Palomiehiä laulattaa ja soitattaa
05.06.2013
Hot Pois pisti Monitoimitalolla uunin kuumaksi Tampereen esikoululaisille. Konserteissa esikoululaisista leivottiin pikkupalomiehiä Turvallinen Pirkanmaa -teemalla. Showssa esiintyivät muun muassa isä ja tytär, ”Tulikettu” Minja ja Jukka Lahti.
Kuva: Rami Marjamäki
Pirkanmaan palomiesten harrastustoiminta on vilkasta. Vuorotyön työpäivien väliin jää vapaita päiviä harrastuksia varten.
– Pään koossa pitämiseksi on hyvä, että häärää jotain, sanoo palokuntapastori ja Tuomiokirkkoseurakunnan kappalainen Antero Niemi.
Työssään pelastaja tarvitsee kovan ruumiinkunnon lisäksi henkistä kanttia. Kuolema, tapaturmat ja onnettomuudet ovat arkipäivää. Siksi myös henkisen puolen ja sielun hoito sekä harrastukset ovat palomiehille suorastaan elintärkeitä, tähdentää palotarkastaja Jukka Lahti, itsekin 30 vuotta pelastajan työtä tehneenä.
– Jokaisella on omat mielenkiinnon kohteensa, esimerkiksi luonto, metsästys, kalastus, liikunta tai urheilu, Niemi kertoo.
Pirkanmaan pelastuslaitoksen johto on nähnyt henkisen taakan keventämisen niin tärkeäksi, että taloon on palkattu palokuntapastori, joka on pelastuslaitoksella joka torstai kiertelemässä eri asemilla miesten keskuudessa juttelemassa ja kyselemässä kuulumisia.
– Pastori Antero Niemi nähdään kaverina, jota on helppo lähestyä, jolle on mukava jutella ja jolle voi puhua vaikeistakin asioista. Hän on mukana myös palomiesten musiikkiharrastuksissa soittaen kahdessakin palomiesbändissä ja laulaen palomiesten kuorossa, kehuu Lahti.
– Tämä jos mikä on sielunhoitoa parhaasta päästä juuri palomiehille sopivalla tavalla.
Harjoituksissa
on hauskaa
Kolmisen vuotta sitten Pirkanmaan pelastuslaitoksen miehiä alkoi laulattaa niin paljon, että virisi ajatus kuoron perustamisesta.
Yksi Tulikukoista, Ari Kannisto, kertoo touhun lähteneen liikkeelle lauluryhmästä. Ensin harjoittelua yritettiin omin päin, ja kokoonnuttiin laulamaan viiden-kuuden miehen voimin muutaman viikon välein tuttuja ralleja ja hengellisempääkin materiaalia Antero Niemen säestäessä.
Vähitellen laulajien joukko alkoi kasvaa, ja kohta laulamaan saavuttiin säännöllisesti joka viikko
– Kunhan laulettiin. Laulaminen oli vain laulamista laulamisen ilosta, ja sitä se on vieläkin, Lahti painottaa.
Sävelet eivät kuitenkaan oikein tahtoneet sujua. Sitten avuksi saatiin kanttori Marja-Liisa ”Maisa” Rautelo. Johan alkoi tapahtua!
Joukossa alkoi treeneissä singahdella ehdotuksia porukan nimeksi. Eipä aikaakaan kun tuliukoista kuoriutui parvi Tulikukkoja.
– En usko, että laulamisesta haetaan välttämättä syvällisiä ulottuvuuksia, mutta todellisuudessa musiikilla on iso rooli jaksamisessa, Niemi sanoo.
– Ja meillä on harjoituksissa hauskaa, Rautelo lisää.
Musiikin ihmeitä
tekevä voima
Laulaminen on alusta pitäen tapahtunut vain laulamisen ilosta.
– Koskaan ei ole kyseenalaistettu kenenkään sopivuutta porukkaamme. Porukka ei testaa ääntä eikä korvaa. Eikä tule koskaan testaamaankaan, Lahti lupaa.
– Halu laulaa on ainoa kriteeri päästä mukaan porukkaan. Sen haluamme olevan tavaramerkkimme myös esiintymistilanteissa.
– Laulamisen riemu! Ilo siitä, että saa vielä olla elossa ja laulaa. Se ei ole itsestään selvyys, sen työmme on meille opettanut.
– Laulavassa kaveriporukassa jokainen uupunut pelastaja saa hoitaa raskaassa työssä arpeutunutta sieluaan musiikin ihmeitä tekevällä voimalla, Lahti riemuitsee.
– Kaikki muut asiat pyyhkiytyvät mielestä. Laulaminen on hyvää vastapainoa työlle ja vie aika lailla mennessään, perustelee Jari Koskiniemi.
Kuoroharrastus lahjoittaa antamisen iloa esimerkiksi palvelutalo-vierailuilla. Julkiset esiintymiset tuovat näkyville myös palomiesten työtä.
Ari Kannisto on esimerkki siitä, että mukaan pääsevät kaikki ilman pääsykoetta.
– Olen laulanut viimeksi neljäkymmentä vuotta sitten, muksuna seurakunnan kuorossa, hän tunnustaa.
– Ja minut pakotettiin mukaan, vaikka en ole laulanut kuin suihkussa, hymyilee Markku Suominen.
Mieluisaan harrastukseen koetetaan siis jujuttaa kavereitakin. Hyvin on tiedetty, kuka osaa juosta tai heittää keihästä, mutta laulutaito tahtoo jäädä omaksi salaisuudeksi.
Parven kirjavuus
tarjoaa haastetta
Keski-ikä porukassa on lähempänä viittäkymmentä. Kirjava musiikillinen pohja on haaste johtajalle ja rajoittaa jonkin verran kappaleiden valintaa. Kuoro on kuitenkin napannut ohjelmistoonsa monipuolisen valikoiman viihde- ja hengellistä musiikkia.
– Parven kykyihin luottaen on johtajamme kuitenkin piiskannut joukkuettaan aina vain haasteellisempien laulujen ääreen, Lahti kiittelee.
Rautelo myöntää haasteen. Ohjelmistoa muokataan sen perusteella, mitkä laulut alkavat sujua. Miehet myöntävät, että virkapuvulla saa paljon anteeksi.
– Nämä ovat hyvin oppivaisia, kanttori kehuu ”oppipoikiaan”
– Kun porukka laulaa rohkeammin, nousee säveltasokin.
Sointi on Rautelon mukaan parantunut matkan varrella hurjasti. Eteenpäin onkin päästy niin, että esiintymisiä on alkanut löytyä. Isoimmalla keikalla jääkiekkopelissä oli televisioinnin ansiosta 15 000 katsojaa.
Tuomiokirkon ”Tulimessussa” huhtikuussa kuultiin tähän asti haasteellisin ohjelmisto. Perinteisiä gospeleja ja negrospirituaaleja alkukielellä englanniksi oli harjoiteltu osin kolmiäänisinä kuorosovituksina. Messussa palomiehet saivat kerrankin antaa palaa.
Keikat motivoivat, myöntää koko porukka. Veljeskoti-keikkojen lisäksi on edessä ainakin Sana Soi -ilta marraskuussa.
Kukot voivat harjoitella työaikana joka torstai puolitoista tuntia, jos henkilökuntavahvuus ja työtilanne antavat myöten. Lauluharrastus on nähty työkykyä ylläpitävänä toimintana.
Mukana on parikymmentä palomiestä Pirkanmaan alueelta. Harjoituksiin on päässyt kerrallaan noin puolet. Joku on aina poissa työn epäsäännöllisyyden takia.
Näppejä tottelee
myös moni soitin
Yhä useamman palomiehen näppejä tottelee vapaapäivinä myös jokin soitin. Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomiehillä on ainakin neljä enemmän tai vähemmän keikkailevaa bändiä.
Tunnetuin palomiesten bändeistä on Hot Pois, joka on keikkaillut ympäri Suomea jo useita vuosia. Antero Niemi soittaa ryhmässä bassoa.
Niemi haaveilee pelastustoimen kirkkopyhästä. Hän on kahlannut virsikirjan läpi etsien Tulikukoille ja bändille sopivia virsiä. Tunnusvirsi on jo valittuna: Liekkejä on monta.
Hot Poisien ohjelmistoon kuuluu niin viihdettä ja tanssimusiikkia kuin lasten musiikkiakin.
Lapsille bändillä on omatekemä palomiesshow, jossa nassikoista leivotaan laululeikkisessiossa monia turvallisuusasioita hallitsevia pikkupalomiehiä.
”Pikkupalomiesleipomo” -formaatti on palkittu Tampereen kaupungin kehittäjäpalkinnolla ja valtion palosuojelurahaston innovaatiopalkinnolla. Esitys saa aina aikaan saman liekehtivän efektin.
Huumoria piisaa iso tankillinen myös yhtyeen nettisivuilla www.hotpois.fi. Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä: ”Nassikanpötkylät kuplivat, kihisivät ja pomppivat kuin rusinat simassa.”?
Asta Kettunen
Tulikukot Facebookissa
Uusimmat kommentit