Elämän tärkeimmät asiat tapahtuvat järjen ulkopuolella

Olen liittynyt aikuisena luterilaiseen kirkkoon, mutten ole seurakunta-aktiivi. Myöhemmällä iällä myös äitini liittyi ortodoksikirkkoon, ja koen olevani kummankin yhteisön reunalla, kertoo Anna Kontula Pispalan maisemissa.
Kuva: Hannu Jukola

– Yksilön kannalta uskossa on kysymys vallankumouksellisista asioista. Siksi on tärkeää, että etsijä löytää kokemuksilleen sanoja ja paikan, jossa uskonkysymyksiä voi työstää. Usein uskon sanoja vain on etsittävä pitkään ja umpikujien kautta, sanoo Anna Kontula.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, 36, varttui Pispalassa. Naapurustossa asui vain yksi perhe, jota Anna epäili oikeistolaisiksi. Myöhemmin selvisi, että he olivat SKDL:n enemmistöläisiä.

Kontulan äiti ja kasvatti-isä olivat taistolaisia vasemmistoradikaaleja. Perheessä painotettiin, että valistuneen kansalaisen velvollisuutena on vaikuttaa yhteiskuntaan.

Tytär jatkoi vanhempiensa aatteellista perintöä. Yhteiskuntatieteiden tohtoriksi valmistunut sosiologi on osallistunut ihmisoikeusliikkeeseen sekä ammattiyhdistys- ja kansalaisjärjestötoimintaan.

Yhteiskuntakeskustelijan ja tutkijan aiheita ovat olleet työelämän murros, feminismi, siirtolaispolitiikka ja harmaa työ. Polemiikkia herättänyt väitöskirja Punainen eksodus (2008) käsitteli prostituutiota.

Kommunistien lapsi
liittyi kirkkoon

Kansanedustajan mieltä ovat poltelleet myös uskonnolliset kysymykset. Teoksessaan Mistä ei voi puhua (Into) hän käsittelee erittäin kiinnostavasti uskon merkitystä.

Aiemmin Anna Kontula on katsonut velvollisuudekseen kirjoittaa lähinnä yhteiskunnallisista ongelmista. Tätä teosta hän valmisteli vain itseään varten.

Mutta kuten usein käy, henkilökohtainen on poliittista?

– Poliittista tässä on kyllä se, että haluan osoittaa elämän olevan paljon muutakin kuin mitä laskukoneella voi päätellä. Rationaalisuutta ylikorostetaan. Elämän tärkeimmät asiat tapahtuvat rationaalisen järjen alueen ulkopuolella: ne tunteet, jotka meillä on läheisiämme kohtaan, kauneuden ja hengellisyyden kokemukset.

– Mystisistä kokemuksista puhuminen avaa tilaa ihmisen tunnemaailman ja hengellisen ulottuvuuden ilmaisemiselle, jota Suomessa pelätään tai pidetään epäuskottavan ihmisen merkkinä.

Annaa ei kastettu. Kun nainen liittyi 18-vuotiaana kirkkoon, hän perusteli asiaa sillä, että kirkko tekee paljon hyviä asioita yhteiskunnallisesti.

Nuoren Annan toinen peruste hymyilyttää häntä yhä.

– Vanhojen kommunisti-ateistien lapsen on vaikeaa tehdä isäkapinaa sen paremmin kuin liittymällä kirkkoon!

Jumala lähestyy
kutakin persoonallisesti

Kirjassa uskosta väittelevät uskonnoton nuori nainen Saara ja hänen kristitty kirjailijatätinsä Asta, jonka hengellisen tien alkusysäyksenä on ollut kaksi kokemusta Jumalan valosta. Niihin liittyy ilo, rauha ja vaikeasti kuvailtava varmuuden tai oivalluksen tunne.

Astakin oli ateisti, mutta uskonnollisen aarteiston avauduttua hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä etsijän tielle ja tarttua Raamattuun. Jumala lähestyy kutakin tämän persoonallisuuteen sopivalla tavalla.

”Minulle luonteenomaista on ollut aina ahneus – ei tosin rahanhimo, mutta vaikeammin määriteltävä kyltymättömyys uusiin kokemuksiin. Parhaimmillaan taipumukseni on johtanut suuriin täyttymyksiin. Pahimmillaan siitä tuli sairaus, joka esti pysähtymästä, vaikka kaikki tärkeä oli jo siinä.

Ajattelen mieluusti, että Jumala tunnisti tämän heikkouteni ja päätti siksi paljastaa minulle jotain jännittävämpää kuin ne proosalliset sattumukset, joita niin ylpeästi kutsuin elämänkokemukseksi”, Asta lausuu.

Hän puhuu kirkosta ihmiskunnan uskonnollisena arkistona. Kirkkoon kuulumiselle on paljon perusteita: hengellinen etsintä sujuu ihmiseltä niin hitaasti, ettei elinikä riitä mihinkään. Siksi tietoa on kerättävä yhdessä.
”Jos ei mystisessä kokemuksessa kertynyttä tietoa tallenneta, pitää jokaisen aloittaa alusta.”

Hyvän tekeminen
kuuluu kaikille

Yhteinen hengellinen tietomme on myös rituaaleissa, symboleissa, rakennuksissa ja sävelissä. Uskonnon pyhiin kirjoituksiin, paikkoihin ja kirkkotaiteeseen tiivistynyt tieto avautuu kerroksittain etsinnän eri vaiheissa oleville ihmisille, Anna Kontula ajattelee Astan tapaan.

Kirkon kantamaan viisauteen kuuluu lihaksi tuleva lähimmäisenrakkaus ja diakonia.

– Myös kirkon yhteiskunnallinen työ voidaan ymmärtää paikkana, jossa säilytetään tietoa Jumalasta. Jumala voi näyttäytyä niissä teoissa, joita ihmiset tekevät toistensa hyväksi.

Voiko tehdä vertauksen, että diakonia on kristinuskon elävä arkisto?

Uskolla ja käytännöllisellä toiminnalla on hengelliselle ihmiselle elimellinen yhteys, Kontula vastaa myönteisesti, mutta toisessa asiassa hän on muuttanut mielensä:

– En enää näe, että kirkko olisi ensisijaisesti yhteiskunnallinen toimija. Kasvoin uskonnottomassa yhteisössä, jossa esimerkiksi ympäristökysymyksiä ja köyhyyttä käsiteltiin osana eettistä elämäntapaa.

– Paremman maailman puolesta toimiminen on kaikkien ihmisten velvollisuus. Se ei ole uskonnon erityinen funktio.

– Kristillisessä traditiossa on sisäänrakennettuna paljon sellaista ainesta, joka vahvistaa sosiaalista omaatuntoa. Hengellisen elämänmuodon ydin, mistä kaikki toimintakin lähtee, on kuitenkin toisaalla.

Vähäisempikin usko
pitää yhteyttä

Suurella osalla arjen keskellä rukoilevista ihmisistä on hengellisiä kokemuksia tai tuntemuksia Jumalasta, Kontula arvelee.

– Välttämättä nämä kokemukset eivät ole kovin isoja tai radikaaleja. Vähäisempikin usko ilmentää kuitenkin yhteyttä Jumalaan ja kokemuksellista tietoa hengellisestä maailmasta.

Kontula pitää Lutherin ajatuksesta, että usko tulee armosta. Ihminen ei ole sen parempi tai huonompi sillä perusteella, onko hänellä uskonnollisia kokemuksia vai ei, koska usko annetaan ulkoapäin, ansiotta.

– Samaan aikaan kun kirkosta eroaminen jatkuu, kirkon ulkokehältä on kuultu useita puheenvuoroja, jotka kertovat uskon uudenlaisesta noususta ja rehellisistä yrityksistä pyrkiä ymmärtämään näitä asioita.

Sähläämisestä
uskon ytimeen

Anna Kontulaa on inspiroinut apostoli Paavali, joka puki sanoiksi mystiset näkynsä. Kansanedustaja kaipaa kirkon edustajiltakin rohkeaa ja syvällistä hengellisen maailman sanoittamista.

– Etsijät ja kilvoittelijat tarvitsevat tukea, kuuntelijoita, vinkin antajia ja tien viitoittajia. Armoitettuja hengellisiä ohjaajia. Ei riitä, että pappi hallitsee äiti-suhteesta puhumisen ja kaikenlaisen ihmiskeskeisen sähläämisen, ellei hän osaa kertoa, mistä uskon ydinasioissa on kysymys.

Kirjoittajalle oli yllätys, kuinka innokkaasti hänen teoksensa otettiin vastaan etenkin kirkon väen ja ”vasemmistolaisten kaappikristittyjen” piirissä.

Runsaan palautteen mukaan kirkossa on puhuttu liian vähän niistä hengellisistä kokemuksista, jotka ohittavat järjen suojaukset.

Omaa tietään usein vastavirtaan kulkenut Anna Kontula on uskaltautunut pohtimaan rohkeasti uskoa ja kristillisen tradition antia. Siksi hänen keskustelunavaukselleen oli suuri sosiaalinen tilaus.

Janne Villa