Yksinelävät kamppailevat sosiaalisesta hyväksynnästä

Sinkkuusilmiön yhdysvaltalainen professori-asiantuntija Bella DePaolo puhuu yhtäältä "haavoittuvista" ja toisaalta "elinvoimaisista" sinkuista. 

Voitaisiin myös puhua niistä sinkuista, joille yksinelo ja -olo on myönteinen ja jopa tavoiteltu tila – sekä toisista, jotka pyrkivät siitä eroon, vaikkapa seurakuntien järjestämillä pikadeiteillä.

 

 

 

 

Bella DePaolo yllyttää sinkkuja kamppailemaan oman statuksensa puolesta.
Kuva: Sassa Stenroos

 

Tamperelainen Carl Palomäki, 39, tuntuu olevan niitä, jotka viihtyvät sinkkuina.

– Mielestäni sinkkuus on parisuhteeseen verrattuna vapauttava kokemus.

Hän on ollut vakavassa seurustelusuhteessa kolmesti – viimeksi kihloissa kaksi vuotta.

– Lapsia ei ole siunaantunut, enkä niitä halua. Ikääkin alkaa olla jo sen verran paljon, että arvostaa omaa rauhaa. Olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku. Haluten tai osin haluamatta sitä.

– Toisinaan olen tapaillut joitakin naisia, mutta vain tapaillut, toteaa Palomäki.

– Minulla sinkkuus on tavoiteltu olotila. Minulla ei ehkä ole aikaa panostaa niin paljoa parisuhteeseen kuin pitäisi. Minun ja naisten toiveet eivät usein kohtaa. Naimisiinkin voisi mennä, mutta se veisi vapauden.

Tai – mene ja tiedä:

– Ehkä menen vanhoilla päivillä naimisiin, niin saan taluttajan vessaan ja kauppaan.

Palomäki asuu suuressa tamperelaisessa lähiössä, ja hänen työtaustansa on ennen muuta ravintola-alalta. Mitä asumiseen tulee: ”yksin kun elää, yksiö riittää hyvin."

Tampereen seurakuntien sinkkutoiminta on Palomäestä hyvällä mallilla.

– Retkiä järjestetään, ja meno on monipuolista. Mielestäni se täyttää sosiaaliset tarpeeni monilta osin. Näen samanlaisia ihmisiä ja voin jakaa kokemuksiani sinkkuudesta.

Sinkkuilloista
paritanssi-iltoihin

Tampereen seurakuntien sinkkutoiminta aloitettiin vuonna 2002 yksin elävien omasta aloitteesta. Silloin toivottiin vertaisryhmää yksin eläville aikuisille. 

Toimintaa ohjasi ensimmäisten vuosien ajan yhteiskunnallisen työn pastori Ilkka Hjerppe. Heti alussa toiminta sai suurta suosiota. Kokoontumisia piti siirtää muutamaan otteeseen suurempaan tilaan.

Vuodesta 2006 toimintaa on ohjannut diakoni Sari Peltonen. Toimintaan sisältyy nykyään sinkkuiltoja ja pikadeittejä Aleksanterin kirkon alasalissa, oloiltoja Nekalan seurakuntatalossa, kesäpäiviä Luhtaanrannan leirikeskuksessa, paritanssi-iltoja Näsin salissa sekä kesäisiä päiväretkiä. 

– On hyvä, että toiminta on säännöllistä, sillä moni yksin elävä kaipaa toisen ihmisen seuraa erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Yksin elävistä on löytynyt vapaaehtoisia vastaamaan joistakin toiminnoista, kuten oloilloista, Peltonen kertoo. 

– Suurimman haasteen tähän työhön tuo, että yksin elävät eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat iän, sukupuolen ja elämäntilanteen kautta todella paljon.

– Nuoren aikuisen yksin eläminen on hyvin erilaista kuin jo iäkkäämmän, jolla on mahdollisesti jo lapsenlapsiakin ja takana useita parisuhteita.

– Osa ihmisistä on ollut aina yksin, ja osalle yksin eläminen tai sinkkuus on vain pieni vaihe elämässä. Samankin ihmisen elämäntilanteet vaihtelevat. 

Jotkut ovat mukana lähes kaikessa sinkkutoiminnassa, kun taas monet osallistuvat harkitusti vain siihen, mikä on heille sillä hetkellä tärkeää. 

– Moni pikadeiteille osallistuja ei ole mukana missään muussa toiminnassa. Erityisesti nuoret aikuiset kaipaisivat omaa nuorten aikuisten sinkkutoimintaa, sillä yksin elävän ja perheellisen nuoren aikuisen elämät eroavat paljon toisistaan. Nuorten aikuisten pikadeiteille on yleensä hyvin tulijoita, Peltonen kertoo.

Moni mies
täydellisen yksin 

– Moni nykyihminen arvostaa riippumattomuutta toisista ihmisistä. Jos takana on epäonnistuneita parisuhteita, on aika suuri kynnys muuttaa asumaan yhteen toisen kanssa. Olen huomannut, että vanhemmat naiset ovat usein hyvin tyytyväisiä yksin elämiseen ja nauttivat siitä täysin siemauksin. Toisaalta taas juuri yli 55-vuotiaat naiset ovat hyvin innokkaita osallistumaan pikadeiteille.

 Nykyisin yksin eläminen on Peltosen mukaan paljon hyväksytympää kuin vuosikymmeniä sitten.

– Yleinen palkkakehitys ja naisten vahva rooli työelämässä viittaavat siihen, että yhteiskunnassa voi yksin eläenkin pärjätä, vaikka yhden hengen tuloilla ei luksustasoon pääsekään. Ja veikkaan, että kaupungissa on helpompi elää yksin kuin maaseutukulttuurissa. 

– Koska naiset ovat usein melko sosiaalisia, he ovat usein onnellisia yksinkin eläessään. Moni mies on kertonut, miten täydellisen yksin voi jäädä, kun elämässä ei ole käytännössä ketään läheistä. Toisaalta moni nainenkin kärsii yksinäisyydestä. Ei voikaan kertoa, millainen on tyypillinen yksin elävä.

– Mielestäni on tärkeää, että seurakunnan tilaisuuksissa jutellaan ihmisten kanssa. On hienoa, jos kotiin lähtiessä on sellainen olo, että on tullut jollain tavalla kohdatuksi tai kosketetuksi. Joku voi olla tyytyväinen jo siitä, että on samassa tilassa toisten ihmisten – ja samalla Jumalankin – kanssa, vaikka ei puhuisikaan kenenkään kanssa, Peltonen toteaa.

Jyrki Pietilä

Tampereen sinkut

Sari Peltonen

Kuva: Hannu Jukola

Lisää 6.11.2013 jaetun lehden pdf-versiosta, sivuilta 8–9.