Elämäntehtävänä sijaisvanhemmuus

– Sijaisvanhemmuus on elämäntapa, joka on täyttä työtä, kuvaa Satu Mattila.

Hänen pitkäaikaisena haaveenaan oli ollut adoptoida lapsi. Omien lasten synnyttyä Sadulla kypsyi ajatus, että hän voisi hyvin hoitaa sijoitettujakin lapsia.

Pienen lämmittelyn jälkeen myös Sadun mies, Jarkko Mattila innostui ajatuksesta. Pari lähti valmennuskurssille, jossa käytiin läpi sijaisvanhemmuuteen liittyviä asioita.

Nyt Mattiloilla on vuosien kokemus sijoitettujen lasten hoitamisesta. Tällä hetkellä perheessä asuu yhteensä seitsemän lasta, omia ja sijoitettuja.

 

 

Satu ja Jarkko Mattilalla on jo vuosien kokemus sijaisvanhemmuudesta.
Kuva: Hannu Jukola

Perusarki
palkitsee

Satu ja Jarkko hoitavat lapsia täysipäiväisesti kotona. Satu kertoo, että nauttii perusarjesta lasten kanssa. Varsinkin silloin tuntuu hyvältä, kun jokin vaikeuksia aiheuttanut asia alkaa sujua.

Satu toteaa, ettei pystyisi käymään työssä lastenhoidon ohessa. Poissaoloja tulisi lähes päivittäin. 

– Työpäivän jälkeen minulla tuskin olisi paukkuja kotiin tai sitten työssä eivät voimat riittäisi. Välillä tuntuu siltä, ettei täällä kotona kaksikaan aikuista riitä. Tarvitsisimme nyt harrastuskuskaajan koululaisille, jotta pienten ei tarvitsisi aina istua autossa.

Monia sijoitettuja lapsia on tuettava tavallista enemmän arjen asioissa, esimerkiksi kouluun lähtemisessä.
– Lapset hyötyvät siitä, että aikuinen on heidän käytettävissään aamusta iltaan.

Sijaisvanhemmilla on usein paljon viranomaispalavereita. Lapset saattavat tarvita kuntoutusta ja hoitoja, ja niihin kuljettaminen vaatii myös aikaa.

Lapsi tunnin
varoitusajalla

Mattilat toimivat puoli vuotta myös kriisiperheenä. Heille saattoi tulla lapsi hoitoon tunninkin varoitusajalla. Tällöin oli kyse kiireellisistä huostaanotoista.

Satu kuvaa, että tilanteet olivat hektisiä.

– Siinä ei voinut paljon muuta kuin olla vain rauhassa läsnä ja sanoa, että nyt ollaan tässä ja katsellaan.

– Totesimme, ettei tämä ole vielä meidän juttumme. Voimme ajatella kriisiperheenä olemista, kun muut lapset ovat isompia ja meillä on enemmän kokemusta. Tiedän kyllä heitäkin, jotka tykkäävät olla nimenomaan kriisiperheenä.

Omaan tunteeseen
pitää luottaa

Nykyisiin lapsiinsa Mattilat ovat saaneet tutustua ennen sijoitusta. Satu sanoo, että pienten lasten kanssa pitää luottaa omaan tunteeseensa siitä, onko lapsi perheeseen sopiva.

Alkuun pääseminen uudessa kodissa vie aikansa.

– Uusi ihminen sekoittaa pakan ja kaikki hakevat omaa paikkaansa. On mietittävä käytännön asioita, kuten sänkyjen sijoitusta ja istumapaikkoja ruokapöydässä.

Satu jatkaa, että lapset ovat hyvin erilaisia. Joidenkin kanssa arki on koko ajan tasaista. Toisilla voi olla rajuakin oireilua, joka voi olla pitkään poissa ja palata jälleen.

Yhteistyö sujuu
yleensä hyvin

Useimmat sijoitetut lapset tapaavat biologisia vanhempiaan. Lapset vierailevat kotonaan tai heidän vanhempansa Mattiloilla.

– Yhteistyö lasten biologisten vanhempien ja sukulaisten kanssa sujuu yleensä hyvin. Lapsen lähiverkostosta saattaa löytyä aivan ihania ihmisiä, joista voi tulla sijaisperheelle uusia ystäviä.

– Joillakin vanhemmilla on ongelmia, jotka tekevät yhteistyön vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, Satu jatkaa.

Mattilat ovat joutuneet häiriköinninkin kohteeksi.

– On ollut hetkiä, jolloin on pitänyt katsoa tarkkaan, ovatko kaikki ovet kunnolla kiinni. Ei ole tiennyt, koska sieltä tullaan ja minkä kanssa.

Pitkäaikainenkin sijoitus voi joskus purkautua, mikäli biologinen vanhempi saa asiansa kuntoon. Jotkut eivät halua ryhtyä sijaisvanhemmiksi, koska pelkäävät lapsen menettämistä.

Satu ajattelee, että omatkin lapset ovat vain lainassa ja joka tapauksessa itsenäistyvät joskus.

– Pääasia on, että jos palautus tulisi, sen voisi tehdä hyvällä mielellä. Näkisi vanhemman olevan siinä kunnossa, että lapsen voi luovuttaa hänelle.

Kaksi viikkoa
lomaa vuodessa

Mattilat saavat pitää vuodessa kaksi viikkoa lomaa. Lapset menevät loman ajaksi hoitoon tuttavaperheeseen, jossa on myös sijaislapsia.

Arjen pyörityksessä omille harrastuksille ei juuri jää aikaa, mutta parisuhteen hoitamisesta Satu ja Jarkko eivät tingi.

– Jos parisuhteessa on ongelmia, lapset osaavat iskeä niihin kohtiin ja kuilu syvenee.

Vinkkejä arjen pulmatilanteisiin Satu ja Jarkko saavat kaupungin järjestämästä työnohjauksesta.

Satu suosittelee kaikille sijaisvanhemmille verkostoitumista ja vertaistukea, perhehoitajien yhdistykseen liittymistä.

Sijaisvanhemmuutta harkitseva voi myös ottaa yhteyttä yhdistykseen. Sen kautta voi vaikkapa päästä käymään sijaisperheessä ja saada näin tietoa sijaisvanhemmuudesta.

 

 

Kuva: Hannu Jukola

  

 

”Rakkaus kantoi”

– Tyttäreni on valoisa, toimintakykyinen nuori. Hän on suorittanut ammattitutkinnon ja avioitunut: siis uskaltanut sitoutua. Hänellä ei ole ollut kiirettä tulla itse äidiksi, kuten sijoitetuilla lapsilla usein on.

Näin kuvaa Ulla- Leena Alppi tytärtään, jonka sijaisäidiksi hän ryhtyi 1990-luvulla.
Perheessä koettiin vaikeita vaiheita tyttären tultua murrosikään, jolloin hänen lapsuuden traumansa nousivat pintaan.

Tyttären koko kaveripiiri vaihtui. Hän käytti alkoholia ja karkaili kotoa. Usein vanhemmat eivät tavoittaneet tyttöä mistään. Koulunkäynti takkusi.

– Tyttärestä itsestäänkin näki, että hän oli hädissään.
Nuoren oli kuitenkin saatava käydä oma prosessinsa läpi.

– Hän sanoi silmät kyynelissä, että ”mä en muutu ennen kuin itse haluan”.

Vaikeassa tilanteessa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin osoittaa tyttärelle, että vanhemmat rakastavat häntä, vaikka mitä olisi tapahtunut. Rakkaus on myös se voima, joka kantoi, Alppi uskoo.

Alppi kertoo, että tyttären ensimmäinen poikaystävä oli yksi rauhoittava tekijä hänen elämässään. Pikku hiljaa myös ikä teki tehtävänsä.

Tyttären selviytymistä auttoi myös se, että hänen syntymä-äitinsä hyväksyi sijaisperheen ja pysyi mukana tyttärensä elämässä.

Lapsen suru
voi olla suuri

Kirjailijana ja poliitikkona tunnettu Alppi on myös kouluttanut sijaisvanhempia.

Hän kertoo, että sijoitettujen lasten kanssa moni tavallinen asia voi mennä eri lailla kuin olettaisi.
– Kaikki lapset eivät ole tottuneet siihen, että iltaisin hoidetaan iltapesut ja luetaan iltasatu tai että aamulla lähdetään kouluun.

Lapsen voi olla aluksi vaikeaa ottaa vastaan huolenpitoa ja lohdutusta.
– Pitää tehdä työtä ehkä vuosikausia, jotta lapsi uskaltaa olla lapsi.

Alppi sanoo, että sijaisvanhemmaksi ryhtyvän on oltava valmis ymmärtämään, miten suuri lapsen suru voi olla. Eheytyminen kestää pitkään.

– Lapsi saattaa surra sitä, mitä hänelle itselleen on tapahtunut, mutta hän voi olla myös huolissaan sisarustensa tai syntymävanhempiensa pärjäämisestä.

Joskus sijoituksia purkautuu, kun sijaisvanhemmat eivät jaksakaan tehtävässään. Alppia auttoivat muiden sijaisvanhempien tuki ja kirjoittaminen.

Alppi kirjoitti päiväkirjaa tyttärensä murrosiän vaiheista. Hän on lainannut kirjaa muille sijaisäideille ja lasten kanssa työskenteleville. Nyt hän kirjoittaa kirjaa sijaisvanhemmuudesta.

Tia-Maria Lehto

Pirkanmaan Perhehoitajat

Seurakuntien perhetyö