Kirkkosanomat 20/2013
Jakelupäivä 18.12.2013
JututTärkeintä on asenne!20.02.2013 Linnainmaan koulussa vietettiin työelämäpäivää 6. helmikuuta.
Esiintyminen on tuttua Jennalle, sillä hän opiskelee musiikkiluokalla ja laulaa Tampereen musiikkiluokkien Sympaatti-kuorossa. – Olen ajatellut omaksi alakseni jotakin ilmaisutaitoon liittyvää, koska pidän esiintymisestä. Jenna Miettinen ja kolmisensataa muuta Linnainmaan yläkoulun oppilasta viettivät työelämäpäivää ja teemaviikkoa helmikuun alussa. Työelämäpäivänä keskiviikkona 6. helmikuuta koulussa toimi 19 työpajaa, joissa nuoret saivat itse ottaa tuntumaa eri ammatteihin.
Jenna Miettinen viihtyi juontajapajassa. Kuva: Hannu Jukola
Nuoria oli pajoissa ohjaamassa ja kertomassa eri ammateista joukko pirkanmaalaisia työntekijöitä ja yrittäjiä, jotka ovat lupautuneet Linnainmaan koulun yrityskummeiksi. Mukana oli muun muassa hoito-, liikunta-, ravintola-, viestintä-, kauppa- ja metsäala. – Saimme idean työelämäpäivän järjestämisestä, kun koulumme osallistui Työkaluja yritys–oppilaitosyhteistyöhön -tapahtumaan. Tiimimme alkoi valmistella päivää jo syyskuussa, kertoo opettaja Nina Ignatius, joka yhdessä opettaja Sari Väisäsen kanssa kantoi päävastuun tapahtumasta. Työelämäpäivä alkoi tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdyksellä, jonka oppilaille luki koulun rehtori Tero Suni. Presidentti kannusti nuoria oma-aloitteisuuteen ja aktiivisuuteen. Ammatin valinta kannattaa tehdä omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan punniten. ”Tärkeintä on tarttua toimeen koulutuksen hankkimiseksi – oma tie löytyy kyllä”, presidentti kannustaa viestissään. Yrityskummit antavat vinkkejäLinnainmaan koululla on tehty tiivistä yhteistyötä Pirkanmaan YES-keskuksen aluepäällikön Elina Ruuskasen kanssa. Hän on auttanut koulua yrityskummien ja -vieraiden hankkimisessa. Pirkanmaan YES-keskuksen kummit on verkosto, joka koostuu yrittäjistä ja liike-elämän toimijoista. Kummit ovat sitoutuneita toimimaan koulu-yritysyhteistyössä omien aikataulujensa puitteissa. Kummit kutsuvat oppilaita yritysvierailuille ja kertovat yrittäjätarinaansa tai työkokemuksestaan kouluilla. He toimivat neuvonantajina nuorten harjoitusyrityksissä, antavat vinkkejä työnhakuun ja auttavat asiantuntijan roolissa koulun yrittäjyyskasvatuksessa.
– Omiin ideoihin ja kykyihin uskominen on sitä, mitä haluan jokaisen nuoren oppivan lisää. Tästä periaatteesta sekä yrittäjäasenteesta haluan kouluyhteistyössä kertoa. Rautio piti työelämäpäivän alkajaisiksi nuorille luennon asenteesta ja muiden ihmisten huomioon ottamisesta. Hän toi terveisiä Linnainmaan koulun oppilaille myös yrittäjä Jari Sarasvuolta, joka on tullut nuorille tutuksi Putous-ohjelman sketsihahmon Karimin ”päällikkönä”. Hoitoalan pajassa Laura Suoninen otti verikokeen Aili Vuoriselta. Toimenpidettä ohjasi sairaanhoitaja Heli Kytöharju Hatanpään sairaalasta. Kuva: Hannu Jukola Ravintola-ala voi olla Rudolfin juttuYhdeksännen luokan oppilas Rudolf Keskitalo kokkasi ravintolapajassa 15 muun oppilaan kanssa. Ryhmä valmisti ja nautti yhdessä herkullisen kolmen ruokalajin menun, joka koostui maa-artisokkakeitosta, maksasta kera perunamuusin ja kasvisten sekä suklaa-pähkinä-kinuski -jälkiruuasta. – Tykkään tosi paljon ruuanlaitosta, ja jonkin verran kokkailen kotonakin. Oli mielenkiintoista päästä tekemään ravintolaruokaa. On hyvin mahdollista, että tästä tulee oma alani. Ravintolapajaa ohjasi Ravinteli Berthan kokki ja yrittäjä Pekka Salmela, joka oli ensimmäistä kertaa opastamassa yläkoululaisia. Aiemmin hän on vieraillut ammattikoulussa.
Myös Ida Tanskanen viihtyi ravintolapajassa, mutta ei haaveile alasta itse. – Voi olla, että tämä työ olisi liian stressaavaa ja kiireistä minulle. En oikein vielä tiedä, mihin ammattiin aion pyrkiä. Kotitalousopettaja Päivi Enarvi oli tyytyväinen päivän antiin. – Yrittäjille ja muille vierailijoille haluan sanoa ison kiitoksen, että he arvostavat nuoria ja uhraavat omaa työaikaansa. Tämä on ollut nuorille hienoa vaihtelua. Rudolf Keskitalo ja Ida Tanskanen kokkasivat ravintolapajassa Pekka Salmelan opastamina. Kuva: Hannu Jukola Nuori voi perustaa oman yrityksen4H-yhdistyksen pajassa toiminnanjohtaja Hanna Tukiainen kertoi nuorille oman yrityksen perustamisesta. – 4H-yrityksen perustaminen on nuorelle helppo ja riskitön tapa työllistää itsensä vaikkapa kesäksi. Vain taivas on rajana, kun yrityksiä perustetaan. Usein yritysidea lähtee jostakin omasta harrastuksesta.
4H-yhdistyksen pajassa ideointia harjoittelivat Rasmus Ikäheimo (vas.), Christian Rantala, Leevi Syvänen ja Mikko Lindqvist. Kuva: Hannu Jukola Seitsemännen luokan oppilaat Rasmus Ikäheimo, Mikko Lindqvist, Leevi Syvänen ja Christian Rantala olivat tulleet kuuntelemaan esitystä oman yrityksen perustamisesta. Nelikolle syntyi heti hyviä ideoita oman yrityksen perustamiseksi. – Ruohonleikkuu, lastenhoito, pihojen lumityöt, varastonsiivous, luettelivat pojat. Kirsi Airikka Kuvat: Hannu Jukola ”Päällikkö” Jari Sarasvuon ohjeet nuorille:1) Seuraa intohimoasi 2) Pelaa kaveri paremmaksi eli auta kaveria menestymään, niin menestyt itse. 3) Opi epäonnistumisista! Se opettaa enemmän kuin liiallinen varmistelu. Kirkkosanomat kävi koulussaTampereen Kirkkosanomat sai kutsun Linnainmaan koulun työelämäpäivään. Kirkkosanomien valokuvaaja Hannu Jukola ja toimitussihteeri Kirsi Airikka kävivät yläkoulussa jutunteossa sekä alakoulussa kertomassa valokuvaajan ja toimittajan työstä 6A-, 2B- ja 2A-luokan oppilaille. |
Uusimmat kommentit