Joulupuu-keräys muistaa vähävaraisia tamperelaislapsia
20.11.2013
Joulupuu-keräys tuo jouluiloa niille tamperelaislapsille, joiden läheisillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa heidän lahjatoiveitaan.
– Joulu on lasten juhla, johon kuuluvat myös lahjat. Minun on helppo kuvitella, miltä tuntuu lapsesta, joka jää jouluna ilman pakettia perheen taloudellisen ahdingon takia, miettii Sopimusvuoren talousjohtaja Leena Lehtonen, joka toimii Joulupuu-kampanjan projektipäällikkönä.
Sopimusvuori on ensimmäistä kertaa mukana Tammerkosken Nuorkauppakamarin toteuttamassa keräyksessä. Mukana on jo monta muutakin tamperelaisyritystä.
– On hienoa, että monet firmat ovat esimerkiksi luopuneet liikelahjoista ja lahjoittaneet säästyneen summan vähävaraisten lasten joululahjoihin, iloitsee Lehtonen.
Anne Kangasniemi (vas.) ja Leena Lehtonen haastavat Joulupuu-keräykseen mukaan kaikki tamperelaiset yritykset ja perheet. Joulupaketit annetaan vähävaraisten tamperelaisperheiden lapsille. Kuva: Hannu Jukola
Joulupuu-keräyksen pakettien toimittamisesta tamperelaisiin lapsiperheisiin huolehtii nuorten ja perheiden toiminta- ja ohjauskeskus Messi, jonka toiminnasta vastaavat Tampereen seurakuntien diakoniatyö sekä Tampereen Nuorten Miesten Kristillinen yhdistys.
– Lahjoja kaivataan kipeästi, sillä tällä hetkellä noin 10 000 tamperelaislasta elää perheessä, joka saa toimeentulotukea. Viime vuosina avuntarvitsijoiden määrä on vain lisääntynyt, kertoo Messin toiminnanjohtaja Anne Kangasniemi.
Eniten pulaa
nuorten lahjoista
Messi on mukana keräyksessä neljättä kertaa. Lahjojen jakamisessa auttaa joukko Johanneksen ritarikunnan jäseniä. Moni perhe kertoo lahjoja hakiessaan surullisen tarinan taloudellisista vaikeuksista tai muista vastoinkäymisistä.
– Lahjojen jakaminen on kuitenkin ollut hieno tehtävä, sillä lapsiperheet ovat todella kiitollisia paketeista. Hyvä joulumieli syntyy sekä antajille että saajille, kertoo Kangasniemi.
Lahjat jaetaan 0–17 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Lahjojen on oltava uusia.
– Erityisesti pulaa on teini-ikäisten nuorten lahjoista, jo siitäkin syystä, että nuoret myös kuluttavat perheissä enemmän kuin pienet lapset. Erityisen mieluisia nuorille ovat esimerkiksi urheiluliikkeiden ja tavaratalojen lahjakortit sekä elokuvaliput, vinkkaa Kangasniemi.
Paketit tuodaan keräykseen joko lahjapussiin tai lahjakääreeseen paketoituna. Erityistoiveena on, että konsoli- ja tietokonepelit, CD-levyt ja DVD-elokuvat tuotaisiin keräykseen ilman lahjakäärettä.
Lahjakorttikuoriin on hyvä merkitä selvästi, mihin lahjakortti on tarkoitettu. Lahjan pakettikorttiin tulee merkitä lahjan sisältö, onko lahja tytölle vai pojalle sekä lahjansaajan ikä.
Myös raha ja kudonnaiset
ovat tervetulleita
Tänä vuonna voi myös tehdä rahalahjoituksen lahjojen hankkimista varten Tampereen seurakuntien Hyvien tekojen verkkokaupan kautta osoitteessa www.tampereenseurakunnat.fi.
Joulupuu-keräykseen voi lahjoittaa myös uusia villasukkia ja lapasia. Kaikenkokoisia tumppuja ja sukkia voi lahjoittaa, mutta erityisesti isot koot 38–45 ovat tervetulleita. Kudonnaisia voi toimittaa keräyspisteisiin sekä Seurakuntien talon ala-aulaan.
Lahjat tulee toimittaa keräyspisteisiin viimeistään sunnuntaina 15. joulukuuta kello 15 mennessä.
Kirsi Airikka
Keräyspisteet:
Johanneksen Ritarikunnan Vanha muoti -kirpputori (entinen Fida), Näsilinnankatu 19:
ke–pe klo 12–18, la klo 10–15, su klo 12–15
Prisma, Lielahti: 7.– 8.12. koko päivän
Koskikeskus: 7.–8.12. klo 10–16, 14.–15.12. klo 10–14
Kulttuuriravintola Kivi: 7.12. ja 14.12. klo 12–17
Suunnittelutoimisto Muotoa, Rautatienkatu 26: 13.12. klo 10–18
Lisätietoja: Anne Kangasniemi, etunimi.sukunimi(ät)evl.fi , p. 040 761 2925
Keräystietoa Facebookissa
Uusimmat kommentit