Meillä on varaa auttaa kärsiviä lähellä ja kaukana

Onko järkevää, että heitämme ilmaan leipäpalan ja päästämme suomalaisen vanhuksen ja kongolaisen pakolaisäidin lapsineen taistelemaan samasta palasesta?

Miksi auttaa kaukana, kun omassakin maassa on hätää?

Kysymys on väärin asetettu, myös kristillisen ajattelutavan mukaan, painottaa Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön johtaja, pastori Aaro Rytkönen.

Yakobo ole Ngopuken (oikealla) perhe vasemmalta:
pojan vaimo Sraeli Moses ja pojanpoika Shadrack Moses,
poika Moses Yakobo ja vaimo Blandina Mwalimu Tansaniasta,
Mikongoron kylästä. Hekin ovat lähimmäisiämme.
Kuva: Anna-Riitta Holmström

– Lähimmäinen on lähimmäinen naapurissa tai toisella puolella maapalloa. Jos oma naapuri tai somalialainen kärsii, kärsin itse.

– Ei me voida kääntää katsetta pois Suomessa tai kansainvälisesti. Se tarkoittaa myös, että ketään ei missään nimessä saa jättää sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Sosiaalinen media tuo Lähi-idän hädän olohuoneisiimme.

– Tässäkään suhteessa ei ole merkitystä, tapahtuuko lähellä vai kaukana. Se me ainakin nähdään, että Syyriassa on kohta miljoona sisällissodassa kuollutta.

Yhteisvastuu on hyvä osoitus: siinä autetaan sekä maailman että omia vähempiosaisia, Rytkönen muistuttaa.

– Ei se ole ratkaisu, että otetaan toiselta köyhältä ja annetaan toiselle. Meillä on varaa auttaa kaikkia, sanoo Suomen Lähetysseuran kehitysyhteistyöpäällikkö Maria Immonen.

Kyse on perusvalinnasta: näemmekö itsemme maailmankansalaisina.

– Emme voi asettaa vastakkain ihmisiä ja mitata, kuka kärsii eniten.

Esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustajat Hanna Mäntylä ja Mika Niikko esittivät viittauksen kotimaan köyhiin Suoraa puhetta kehitysyhteistyöstä -tilaisuudessa Helsingissä. Keskustelun järjesti iso joukko tätä työtä tekeviä järjestöjä.

Mäntylän ja Niikon ratkaisuna on tuen suuntaaminen kansalaisjärjestöille. Tilaisuuden paneelissa mukana ollut ulkoministerin kehityspoliittisen osaston päällikkö Timo Olkkonen huomautti järjestöjen osuuden lisäämisen olevan jo hallitusohjelmassa.

Käsin kosketeltavia asioita

– Me ihmiset olemme hyviä keksimään syitä, miksi emme auttaisi.

Moni sanoo, ettei kehitysyhteistyö vaikuta mihinkään.

– Pitää lähteä liikkeelle toisin päin: monissa asioissa on nähty, että muutoksen voi saada aikaan. Kaikki myönteiset merkit pitää nähdä, sillä ilman sitä olisi suuri vaara kyynistyä, Rytkönen sanoo.

Hän on nähnyt toivon merkityksen esimerkiksi kongolaisella pakolaisleirillä.

– Jokainen meistä haluaa nähdä konkreettisia asioita, olkoon sitten siemenpussi tai kana perheelle, mutta toivo antaa voimaa myös kuvaannollisella tasolla. Suomen on vahvistettava köyhimmässä asemassa olevien valtioiden asemaa.

– Jokainen pieni asia on muutos parempaan, vaikka isot prosessit on pysyttävä myös kääntämään.

– YK:n tavoitteet liittyvät paljon tasa-arvon eteenpäin viemiseen. Joskus sekin tuntuu sanahelinältä, mutta on katsottava käytännön työtä. Esimerkiksi Naisten Pankin kautta naiset saavat koulutuksen ja ammatin, ja se vie yhteiskuntaa eteenpäin.

– Jää miettimään, mitä me kirkkonakin voimme tehdä. Tykkäykset sosiaalisessa mediassa eivät riitä, meidän pitää tehdä enemmän.

Pääsiäisen tienoilla avautuva omakampanja.fi antaa ihmisille mahdollisuuden antaa panoksensa siten kuin he itse haluavat.

– Kannattaa miettiä myös, mitkä ovat ne syyt, joiden takia meidän kannattaa vähentää kärsimystä.

Jotta eurot käytettäisiin parhaiten hyväksi, KUA käyttää mahdollisimman paljon paikallista työvoimaa. Paikallista toimintaa tuetaan paikallisin keinoin.

– Totta kai on oltava kriittinen – ja tämäkin on kristillinen ajatus. Raha on saatava tuottamaan. Meidän on oltava vastuullisia siitä, mitä meillä on.

Kehitysyhteistyössä on selvästi nähtävissä koordinaation tarve.

Uskonnollisilla johtajilla annettavaa

Rytkönen sanoo, että yksi kärsimyksen määritelmä on epätietoisuus huomisesta. Hän kehottaa miettimään leirille joutuneen pakolaisen tilannetta. Kun tulee viesti kotiseudun rauhoittumisesta, pakolainen palaa tietämättä, milloin saapuu toinen joukkio hajottamaan asumukset.

Tulevaisuutta ei pysty rakentamaan ilman toimivia rakenteita. Suomessa harva enää muistaa tilannetta, jossa yhteiskunta itsessään on epävakaa.

– Meillä on paljon annettavaa yhteiskunnan rakentamiseen, koulu- ja oikeusjärjestelmään.

Afrikan maissa on kuitenkin enemmän onnellisuutta kuin meillä. Suomessa on erkaannuttu sukulaisten, ystävien ja naapurien auttamisesta.

Maailman mittakaavassa uskonnollisten johtajien rooli on liian vähän hyödynnetty voimavara.

– Esimerkiksi Nigeriassa sekä kristilliset että muslimijohtajat ovat lähteneet tekemään työtä yhdessä nähdessään toisten kärsivän.

Myös Somaliassa voisi tukea paikallisia johtajia, jotka voisivat arvovallallaan auttaa vihanpidon vähentämisessä.

– On helpompi elää, kun tietää naapurin olevan oikeasti lähimmäinen.

Armo pitää Rytkösen sitoutuneena työhön. Järjestöjen tavoitteena on antaa auttamisen puhua puolestaan.

Ihmiseltä toiselle

Kansalaisjärjestöt toimivat ihmiseltä ihmiselle. Se voi auttaa tuntemaan myötätuntoa ihmistä kohtaan, jolla on vielä vähemmän kuin minulla, sanoo Immonen.

– Kärsimys on omakohtaista. Myös eri asiat aiheuttavat erilaista tuskaa.

Syrjittynä eläminen voi olla joissain paikoin kuolemaa pahempi kohtalo. Esimerkiksi hiv-positiivinen lakkaa monesti olemasta. Kärsivä voi olla suomalainen sairas tai koulukiusattu, tai kiinalainen lastenkodin kasvatti, jota kukaan ei ole katsonut silmiin – siis ihminen lähellä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset, sodat ja konfliktit aiheuttavat kärsimystä varsinkin siellä, missä puskurit ovat olemattomat.

– Kirkko on kutsuttu varsinkin sinne, missä ihminen on heikoilla.

Hänen mielestään myös kärsimyksen ihannointi on epäkristillistä. Ihmisen ei tarvitse kantaa taakkoja yksin, eikä kärsimys ole Jumalan tahdon mukaista.

Lähetysseura ja KUA välttävät keräämästä sympatiaa tai rahaa kärsivien ihmisten kuvilla, koska se unohtaa ihmisten arvokkuuden. Kuvat näyttävät ihmiset kärsivinä, ei yksilöinä.

– Ihmistä ei ole tarkoitus auttaa säälistä, vaan koska he ovat ihmisiä, vain toisella puolella planeettaa. Samaan aikaan tapahtuu myös monta asiaa, joista on iloa.

Ihmisoikeuksien erityisasiantuntija Katri Leino-Nzaulle Afrikka on läheisin, mutta hän on ollut työssä myös monessa muussa kohteessa. Hän muistaa ensimmäisistä käynneistään lähetyskentillä voimattoman tunteen. Vähitellen hän on alkanut nähdä massan sijasta kavereita.

– En ole lakannut näkemästä köyhyyttä, mutta on tapahtunut kuvakulman muutos. Silloin näen enemmän.

– Joissain asioissa totta kai kyynistyy. Mutta enemmän tunnen kyynisyyttä prosessien hitauden ja järjestelmiemme takia, ei niinkään ihmisten kärsimysten ja hädän takia, Immonen kuvaa.

– Jossain tapauksessa ei voi olla antamatta almua suoraan kadulla. Silloin kannattaa antaa jotain, jota ei voi myydä eteenpäin, Leino-Nzau lisää.

– Tosiasia on, että maailmalla kohtaa sydämeenkäyvää kärsimystä. Darfurissa vanhemmat heittivät lapsiaan auton alle, koska tiesivät saavansa sitä kautta korvauksia. Ja orpokodeissa lasten arvellaan saavan paremman tulevaisuuden.

– Syyllisyys on silti mieletön. Ehkä on hyvä, etteivät ajatukset jätät rauhaan, Immonen miettii.

Tehokkainta on silti auttaa järjestelmien ja järjestöjen kautta. Esimerkiksi koulun tukeminen voi edistää rauhaa ja sitä kautta parantaa oloja. Pakistanin Peshawarissa kristityt ja muslimit, hindut ja sikhit käyvät koulua rinta rinnan.

Prioriteetit ovat kirkossakin välillä hassusti päin. Keskustellaan siitä, kuka hyötyy.
– Käynti kentällä helpottaa oloa. Kirkastuu, että tämän vuoksi me teemme tätä työtä, Leino-Nzau sanoo.

Asta Kettunen

Franciscus Assisilainen:
Menkää ja saarnatkaa evankeliumia. Ja käyttäkää sanoja, jos on pakko.

Vetoomus kehitysyhteistyömäärärahojen puolesta

Kirkon Ulkomaanavun Omakampanja