Kiehtova urkukokonaisuus saa puhtia palkeisiinsa

Urkurakentamo Veikko Virtasen vt. toimitusjohtaja Heikki Autio pitää Aleksanterin kirkon pääurkuja kiehtovana kokonaisuutena.

Sähköpneumaattinen soitin on ajan hampaissa toiminut poikkeuksellisen luotettavasti.

Sähköpneumaattisissa uruissa soittajan painallukset lähtevät liikkeelle sähköisinä käskyinä ja muuttuvat paineilmaksi ilmalaatikossa, ennen pillejä.

Niiden kausi kesti Suomessa 1930-luvulta 1960-luvun alkuun.

Aleksanterin kirkon urut rakennettiin aikana, jolloin sähköpneumaattiset urut vasta tekivät tuloaan.

Heikki Autio ja pillit. Pisimmät niistä kurottavat viiden metrin korkeuteen.
Kuva: Hannu Jukola

Osa urkujen koneistosta on vanhaa täyspneumatiikkaa, osa koneistosta on rakennettu uudella sähköpneumaattisella tekniikalla.

– Näitä siirtymäkauden urkuja ei ole kovin paljon tehty, Autio perustelee.

Pneumatiikan myötä koskettimen painalluksen ja äänen kuulumisen väliin tuli pieni viive. Näiden urkujen soittaminen vaatii taidon lisäksi mielikuvitusta, koska vaihtoehtoja ei ole rajattomasti. Nykyaikaisissa sähköuruissahan on valtavasti muistipaikkoja.

Autio kuitenkin korostaa, että molemmilla voi niin säestää kuin tehdä taidetta.

Aution mielestä soittimen kunnostusta ei aloitettu yhtään liian aikaisin. Suurin yksittäinen kunnostettava ovat pikkupalkeet, joiden nahkaosat haurastuvat ja hapettuvat ajan myötä. Myös sähkötöitä tehdään, fasadi kiillotetaan ja huovituksia uusitaan.

– Sekin kertoo urkujen laadusta, että laajaa peruskorjausta ei ole tarvinnut tehdä aikaisemmin.

Urakka on melko tavallinen pian 60 vuotta toimineen rakentamon mittakaavassa.

– Nämä urut ovat kuitenkin niin isot, että työ on merkittävä.

Palkeita on yli kolme tuhatta. Pienimmät ovat muutaman neliösenttimetrin kokoisia, suurin miltei täyttää tornin alakerran.

Pikkupalkeiden mustumat kertovat vuodoista. Uudet palkeet tulevat alihankkijalta Saksasta. Nahkapalojen kiinnittämiseen käytetään teurasjätteistä keitettyä liimaa.

Kunnostajia ilahduttaa jättikokoinen elohopeamittari urkukaapin takana.

– Urut vaativat tasaiset lämpötila- ja kosteusolot, mutta on täällä uudemmatkin mittarit sitä varten

Bassojen äänitystä voimistetaan, minkä vuoksi osa kaikkiaan noin 3500 pillistä siirretään pois.

– Urut on puhdistettu vuonna 2009, ja silloin kaikki pillit irrotettiin, Autio kertoo.

Myös Viinikan ja Messukylän kirkkojen urut kaipaavat peruskorjauksia, jotka on tarkoitus toteuttaa vuosina 2015 ja 2017. Kunnostustarvetta olisi Hervannankin uruissa.

Perinteen edustaja

Aleksanterin kirkon pääurut kertovat tarinaa monelta ajalta. Bror Axel Thulé rakensi ensimmäiset urut vuonna 1885. Ne todettiin epäluotettaviksi, ja niiden koneisto rakennettiin uudelleen 1893.

Sama rakentaja laajensi urut kolmisormioisiksi vuonna 1911. Kirkon korjauksen aikana syttyneessä tulipalossa vuonna 1937 urut vaurioituivat pahasti.

Nykyiset, julkisivua eli fasadia lukuun ottamatta kokonaan uudet urut valmistuivat kaksi vuotta myöhemmin. Äänikerrat ja muun kokonaisuuden suunnitteli aikakauden merkittävin urkuasiantuntija, Tampereen Vanhan kirkon urkuri Aarne Wegelius.

– Tämäntyyppisten urkujen arvo on löydetty kymmenen–viidentoista viime vuoden aikana.

Myös monipuolisuus on noussut arvoonsa: paikkakunnalla ei ole vain yhdenlaista koneistoa, vaan on löydetty erityyppisten urkujen hyvät puolet. Esimerkiksi Pispalan barokkiurut ovat Aution mukaan rikastuttaneet ja monipuolistaneet Tampereen urkukantaa.

Aleksanterin kirkon urkupilleistä suurimman ääni on niin matala, että sen perussävel on kuuloalueen alapuolella.

– Pillit ovat raakamateriaalia, jotka ammattitaitoinen äänittäjä sovittaa kuhunkin tilaan. Hyvä urku on aina sovitettu tilaansa. Niiden toimivuuskin on kokeiltava paikallaan, Autio painottaa.

Kangasalan Urkutehdas oli tehnyt vastaavia urkuja jo pitkään.

– Laadussa ei ole eroa, oli ne tehty mille paikkakunnalle vain. Mutta varmastikin näitä tehdessä on mietitty, että näillä soitetaan konsertteja.

Pyynikin seurakunnan kanttori Riikka Viljakainen pitää näitä urkuja mainiona jumalanpalvelussoittimena. Sen sijaan esimerkiksi Bachin teokset ovat niillä haastavampia.

Työn valvojana toimiva musiikin tohtori Pentti Pelto totesi Viljakaisen tavoin viritystason ongelmallisen korkeaksi urkurin säestäessä toista soitinta. Remontin yhteydessä viritystä säädetään.

Monipuolista työtä

Caspar Åkerblomtuli urkurakentamoon työharjoitteluun ja jäi alalle – kuten Autiokin aikoinaan soitinrakentajan koulutuksen jälkeen.

– Työ on vaihtelevaa, eikä oppiminen koskaan lopu, Åkerblom perustelee.

Fasadit ovat tyypillisesti urkurakentajien suunnittelemia tai arkkitehdin kanssa yhteistyössä mietittyjä. Autio kertoo urkurakentajien asiantuntemuksen parantuneen ajan myötä.

– Hyvä urkurakentaja on ennen kaikkea käsityöläinen, mutta on plussaa osata itse soittaa, kuten Caspar, Autio kehaisee.

– Ja jos kiinnostuu soinnista ja urkujen suunnittelusta, avautuu uusi ala.

Urkujen ulkonäön on Aution mielestä oltava pysäyttävä ja paikkaansa sopiva, mutta se ei riitä: niiden on oltava hyviä soinnillisesti. Myös sijoittelulla on merkitystä.

Urkurakentamoja toimii Suomessa vielä kolme, mutta kilpailu on kiristynyt Euroopan Unionin myötä. Muiden maiden tekijät korjaavat suomalaisurkuja jo nyt. Seurakuntien talouden kiristyminen vaikuttaa myös tilausten määrään ja kokoon.

Pikku-urut sijaisina

Remontin aikana pääurut eivät ole käytössä. Jumalanpalveluksissa käytetään kirkon etuosassa olevia pieniä urkuja tai pianoa.

– Vihkimisiä ja hautajaisia voidaan järjestää viikonloppuisin, mikäli asianosaiset tyytyvät pikku-urkujen käyttöön, kertoo Pyynikin seurakunnan kirkkoherra Ari Rantavaara.

Avoin kirkko jatkaa tavalliseen tapaan. Kello 17:n rukoushetket ja torstaisin pidettävä ehtoollishartaus pidetään kuitenkin kryptassa.

– Viritysvaiheessa 4.–25.3. kirkkosalin täytyy olla täysin äänetön, joten Avoin kirkko on tauolla sen ajan. Viikonloppuisin tapahtuvaan toimintaan ei vaiheella ole vaikutusta.

Noin 140 000 euron peruskorjauksen on tarkoitus olla valmis pääsiäisviikon alussa eli 25. maaliskuuta.

Asta Kettunen

Pneumatiikan salat. Kuva: Hannu Jukola

Kynttilänpäivän messussa
harvinainen Bach-kantaatti