Kaupungilla nuoret viihtyvät uusissa kotoisissa tiloissa
09.10.2013

Keskustan alueen seurakunnat ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä nuorisotyössä. Nyt on saatu toimimaan myös yhteinen tila, joka kesän aikana urakoitiin timmiin kuntoon.
Kuva: Kirsikka Lyhteilä
Tampereen keskustan seurakuntien nuorisotilojen tilanne parani kertaheitolla, kun uusi nuorisotila St22 saatiin käyttöön keskeisessä osoitteessa Rautatienkatu 22.
– Nuoret ovat ottaneet uuden tilan avosylin vastaan, ja isoskoulutukseen tuli niin paljon väkeä, että jaettiin ryhmä kahtia. Keskustan nuorisotyö on uudessa nousussa, sanoo nuorisotyönohjaaja Tuomo Taipalus intoa täynnä.
Iltaisin on perus-viikkotoimintaa, kuten rukousta, musiikkia, raamista, nuorteniltaa, ja isos- ja apuopettajakoulutuksia.
– Keskusta-alueella yksi hyvä tila on toimiva ratkaisu. Mielestämme tämä on myös kotoisa.
– Mahdollisuutena näemme myös uudenlaisen yhteistyön koulujen kanssa: ryhmäytyksiä ja keskustelupaneeleja on mahdollista järjestää päiväsaikaan uusissa tiloissa, lisää Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisopastori Amélie Liehrmann.
Tesomalla Helluntaiseurakunta on saanut nuoret viettämään aikaa tiloissaan koulun jälkeen. Taikasanat ovat keskeinen tila, pulla, mehu ja biljardi.
– Meillä on todella hyvä sijainti, monet keskustan koulut ovat lähellä. Havaitsimme hyvin pian toiminnan alettua, että juuri tämäntyyppinen toiminta toimisi meilläkin. Nuoret ovat esittäneet siitä myös itse toiveen.
– Tarkoitus on aloittaa syysloman jälkeen ainakin vuoden loppuun kestävä kokeilu, jossa tila olisi koulun jälkeen pari tuntia auki ennen varsinaisia ohjelmaosuuksia, jotka alkavat illansuussa, Liehrmann kertoo.
Myös bänditilojen tilanne keskustassa on aika hyvä. Seurakunnilla on omia treenitiloja nuorisotilojen ja kirkkojen yhteydessä. Lisäksi yhtymällä on kaksi treenikämppää – toinen Irjalassa ja toinen keskustassa – ja kolmas valmistuu parhaillaan studion yhteyteen keskustaan, kertoo nuorisomuusikko Peter Joukainen.
– Mielestäni on hyvä, että niitä on Tampereen kokoisessa kaupungissa siellä täällä.
Pispalassa odottava tunnelma
Pispalassa tilanne tuntuu valoisan odottavaiselta. Lataamosta ollaan luopumassa, mutta nuorten toiminta siirtyy siinä vaiheessa kirkon yhteyteen kunnostettaviin tiloihin. Työ odottaa kunnostusmäärärahoja.
– Kirkko on valmistunut 1949, ja sille täytyy joka tapauksessa tehdä jotain. Samassa yhteydessä voimme tehdä koko homman, kirkkoherra Veli-Pekka Järvinen kertoo.
Järvisen mukaan ratkaisulla haetaan säästöjä, sillä Lataamon pelkät vuokrakulut ovat olleet 40 000 euroa vuodessa. Sokkeloisessa kirkkorakennuksessa ovat sijainneet muun muassa kirkkoherran asunto, seurakuntatoimisto ja kirkkoherranvirasto, joista saadaan kunnostamalla uudenlaisia käyttötiloja.
– Meillä on myönteinen ongelma, kun taloon mahtuisi enemmän toimintaa.
Homma toimii Aitolahdessa
Myös Aitolahdessa homma toimii. Seurakunta on panostanut myös varusteisiin, nuorisotyönohjaaja Tuomas Perkiö kehaisee.
– Kun samoja tiloja kuitenkin käyttävät lapset ja nuoret, täytyy hakea kompromisseja. Ei voi puhua ”nuorten omasta tilasta”, jota nuoret voisivat esimerkiksi sisustaa.
Aitolahdessa sekä avointa että ohjattua toimintaa on parhaimmillaan viidesti viikossa. Omia bändejä ei nyt ole, ja ulkopuolelta tulevien esiintyjien tilaamista rajoittaa raha:
– Viidentuhannen euron vuosibudjetilla sitä ei kovin monesti tee. Kiristyvä rahatilanne vaikuttaa siten, ettei enää pystytä tekemään sellaista, mikä ennen oli arkipäivää.
Perkiö ennakoi leirimaksujen vielä nousevan, vaikka niitä on nostettu jo aikaisemmin – tai sitten on vähennettävä tarjontaa.
Hän liputtaa jonkinlaisen keskittämisen puolesta: kohtaavaa avointa toimintaa viidessä – kuudessa pisteessä koko kaupungin alueella.
– Siellä olisi kahvila ja kokoontumistila. Ehdottomasti tarvittaisiin muutamia tiloja, joissa olisi toimintaa vähintään viitenä päivänä viikossa. Ovet voisi pitää auki myöhemmällä.
– Oleellisempaa on, että on tila, missä saa olla nuori. Nuorten pitääkin tehdä niitä asioita, jotka ärsyttävät. Välit kiristyvät helposti, jos koko ajan on joku täti tai setä kyttäämässä.
– Nuoret menevät usein sinne, missä muutkin ovat.
Messukylän tilanne surkea
Messukylän seurakunnan nuorisotyössä mietteet ovat synkeät:
– Meillä Messukylässähän tilanne on valitettavasti todella surkea. Voi olla, että Teiskossa on yhtä huono tilanne kuin meillä, mutta ei kyllä missään muualla. Kertoo kaiken oleellisen nuorisotyön arvostuksesta, harmittelee Kimmo Salonen.
Kaupungin nuorisotiloja löytyy useampia, mutta ei ainuttakaan seurakunnan nuorisotilaa.
– Meillä on kaupungin eniten nuorisoa, mutta joudumme käyttämään toiminnassamme Takahuhdin pappilan yhteiskäyttötilaa. Tilamme on erittäin huonokuntoinen eikä sen sisustamisessa suostuta mitenkään huomioimaan nuoria. Kyllähän nuorisotilan tulisi jotenkin edes etäisesti muistuttaa nuorten maailmasta.
Salosen mukaan tilassa täytyisi maalata seinät, hankkia sohvia, laittaa vaikka julisteita seinille, korjata hella ja tiskikone, saada tietokone saliin, saada videotykki rikkoutuneen tilalle, vaihtaa patterit palovaroittimiin...
Bänditiloja on, mutta niitä ei voida käyttää, koska vessoja niissä ei ole eikä nuorille anneta avaimia, joilla vessoihin pääsisi seurakuntatalon puolella.
– Ehdottomasti tarvitsisimme oman tilan, johon voisimme jättää tavarat ja järjestää yli sadalle nuorelle toimintaa, jossa voisi edes vähän liikkua.
Aneemista Teiskossa
Nuorisotyönohjaaja Sanna Kallioinen kuvaa Teiskon nuorten tiloja aneemisiksi:
– Kämmenniemessä seurakunnalla on kerhohuone ja ryhmätila. Kyseessä on vuokratila, jolle ei ole varmaan aikoihin tehty edes kasvojenkohotusta. Koko talo pitäisi remontoida ulkoa ja sisältä.
– Teiskon kirkon vieressä on seurakuntakoti, jota voi myös käyttää, mutta se on niin sivussa, ettei siellä pidetä nuorille kuin muutama tilaisuus vuodessa. Tiloissa toimivat kaikki työalat vuorollaan, nuorilla ei ole varsinaista omaa tilaa.
– Seurakuntakoti on ihan ok-kunnossa, mutta kaipaisi myös päivitystä.
Kallioinen arvioi parhaaksi ratkaisuksi isojen tilojen ja kotoisten nurkkausten yhdistelmän.
Kerhohuoneessa on kaksi isoskoulutusryhmää, varttikirkko ja vohvelikahvio. Ryhmätilassa on koululaisten kerhoja: kokkikerho, matkalla maailmalla -kerho ja apuope-koulutus. Gospelkeho kokoontuu seurakuntakodilla.
Partiolaiset ahtaalla
Partio on joutunut tiloista luovuttaessa todella ahtaalle, kertoo Hämeen Partiopiirin lippukuntakoordinaattori, Kati Arppe-Perämäki, joka on virkavapaalla keskustan seurakuntien partiotyöntekijän virasta.
Esimerkiksi Niihaman Saukot kokoontuvat myytävänä olevassa Vehmaisten seurakuntakodissa, Tampereen Eräpojat Pyynikin Pappilan kellarissa, Hiipan Pojat ja pian myös Näsin Tytöt puu-Kyttälän kellarissa.
– Partiolaisia kokoontuu ympäri kaupunkia seurakuntien kiinteistöissä. Ilman kokoontumistiloja ei partion viikkotoimintaa kaupungissa pystytä järjestämään, Arppe-Perämäki painottaa.
– Messukylän seurakunnassa Vehmaisten seurakuntataloa ollaan myymässä juuri nyt. Siellä kokoontuu partiolippukunta Niihaman Saukot, joita on 90. Kerrotaan luku kolmella, joten toiminnassa on mukana 270 seurakuntalaista. Täysin vapaaehtoisia toimijoita ja osallistujia, hän harmittelee.
Yhteistyö sujuu
Muiden toimijoiden, kuten keskustassa Kansan Raamattuseuran, Rukouksen talon, Uuden Verson ja kaupungin kanssa tehtävä yhteistyö tuntuu sujuvan.
– Meillä on toimiva paketti nuorille, monenlaista toimintaa, yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Emme erottele omia tilaisuuksia. Nuortenillassa meillä on ohjelmallinen osa, joka sisältää opetusta. Myös yhdessäololle jää aikaa, Taipalus kuvailee.
Teiskossa bänditiloja ei ole, mutta pari vuotta sitten seurakunnan bändikerho kokoontui koulun musiikki-luokassa. Terälahdessa kerhot pidetään koulun tiloissa.
Aitolahdessa toiminta on kaupungin kanssa rytmitetty niin, että toimintaa riittää joka päivälle. Perjantaisin kirkon ovet ovat yöhön asti auki.
Asta Kettunen
Uusi, koko kaupungin yli 18-vuotiaille suunnattu Experience-ryhmä on juuri aloittanut. Lisätietoa täältä
Kaikki otetaan mukaan porukkaan
Uusimmat kommentit