Sairaalapastorin kuulemia ajatuksia kärsimyksestä

Kärsimyksen sävyttämiä lausahduksia on 36 vuoden työrupeaman aikana ehtinyt tulla vastaan monia. Sairaalapastori Vesa Fabrin yllättyi itsekin, kuinka näitä tarinoita alkoi kysyttäessä nousta mieleen.

Tässä niistä muutamia:

*Aika monet vanhemman polven kärsijät muistavat kouluajoilta ulkoa lauseen: ”Koettelee vaan ei hylkää Herra!” (Johan Ludvig Runeberg).
– Olen tuntenut sen olevan monelle enemmän kuin kouluajan ulkoa opittu runonpätkä.

* Aika monelle on enemmän kuin vain ulkoa opittu fraasi myös tuo paljon toivottu (ja monesti jo lähes loppuunkin kulunut) laulu: ”Päivä vain ja hetki kerrallansa”
– Ovat eläneet – joskus liiankin – todeksi. Eivät vain laulaneet tai kuunnelleet.

* Vanhemmasta polvesta aika moni huokaa toivoa antavina sanoina:
”Ei kenellekään anneta suurempaa kuormaa kuin voi kantaa”.
– Ovat itsekin ihmetelleet jaksamistaan ja kyselleet, miten sitä on jaksanut. Jumalakin voimien antajana on häivähtänyt mielessä.

* Aika monelle sodan kärsineelle vanhalle Suomen miehelle tulee mieleen muistuma Tuntemattoman sotilaan Mäkilän suusta hevoselleen:
”Ei se o ihmises, se o suuremmas käres!” Tuntematon on monelle sodan riisumalle tullut kuin 'sivuraamatuksi'.
– Arka tarttuminen sittenkin Jumalan huolenpitoon. Hevoselle sanottu. 

* Joidenkin vaikeaselkoisempi ilmaus kuuluu: ”Kyllä Herra uhrin tuhrii.”
– Sisältänee vanhatestamentillisia muistikuvia ja sen myötä ajatuksen, että raskaidenkin vaiheiden keskellä Jumala ei unohda, 'kärsimysuhrimme' kelpaa. Teologisesti aika haastava toteamus.

* Kärsimyksen niin sanotusta jalostavuudesta harvoin kuulee. Pikemminkin tilanne voi olla seuraava:
Kalpeat, kärsineet mutta tyynet kasvot lakanan reunan alta: ”Sanovat, että kärsimys jalostaa. En usko. Minulle se on osoittanut vain raadollisuuteni. Pannut epäilemään Jumalaakin. Mutta ajan kanssa tehnyt nöyremmäksi, pienemmäksi. Eipä ihminen voi ottaa kuin mitä annetaan.”

* En muista kenenkään suoranaisesti tukea antavana lauseena siteeranneen tuota tuttua: ”Kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat!”
– Kyllä se on enemmän tullut pohdiskelevana ja huokailevana toteamuksena: ”Kyllä kai tällä jokin tarkoitus on.”

* Sitäkin kuulee aika usein kärsimyksen keskellä: ”Kyllä se helvetti on jo täällä!”  Kuulen usein silloin tämän lauseen sisällä kuin hiljaisen toiveen: 'Kai minä sitten siellä toisella puolen pääsen helpommalla, kun täällä jo kärsin kyllin!'
– Eli sellainen hiljainen taivaaseen pääsyn toive; kiirastuli onkin siis jo täällä.

* Toki on paljon yleistä, vielä itselleenkin selvittämätöntä ja sanoittamatonta kyselevää toteamusta: ”Kyllä tällä varmaan on jokin tarkoitus”. ”Tämä on nyt minun osani”.
– Nämä usein kuin sisältävät hiljaisen toiveen: 'Voisitko sinä sanoa, miksi minä näin kärsin.' 

* Joskus kuulee kärsimyksen keskellä pysäyttävää, hiljaisesta kypsyydestä kertovaa sanoittamista: ”En enää kysele, 'miksi minulle?' vaan 'miksi ei myös minulle?'”
– Tässä kuulen itse jo syvää kypsymistä ja suostumista vajavaisen ihmisen osaan. Ja suostumista omaan kuulumiseensa muiden haavoittuvien ja haavoitettavien ihmisten joukkoon.

* Toisaalta voi tulla myös – ihmisten hämmästyttävien erilaisuuksien rikkautena – kärsimyksen keskellä tervettä 'Hengen uhmavoimaa':
”Tästä kyllä selvitään!” ”Minä en anna periksi!” ”Pahemmastakin on selvitty!” 
– Tai selvää elämän tarkoituksen pelkistymisen ilmausta: ”Lasteni tähden minä vielä tahdon tästä selvitä!”

– Vielä yksi tarina vanhussairaalasta, monien joukosta. Kärsimyksestä omalla tavallaan kertoo tämäkin:

* Vanhus maaseudulta, matalasta mökistä kotikoivun alta, kaupungin korkeaan kerrostaloon lasten vaatimuksesta muuttanut, istuu vuoteellaan ja katselee surullisena sairaalan ylimmän kerroksen ikkunasta puiden latvoja.

Kaipuu haipuu hiljaiseksi huokaukseksi:

”Pastori, ei Jumala luonut ihmisiä asumaan päällekkäin. Olen katsellut puita aina alhaalta ylöspäin.” 

Ikkunasta katsoo ulos sairauteen paennut kärsimys, kärsimys elämän maiseman ja mittasuhteiden liian nopeasta ja liian suuresta vastentahtoisesta muuttumisesta.

Monien, liiankin monien vanhuksien osa tässä liian monien, liian suurien ja liian nopeiden muutoksien ajassa! Ulkopuolelle joutumisen ja ajautumisen kärsimys!