Voimasanoja terveydeksi

Biologi Kirsi Huoponen tietää paljon sairauksista ja niiden syistä. Teologi Huoponen ei näe ristiriitaa luonnontieteellisen tiedon ja Ison kirjan välillä. Usko antaa asioille merkityksiä. Raamatun kirjoittamisen aikaan maailmankuva ja yleinen tietämys sairauksista olivat aivan eri tasolla kuin nyt.

– Silloiseen ajatteluun on valtava ero, mutta mielenkiintoisia huomioita voi teksteistä silti tehdä. Kun Jeesus parantaa, usein hän puhuu ensin synnin anteeksi antamisesta. Ihminen tavallaan vapautetaan stressistä ja psyykkisistä rasitteista. Tähän sisältyy oivallus, että monien tautien osana on psyyke.

Psykosomatiikka on tuttua jo Sananlaskujen kirjoittajalle: ”Iloinen sydän pitää ihmisen terveenä, synkkä mieli kuihduttaa ruumiin.” (Sananl. 17:22).

– Nykytiede ymmärtää, kuinka yhteen kietoutuneita ruumis ja mieli ovat. Useat infektiot ja immuunijärjestelmän sairaudet voivat laueta psyykkisistä syistä, kyse ei siis ole mistään pikkujutusta!

Turussa pappina työskentelevä Huoponen ehti tehdä pitkän tiedeuran perinnöllisten sairauksien parissa, ennen kuin keski-iässä aloitti teologian opinnot. Ensimmäinen väitöskirja syntyi lääketieteellisen genetiikan alalta, toinen on tekeillä teologiasta Åbo Akademissa.

Kohtaamisen väkevä voima

Raamatun kertomukset eivät ole tositeeveemäisiä tapauksia tai tietokirjamaisia faktoja. Vahvana viestinä välittyvät kohtaamisen merkitys ja vaikutukset. Täsmälleen samasta puhutaan 2000-luvun sairaanhoidossa.

Huoposen mielestä Jeesuksen tapa kohdata ihmisiä oli tavattoman terapeuttinen.

– Hän oli hieno sielunhoitaja. Kuunteleva, vapauttava, toista kunnioittava, ei missään nimessä tuomitseva. Mestarista sopii yhä ottaa mallia.

– Papin työssäkin tapaan paljon ihmisiä, jotka kokevat itsensä sairaiksi. Terveyttä koskevat aiheet ovat hyvin yleisiä sielunhoidossa. En ole lääkäri, mutta mitä enemmän keskusteluja käyn, sitä vakuuttuneempi olen: keskuudessamme on valtavasti yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja kohtaamattomuudesta kärsiviä.

Yksinäinen vanhus saattaa mennä lääkäriin, jotta joku katsoisi ja koskisi.

– Maailma, jossa elämme, tekee meistä läpinäkyviä ja ohitettavia. Luulen, että Jeesuksen mallin mukainen, intensiivinen tapa kohdata yksilö, katsomalla, kuuntelemalla, koskettamalla, laukaisisi ahdistusta paljon pois. Voi kun me kaikki, niin papit, lääkärit kuin kaikki lähimmäiset, osaisimme toimia niin. Sielunhoitokeskustelussa Huoponen kertoo osuvansa joskus toisessa sellaiseen kohtaan, joka avaa padot. Henkilö haluaa puhua, ja siihen kuluu aikaa.

– Käynnistyy tsunami, jota on mahdoton enää pysäyttää. Terveydenhuollossa on turvallisempaa rajata vaivat epämääräiseen vatsakipuun, määrätä jatkotutkimuksiin tai puhua ruokavaliosta kuin kysyä, onko sinulla kaikki muuten hyvin ja ovatko ihmissuhteesi kunnossa. Kysymykset pyörivät varmaan monen lääkärin päässä, mutta niille ei ole aikaa.

Kun oma tai läheisen sairaus raastaa mieltä, kirkko haluaa osaltaan tukea, lohduttaa ja rohkaista.

– Papit on koulutettu kuuntelemaan. Meillä on myös rippisalaisuus, jota ei edes oikeus murra. Tätä mahdollisuutta saa rohkeasti hyödyntää, Huoponen kannustaa.

– Kuunteluapua on seurakunnissa tarjolla. Suomessa vain turhaan arastellaan, kun kuvitellaan, että jos pyytää rippiä tai sielunhoitoa, on joko tehnyt jotakin karmeaa tai on päästään vialla. Onneksi asenteet muuttuvat, ja on alettu ymmärtää, että murtunutta mieltä saa sairastaa siinä missä murtunutta kättäkin.

Riivatun tauti?

Käsitykset sairaudesta ovat pitkälle kulttuurisidonnaisia, mutta ylikulttuurisia piirteitäkin on tunnistettavissa.

– Raamatun ajan ihmisten elämään sairaus vaikutti monin tavoin. Näin on yhä, raamatuntutkija, dosentti Outi Lehtipuu vertaa.

Nykylääketieteen valossa monet pienetkin vaivat olivat ennen tappavia, koska esimerkiksi antibiootteja tai muuta hoitoa ei tunnettu. Lehtipuun mielestä pandemiat, kuten isorokkoepidemia 164 jKr eivät voineet olla vaikuttamatta aikalaisten tapaan hahmottaa maailmaa. Sosiaalisia seurauksia olivat eristäminen yhteisöstä ja syyllisyys.

Lehtipuu on kirjoittanut aiheesta Kirkonkellari-verkkolehteen ja alustanut siitä Tampereella järjestetyssä Voimasanoja Raamatusta -luentosarjassa.

Nykyihminen vierastaa puhetta hengistä ja riivaajista sairauksien aiheuttajina. Antiikin aikana sairauksien syitä ei tunnettu, ei tiedetty viruksista ja bakteereista. Ihmisen anatomiakin oli pitkälle mysteeri.

– Koska alkuperää ei tunnettu, sairauksien ajateltiin johtuvan persoonallisista voimista, joko Jumalasta, jumalista tai pahoista hengistä. Toisinaan riivaajien vaivaamat kärsivät henkisistä ongelmista ja käyttäytyvät tavalla, jota nykyaikana kutsuttaisiin lähinnä psykoottiseksi. Riivaajien ei katsottu olevan vastuussa ainoastaan ruumiin ja mielen sairauksista vaan myös monenlaisista vammoista ja invaliditeeteista, kuten puhekyvyttömyydestä ja sokeudesta, määrittelee Lehtipuu. (www.kirkonkellari.fi 5/2013)

Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa mainitaan monenlaisia kliinisiä oireita. Monessa kohtaa puhutaan esimerkiksi spitaalista, mutta termillä ei aina tarkoiteta lepraa. Maallisia hoitomenetelmiä kuvataan niukasti, mutta jo Mooseksen laissa sairauksien ehkäisy oli tärkeää. Haavoja lääkittiin balsamilla ja lievitettiin viinillä ja öljyllä, paiseen päälle pantiin viikunakakku.

Sairauden ja vammaisuuden raja on häilyvä. Uuden testamentin tuntemia sairauksia ovat esimerkiksi kuume, halvaantuminen, kuurous, sokeus, hillitön verenvuoto, vesipöhö ja surkastunut käsi. Kaikkia näitä Jeesus paransi. Käsitteitä vammainen tai mielisairas Raamatun kirjoittajat eivät tunteneet; ne ovat peräisin vasta 1800-luvulta.

Vanhassa testamentissa Herra antaa Israelin kansalle puhtaussääntöjä, jotka ohjeistavat pesemiseen, kehottavat peittämään ulosteet ja kieltävät koskemasta kuolleisiin. – Tämä esti tehokkaasti vaikeiden infektioiden leviämistä. Puhtaussääntöjen taustalla on kovaa mikrobiologista faktaa. Jo siihen aikaan oli suuri ymmärrys, miten taudit leviävät, vaikkei niistä välttämättä tiedetty kuten nyt – ei ollut nimiä eikä oireyhtymiä, biologi-teologi Huoponen tietää. Epähygieenisellä keskiajalla juutalaiset säästyivät kulkutaudeilta muita paremmin, koska he noudattivat tarkkaan puhtaussääntöjä.

Tilaa ihmeille

Paikoitellen Raamatun ristiriitaisuus hämmentää lukijaa. Rivien välistä, joskus riveiltäkin, nousee ajatus, että sairaus johtuu synnistä. Ikään kuin hyvästä elämästä seuraisi palkkio: Jumala siunaa terveydellä ja rankaisee sairaudella.

Toisaalta jo Vanhassa testamentissa ajatus kyseenalaistetaan, selvimmin Jobin kirjassa. Sen sanoma kuuluu, että viatonkin voi joutua kärsimään eikä sille ole mitään selitystä. Job valittaa suoraan Jumalalle, ja Jumala vastaa. Jeesus sanoutuu voimakkaasti irti ajatuksesta, että sairaus olisi synnin seurausta (esimerkiksi Joh. 9: 1–7).

Sairauksista tiedetään enemmän kuin muutama kymmenen vuotta sitten, saati parituhatta vuotta takaperin. Lääketiede on kehittynyt, on yhä parempia lääkkeitä yhä vaikeampiin sairauksiin. Silti kaikkea ei pystytä parantamaan.

Oma tai läheisen vaikea sairastuminen – ja sairastaminen – ovat vaikeita paikkoja. Huoli, pelko ja murehtiminen asettuvat taloksi ja verottavat voimia. Arjesta saattaa tulla tasapainoilua toivon ja epätoivon välillä. Ihmeparantumiset kuuluivat antiikin elämään. Raamatun aikaan eli ja vaikutti useita parantajia, joista Jeesus oli yksi. Outi Lehtipuun mielestä olennainen kysymys kuului, kenen voimalla parantuminen tapahtui. Tämä näkyy myös evankeliumeissa.

– Raamatun kertomuksissa ihmeet sinällään eivät olleet ongelma, toisin kuin monille modernin tieteellisen maailmankuvan omaksuneille nykyihmisille, vaan keskeistä oli se, kuka ihmeet teki. Vaikka Uuden testamentin parantamiskertomukset ovat maailmankuvansa osalta vanhentuneet, niillä on edelleen kyky puhutella. Paha, joka ihmistä riivaa, ei saa viimeistä sanaa, vaan se on kohdannut voittajansa, Lehtipuu selittää.

Huoponen kavahtaa sellaista kristillisyyttä, joka korostaa sairauksista paranemista ikään kuin palkintona tietystä tavasta uskoa.

– Jumalan ihmeet ovat mahdollisia, ja silloin puhutaan todella suurista asioista. Vakavan diagnoosin jälkeen potilas ja läheiset toivovat ihmettä, mutta useimmiten sitä ei tapahdu. Ihme ei tapahdu ihmeen itsensä vuoksi vaan aina niin, että siinä toteutuu jotakin tärkeämpää. Sitä paitsi ihme on jo se, kuinka hyvin ihmiset kestävät vaikeuksia. Paranemista saa aina rukoilla, mutta paranemiskeskeisen julistamisen sijaan kaivataan lohtua kestämään tilanne, tapahtui mitä tapahtui, Huoponen sanoo.

– En halua laittaa Jumalalle sanoja suuhun, koska Jumala on pyhä ja korkeudessa. En sano, mitä Jumala ajattelee, koska Jumala ei ajattele tai toimi ihmisen tavalla. Hänellä on omat tapansa, ja meidän tehtävämme on asettua sairaan rinnalle, kulkea vierellä. Martti Lindqvist on sanonut laittamattomasti: Kristus meni ristille sitä varten, ettei kukaan enää kokisi olevansa yksin äärimmäisessä kärsimyksessään.

Ajallinen ja ikuinen elämä

Lääketieteen kehityksellä on myös kääntöpuolensa. Eräänlainen aikamme vitsaus on medikalisaatio, lääketieteellisten määreitten antaminen erilaisille ominaisuuksille ja tiloille.

– Joku voi olla ylivilkas olematta silti adhd, henkilön aivot vain on sillä lailla rakennettu. Tai jos ujo ihminen punastuu herkästi, täytyisi muka tehdä leikkaus sen poistamiseksi. Kaikki laihat tai pyöreät eivät ole sairaita, Huoponen havainnollistaa.

Eettisissä kysymyksissä kristityiltä on kovisteltu kantaa lähinnä aborttiin ja eutanasiaan. Vähemmälle ovat jääneet medikalisaatio, ihmisarvoisen elämän suojelu, ylidiagnosointi ja ylilääkitys. Huoposen mielestä kirkon pitäisi olla tämäntapaisissa kysymyksissä aktiivisempi ja aina ihmisen puolella.

– Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Jokaisella on fyysisiä ja psyykkisiä ominaisuuksia, jotka poikkeavat toisten vastaavista. Kukaan ei saisi hyödyntää persoonaan kuuluvia piirteitä tekemällä niillä bisnestä. Pohjimmiltaan tarpeemme ovat yksinkertaisia:

– Tarvitsemme toisia ihmisiä emmekä kestä kovin hyvin kipua. Ehkä enemmän kuin kuolemaa sinänsä, useimmat pelkäävät psyykkistä ja fyysistä kipua. Siksi lääketieteessä pitäisi nostaa kaikenlainen kivunlievitys suureen arvoon, ja sen takaamisen puolesta myös kirkon olisi syytä puhua.

Kuolemakin on tavallaan medikalisoitu, siivottu pois näkyvistä. Useimmat ylittävät ajan rajan laitoksessa. Entisaikaan lapsetkin näkivät, kun suvun vainajaa pestiin saunassa.

Kristillisyys kulttuurisessa mielessä on ohentunut. Ennen se toi yhteistä lohtua ihmisille, jotka tunsivat itsensä pieniksi sairauksien, luonnonvoimien ja sotien myllerryksessä.

– Kollektiivinen näkymä taivaasta on murentunut. Jos 2000-vuotinen traditio ja kristillinen usko tulevaan elämään poljetaan jalkoihin, sen kaameana hintana kuolema todella näyttäytyy pelottavana ja käsittämättömänä. Se uhkaa kaikkea, mitä ihminen pitää tärkeimpänä eli maallista hyvää ja tässä elämässä olevaa.

Kristityllä on tulevaisuuden toivo, se on uskon luovuttamatonta ydintä. Sairaus tai vanheneminen sairauksineen ovat osa ajallisen elämän päättymistä, kuoleman jälkeen elämä jatkuu ikuisesti Jumalan yhteydessä, todellisuudessa, jota on maailman ajassa mahdoton käsittää.

Huoposen mielestä pohjoisen vakaiden valtioiden asukkaat elävät vähän harhassa.

– Jos ajattelee vaikka Syyriasta päivittäin kantautuvia kuolinlukuja, ymmärrämmekö edes, mitä maassa tapahtuu. Tajuammeko, miten hauras ihminen on.

Tiedekin on lahjaa

Huoposen ajatteluun sairauksista vaikuttaa oma luonnontieteilijän tausta.

– Silti jätän tilaa Jumalalle. Hänhän voi toimia myös luonnonlakeja vastaan. Silloin kun Jumala toimii näin, emme välttämättä tiedä siitä. Jumalan tekemiset eivät aina näyttäydy kovaäänisenä taivaallisten trumpettien soitantana. Sekin voi olla valtava ihme, ettei ihminen sairastu.

Huoponen uskoo Jumalalla olevan näppinsä pelissä myös lääketieteen kehityksessä ja siinä, että meillä on koulutettuja, taitavia lääkäreitä. Tampereen piispa Matti Repo viittasi samaan siunatessaan kesäkuussa Taysin kappelia käyttöön.

– Jumalan lahjoihin laskettakoon myös ihmisen järki, tiede ja tutkimus. Niiden avulla voimme yhä paremmin tavoitella ihmisen parasta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Elämä on kokonaisuus, jossa sekä tiede että usko palvelevat samaa ihmistä ja tähtäävät hänen parhaaseensa, Repo muistutti.

– Lääketiede auttaa hoitamaan ja parantamaan, usko auttaa näkemään merkityksiä ja löytämään elämän mielekkyyden. Usko tulee erityisen lähelle siellä, missä perusturvallisuus yllättäen horjuu, vaikkapa sairauden tai läheisen kuoleman takia. Elämään aukeaa yllättäen uusia ikkunoita, joista näkyy ennalta tuntematon maisema, piispa Repo kuvaili.

Pirjo Silveri

Sanaa sairaudesta:

Joh. 9:1–7

Matt. 4:23–25

Matt. 8:14–17

Matt. 12: 22–24

Jes. 38:9–20

Jes. 53:3

Laul. 1:5–8

Mark. 1:32–34

2. Moos. 34:7

Job 19:25–27

Ps. 41:1–14