Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
JututJoulu ei ole kaikille hyvä, lämmin ja hellä05.12.2012 Yhteydenotot Palvelevaan puhelimeen ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Yksinäisyys on yleinen yhteydenoton syy, mutta myös monenlaiset elämän kriisitilanteet puhuttavat ihmisiä.
Palveleva puhelin on Suomen evankelis-luterilaisten seurakuntien työmuoto. Tampereella toiminnan toteuttaa kriisi- ja sosiaalityötä tekevä Setlementtiyhdistys Naapuri. Palveleva puhelin on Suomen suurin puhelinauttaja. Viime vuonna käytiin runsaat 52 000 keskustelua.
Palvelevan puhelimen uusi toiminnanohjaaja Iiris Jussila on koulutukseltaan filosofian maisteri, joka on täydentänyt tutkintoaan ohjaaja- ja kouluttajaopinnoilla. Nykyiseen tehtävään liittyvää työkokemusta on karttunut muun muassa diakoniakeskuksen ohjaajana. Kuva: Hannu Jukola
– Yhteydenotot voivat käsitellä mitä tahansa asiaa maan ja taivaan väliltä. Viime vuonna useimmin esille tulevia aiheita olivat yksinäisyys, perimmäiset kysymykset, psyykkinen sairaus, läheiset ihmissuhteet, työelämä ja opiskelu, seksuaalisuus, taloudellinen tilanne ja asuminen, riippuvuudet, väkivalta ja itsemurha-ajatukset, kertoo Jussila. Netissä yleisimmät teemat olivat ihmissuhteet, työ ja toimeentulo sekä usko ja elämänkatsomus. Joulu on monille julma juhlaJoulunaika herkistää ja myös ahdistaa monia ihmisiä. Iiris Jussila arvelee, että se tuntuu puheluiden määrässä ja sisällössä. – Joulusta on muodostunut hengellinen, yhteisöllinen ja kaupallinen juhla. Samaan aikaan, kun iloitaan Vapahtajan syntymästä, joulu voi perhe- ja sukukeskeisyydessään olla julma juhla yksinäisille ihmisille. Ympäristö luo painetta tunnelmalliseen ja lämminhenkiseen yhdessäoloon, jota ei kaikille suoda. Voi olla ankeaa viettää joulua esimerkiksi vakavasti sairaana tai juuri läheisensä menettäneenä. Vähävaraiset ihmiset saattavat ahdistua joulun kaupallisuudesta. – Postilaatikosta kolahtaa tavaratalojen katalogeja toistensa perään. Taloudellinen ahdinko saattaa korostua, jos ei ole varaa ostaa esimerkiksi lapsille lahjoja – ainakaan sellaisia, joita he toivovat. Päivystäjistä on jatkuva pulaPalvelevalla puhelimella on tällä hetkellä lähes 2000 päivystäjää ympäri Suomea. Heistä noin kolmannes on kirkon työntekijöitä, loput vapaaehtoisia. Tampereen alueella toimii 60–70 vapaaehtoista päivystäjää. Iiris Jussila iloitsee, että uusia päivystäjiä on saatu muun muassa seurakuntien Suurella sydämellä -sivuston kautta. Tehtävään annetaan monipuolinen koulutus. – Se kiinnostaa ihmisiä, jotka haluavat kehittää vuorovaikutusvalmiuksiaan sekä ihmis- ja itsetuntemustaitojaan. Päivystäjälle tarjoutuu yhteisö, johon kuulua. Lisäksi vapaaehtoistyö antaa mahdollisuuden osallistua kirkon ja Tampereen tapauksessa myös Naapurin toimintaan. Kaikki päivystäjän tehtävään pyrkivät haastatellaan. Sopiviksi havaitut ihmiset ovat tervetulleita joko päivystäjien peruskurssille syksyisin tai pikakoulutukseen milloin tahansa. – Mitä enemmän päivystäjiä on, sitä useamman yhteydenottajan hätää voimme lievittää. Läheskään kaikkiin soittoihin ei pystytä tällä hetkellä vastaamaan, kertoo Jussila. Päivystäjä kohtaa hädässä olevan lähimmäisenPäivystäjän tulee olla vähintään 22-vuotias tasapainoinen ja lämmin henkilö, jolla on halu auttaa ihmisiä keskustelemalla. Apu ei ole ammattimaista, vaan lähimmäisenrakkauteen perustuvaa rinnalla kulkemista. – Se tarkoittaa tasaveroista ja arvostavaa toisen ihmisen kohtaamista, kuuntelemista, elämän jakamista sekä ihmisen auttamista ja tukemista ratkaisemaan itse ongelmiaan. Koko elämän kirjo avautuu päivystäjälle, joten avarakatseisuus on paikallaan. Päivystäjän tulee varautua käsittelemään hengellisiäkin kysymyksiä, koska ne toistuvat yhteydenotoissa, selvittää Iiris Jussila. Jussila on kiitollinen, että saa työskennellä vapaaehtoisten päivystäjien kanssa. – He ovat upeita ihmisiä, jotka palauttavat uskoa siihen, että ihmiset vieläkin välittävät toisistaan, jopa aivan ventovieraista. He antavat arvokkainta, mitä annettavana on, eli aikaansa lähimmäisilleen – myös joulunpyhinä. Kirsi Airikka Jos kiinnostuit vapaaehtoistoiminnasta Palvelevassa puhelimessa, ota yhteyttä sähköpostitse: iiris.jussila@naapuri.fi tai p. 050 546 7250. Voit myös jättää soittopyynnön tai kysyä lisää toimistosihteeri Tuula Mäkelältä, p. 03 3141 8521 tai 040 506 5367. Palvelevan puhelimen päivystys: ma–to klo 18–01 ja pe–la klo 18–03, myös juhlapyhinä
|
Uusimmat kommentit