyä entistä paremmin kohtaamaan organisaation ulkopuolelta tulevia työntekijöitä. Heidän määränsä lisääntyy väistämättä.

Ihminen haluaa olla hyödyksi

Mummon Kammarin toiminnanjohtaja Maarit Tammisto on katsonut näköalapaikalta vapaaehtoistyötä jo parin vuosikymmenen ajan. Vapaaehtoisen vanhustyön keskuksen kautta tapahtuva auttaminen on laajamittaista ja monipuolista.

– Mummon Kammari on hyvin tunnettu kautta maan ja ulkomaillakin. Uusia vapaaehtoisia onkin tullut toimintaan mukaan hyvin. Se ei kuitenkaan riitä, viestiä pitää koko ajan viedä edelleen, hän toteaa.

Tammisto näkee vahvan, pitkäaikaisen verkostoitumisen Mummon Kammarin menestyksen yhtenä kulmakivenä.

– Olemme saaneet luotua hyvät suhteet erilaisiin vanhustyön-  ja muihinkin toimijoihin. Niiden kautta meille ohjautuu jatkuvasti apua kaipaavia asiakkaita. Näiltä yhteistyötahoilta Mummon Kammari saa myös tukea esimerkiksi vapaaehtoisten koulutukseen.

Vapaaehtoistyön veteraani ei halua nostaa liikaa esiin kysymystä vapaaehtoisten sitoutumisesta ja sitouttamisesta.

– Eihän vapaaehtoistyön kestoaika ole oleellista. Tärkein kysymys kuuluu: mitä sinä haluat tehdä. Sopivan tehtävän löytyminen auttaa myös sitoutumisessa.

– Ymmärrän oikein hyvin vaikkapa niitä nuoria, jotka eivät ole vapaaehtoistehtävissä yhtäjaksoisesti pitkään. Heidän elämäntilanteensa vaihtuvat usein nopeasti, mikä on täysin luonnollista. Kun muutoksia tulee, niin ei voi sitoutua pitkäksi ajaksi.

– Vapaaehtoiset saavat Mummon Kammarissa toimia aina oman elämäntilanteensa mukaan, Tammisto korostaa.

Vapaaehtoistyön tulevaisuus näyttää Tammiston mielestä yleisesti ottaen valoisalta. Tiettyjä uhkiakin on kuitenkin näköpiirissä.

– Kun eläkkeelle jatkossa jäädään entistä iäkkäämpinä –  ja varmaan myös huonokuntoisempina –  niin voimavarat auttaa muita vähenevät. Vielä nyt meillä on paljon hyväkuntoisia eläkeläisiä, jotka pystyvät antamaan suuren panoksen vapaaehtoistyöhön. Jatkossa näin ei ehkä ole.

Niin, miksi ihminen sitten ylipäätään auttaa toista ilman minkäänlaista rahallista korvausta?

– Yksi ihmisen perustarpeista on kokea olevansa hyödyllinen, tämä koskee aivan kaikenikäisiä. Kun ympärillä esimerkiksi eläkevuosien alettua on tyhjää, niin kaivataan elämää ja toimintaa. Tosia auttamalla tämä on mahdollista toteuttaa. Yhteisöllisyys on merkittävä asia, Tammisto painottaa.

Vapaaehtoisia on monenlaisia

Yksi täysin vapaaehtoisten aloitteesta Tampereella käynnistynyt palvelu on Avoin kirkko. Siinä noin 80 vapaaehtoispäivystäjän joukko pitää Aleksanterin kirkkoa avoinna arkipäivisin kello 12– 18. He juttelevat ja tarvittaessa rukoilevat kirkkoon tulijoiden kanssa, ja tarjolla on myös teetä. Kello 17 pidetään yhteinen rukoushetki.

Avoin kirkko on löytänyt kohderyhmänsä. Viime vuonna kävijöitä oli kaikkiaan yli 13 000.

– Menestyksen salaisuuksia on monta. Varmaankin yksi niistä on hyvä henki sekä päivystäjien välillä että heidän ja kirkkovieraiden kesken. Ilmapiiri hoitaa kaikkia, pohtii Avoimen kirkon päivystyksiä koordinoiva Pirjo Kostiainen.

Avoimen kirkon päivystäjät voivat netin kautta valita päivystysaikansa täysin oman elämäntilanteensa mukaan. Tarvittaessa vuoronsa voi varata myös ilman nettiosaamista.

– Tämä on koettu toimivaksi järjestelyksi. Kukin voi tulla päivystämään juuri silloin kun haluaa, ilman mitään paineita.

Kostiaisen mukaan Avoimen kirkon päivystäjän ei tarvitse olla mikään ”superauttaja”.

– Tavallinen ihminen riittää hyvin. Otamme mieluusti mukaan myös uusia ihmisiä. Tehtävään on pieni etukäteishaastattelu, jolla varmistetaan, että päivystäjän oma elämäntilanne on kunnossa.

Palvella voi omilla lahjoillaan

Tamperelainen Arto Pietiläinen on tehnyt vapaaehtoistyötä pitkään. Hän on musiikin ja kuvataiteen ammattilainen ja pystyy palvelemaan näillä lahjoillaan.

– Kuulin toistakymmentä vuotta sitten Pirkanmaan Hoitokodista ja ajattelin, että siellä voitaisiin tarvita vapaaehtoisia. Toki paikka, jossa valmistaudutaan kuolemaan, tuntui vähän pelottavaltakin, mies myöntää.

Ensimmäiset auttamistehtävät eivät liittyneet taiteeseen.

– Seurustelin potilaiden kanssa ja ulkoilutin heitä. Myöhemmin aloin esittää kitaran kanssa sekä hengellisiä että ei-hengellisiä lauluja. Olen myös säestänyt ehtoollishartauksia.

Pietiläisellä on ollut Pirkanmaan Hoitokodissa myös viisi taidenäyttelyä.

– Kerran mietin, mitä hyötyä näistä tauluistanikaan kuoleville on. Sitten eräs potilas tuli kertomaan minulle, miten hän usein pysähtyi mietiskelemään yhden maalaukseni ääreen. Se oli puhutellut häntä suuresti.

Pietiläinen on saanut Hoitokodin ihmisiltä paljon.

– Olen usein pohtinut, miten tyyniä ihmiset voivat olla, vaikka tietävät elämän päätepisteen väistämättä lähestyvän.

Hän näkee useimmissa ihmisissä olevan ainesta vapaaehtoistyöhön. Myös miehiä hän kehottaa mukaan.

– Jokainen voi palvella omilla lahjoillaan, ei tarvitse olla mikään superlahjakkuus. Naiset ovat ehkä parempia empatiaa vaativissa tehtävissä, mutta miehillekin on paljon sopivia tehtäviä.

Aivan jokaiseen mieleen juolahtavaan tehtävään ei kuitenkaan kannata mennä.

– Asiaa kannattaa pohtia kunnolla etukäteen. Suosittelen sellaisia tehtäviä, joihin oikeasti haluaa ja joita jaksaa tehdäkin, Pietiläinen neuvoo.

Maahanmuuttajakin voi auttaa

Vapaaehtoistyö voi olla myös maahanmuuttajalle hyvä tapa tutustua uuteen maahan, kieleen ja kulttuuriin.

Elena Baranova on muuttanut Tampereelle kaksi vuotta sitten Inkerinmaalta Pietarin läheltä. Lapset opiskelevat Suomessa, ja mies on vielä Venäjällä. Baranova tekee vapaaehtoistyötä Koukkuniemen vanhainkodissa.

– Työskentelin Neuvostoliitossa ja Venäjällä lähes 30 vuotta kemian opettajana. Tein myös töiden jälkeen hoivatyötä naapurin vanhusten kanssa, siitä pidin paljon.

– Tampereella kuulin Mummon Kammarissa, että omaehtoista auttamistyötä voi tehdä esimerkiksi vanhusten parissa. Menin sitten Koukkuniemeen katsomaan, mitä voisin tehdä.

Aluksi siellä vähän ihmeteltiinkin uutta, innokasta vapaaehtoista.

– Tehtäviä ei heti tuntunut löytyvän. Sanoin sitten, että antakaa minun vain kierrellä täällä ja katsella ympärilleni. Sitä myöten hyödyllisiä tehtäviä alkoi kyllä löytyä. Aluksi juttelin vanhuksille ja annoin heille ruokaa. Myöhemmin olen tehnyt muitakin tehtäviä.

– Koen olevani hyödyksi, ja olen saanut vanhainkodin henkilökunnasta myös uusia ystäviä.

Baranova kertoo vapaaehtoistyöstä mielellään myös muille maahanmuuttajille.

– Olen maininnut monelle tästä mahdollisuudesta, ja muutama on jo innostunutkin tulemaan mukaan. Pidän tätä oikein hyvänä tapana saada suomalaisia ystäviä sekä oppia maan tapoja ja kieltä, nainen innostaa.

Vesa Keinonen
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arto Pietiläinen palvelee musiikillaan Pirkanmaan Hoitokodin potilaita, vapaaehtoisia ja henkilökuntaa. Häntä kuuntelevat Sirpa Koskinen (vas.), Anna Heinonen ja Anja Salminen.

Kuvat: Hannu Jukola

Seurakunnissa uskotaan Suureen Sydämeen

Sanna Lehtisaaren Diakoniselle ammattikorkeakoululle tekemässä selvityksessä pohdittiin muun muassa sitä, miten Tampereelta monelle paikkakunnalle levinnyt Suurella Sydämellä -idea toimii Suomen eri paikkakunnilla ja millaisena sen toiminta koetaan. Lisäksi haettiin uusia kehitysideoita.

Selvityksessä haastateltiin pariakymmentä eri seurakuntien edustajaa kautta Suomen. Vastanneiden mukaan vapaaehtoistyön kehittäminen Suurella Sydämellä -toiminnalla on ajankohtaista ja tärkeä edellytys seurakuntatoiminnan uudistamiselle.

Suurella Sydämellä koettiin jo nyt kautta maan tunnetuksi ja näkyväksi brändiksi, joka lisää merkittävästi kiinnostusta vapaaehtoistyöhön. Valtakunnallinen verkosto voikin toimia koko kirkon yhteisenä vapaaehtoistyön kanavana.

Verkostossa toimimisen nähtiin laajentavan käsityksiä vapaaehtoistyön merkityksestä. Eri toimijoiden keskinäisen yhteistyön kautta voidaan kehittää uudenlaista toimintamalleja ja parantaa nykyisiä.

Kasvavan verkoston tärkeäksi tehtäväksi nousi myös kirkon auttamistyön toimintakulttuurin uudistaminen. Odotukset seurakunnissa ovat suuret, ja vapaaehtoistyön laajeneminen niin määrällisesti kuin laadullisesti on keskeinen tavoite. Lisääntyvä tarve vapaaehtoistyölle vaatii uudenlaista työn suunnittelua ja järjestelyä. Myös vapaaehtoisten koulutukseen on panostettava.

Vapaaehtoistyön todettiin monessa vastauksessa olevan keskeinen seurakuntaan sitouttava tekijä. Seurakunnan jäsenyys saattaakin jatkossa määrittyä entistä enemmän osallisuuden kautta.

Myös kirkosta vieraantuneita ihmisiä on mahdollista tavoittaa uudelleen vapaaehtoistyön kautta.

Vesa Keinonen