"Muusikot ovat vain renkejä suuren taiteen edessä"

Jorma Hynnisen ja Matti Hannulan yhteistyö ulottuu vuosikymmenien taakse.
Kuva: Emil Bobyrev

Luopumisen tunnelma on pikemminkin kiitollinen kuin haikea. Diplomiurkuri Matti Hannula kiteyttää sen sanomalla:

– Minulle on ollut suuri lahja saada tehdä töitä tällaisessa paikassa ja tällaisten taiteilijoiden kanssa.

Tampereen tuomiokirkon urkuri Matti Hannula ja oopperalaulaja, professori Jorma Hynninen ovat pitkäaikaiset tutut, ystävät ja työtoverit.

– Olimme Matti Tuloiselan lauluoppilaina samoihin aikoihin. Jorma oli nuori kansakoulunopettaja, Hannula muistelee.

Ensimmäinen yhteinen konsertti ajoittuu 1970-luvun alkupäähän, ja siitä lähtien yhteistyö on jatkunut miltei vuosittain.

Molemmilla on takanaan pitkä ura, jonka päätöspaaluihin kuuluu Hannulan läksiäiskonsertti Tampereen tuomiokirkossa sunnuntaina 26. toukokuuta. 72-vuotias Hynnisen lopettelee tänä vuonna ooppera-uraansa esittämällä Kimmo Hakolan Akseli-oopperaa. Sen jälkeen hän aikoo omistautua maalaamiselle.

Hannulalla on eläkepäivilleen matkustussuunnitelmia. Hän jää kuitenkin haaveilemaan, että joskus vielä musisoidaan...

– Kummallinen sairaus, kun aina vaan haluaisi jatkaa, hän virnistää.

Tervaskantona
urkujen maailmassa 

Nyt vajaata kuukautta vaille seitsemänkymppinen Hannula aloitti työnsä Aleksanterin kirkossa vuonna 1967 ja siirtyi Tuomiokirkkoon seitsemän vuotta myöhemmin. Hän oli sopinut nuoren urkuvirtuoosin, Markku Ketolan kanssa, etteivät molemmat hae samaa paikkaa.

– Pakko minut oli ottaa, kun olin ainoa hakija.

Hynninen sanoo Hannulan olevan tervaskanto suomalaisten urkujen maailmassa.

– Meillä on samanlaiset savolaiset juuret, samanlainen elämänasenne ja samanlaiset savolaiset jutut. Huumori on leppoisaa ja rentoa, hän lisää hymyn kera.

– Jorma oli kyllä nuorena yllättävän jäyhä ollakseen savolainen, Hannula kuitenkin paljastaa.

Urkurilla riittää monipolvisia tarinoita matkan varrelta. Huumori on tärkeä asia ammattilaisen työskentelyssä. Se, että voi luottaa toisen ja tuntea hänen työskentelytapansa, tuo turvallisuutta ja inspiroi omaakin tekemistä.

– Yhteistyökumppani vaikuttaa hyvinkin paljon. Matin tulkinta ja lähestymistapa musiikkiin on persoonallinen. Parhaimmillaan yhteistyö on juuri tällaista: kuunnellaan toista ja tehdään sen hetken tapahtumaa. Silloin musiikki on kaikkein elävimmillään.

Tunnollisuus
tunnusmerkkinä

Hannula on tunnettu tunnollisuudestaan sekä siitä, ettei hän ole uransa aikana ollut kertaakaan varsinaisella sairauslomalla. Työtahti onkin ollut melkoinen: useat häät samana lauantaina, noin 150 vihkimistä vuodessa, konsertteja ja matkoja, iltamusiikkia, nauhoituksia…

Hän on lisäksi diplomilaulaja, joka on esiintynyt Tampereen oopperassa neljässä roolissa. Vuosina 1986–2007 hän toimi tuntiopettajana Tampereen konservatoriossa. Hän on ollut myös järjestämässä useita kansainvälisen tason kursseja Tampereen kesäyliopiston kanssa.

Hannula oli perustamassa Tampereelle Pirkanmaan Musiikkiopistoa ja toimi seitsemän vuotta sen ensimmäisenä sivutoimisena rehtorina.

Hänelle on myönnetty Kalle Kaiharin ja Rafael Ahlströmin säätiöiden kulttuuripalkinnot. Vuonna 2007 hän sai musiikkineuvoksen arvonimen.

Hannula on myös suunnitellut ja tarkastanut yli kahdetkymmenet urut.

Häihin häntä on monet kerrat tilattu periaatteella ”olet kuulemma isän ja äidinkin häät soittanut”. On ymmärrettävää, että kun joku soittaa kysyäkseen, mitä Hannula musisoi tietyissä häissä kolmekymmentä vuotta sitten, tietoa ei välttämättä löydy muistilokeroista – ainakaan heti.

Musiikki on ollut läsnä myös Matti Hannulan kotona. Marjatta-vaimo toimi  kanttorina, ja yksi lapsista soittaa viulua.

Laatumusiikki
vie pois arjesta

Hannula sanoo kirkkomusiikin olevan parhaimmillaan silloin, kun se antaa kuulijalle pyhyyden kokemuksen.

– Minusta on aina hyvin tärkeää, että voisin osoittaa kuulijalle, kuinka hyvä tämä teos on – ei, kuinka hyvä minä olen.

– Olemme vain pieniä renkejä suuren taiteen edessä, hän lisää.

Hynnisen mukaan kirkkomusiikin arvo on sen laadussa:

– Maallikonkin on helppo todeta, mikä on laadullista: sellainen, mikä siirtää kuulijan pois tästä arjesta. Kirkkomusiikki tuo tuulahduksen paratiisista, sitä vartenhan me kirkkoon tulemme.

– Tämä ei sulje pois sitä, ettei musiikki voisi olla iloista; esimerkiksi Bachin musiikki on sitä melkein kaikki.

Hynnisen mielestä markkinatouhulla ei kirkon suosiota paranneta, eikä ulkokirkollisella kosiskelulla. Viihteellä on oma paikkansa.

Musiikki on osa
yhteyden kokemusta 

Kirkkomusiikin esittämisen luontevin paikka on kirkko, siitä taiteilijat ovat samaa mieltä. Siellä musiikki nivoutuu jumalanpalveluksen yhteyden kokemukseen.

– Joku saattaa sanoa, että vain vähemmistö pystyy vastaanottamaan klassista kirkkomusiikkia. Mutta kaikki voivat nauttia musiikista ja harjoittaakin sitä, se ei ole omasta taidosta kiinni. Kannustaminen on paras moottori saada ihminen tekemään jotain oman näköistä, sanoo Hynninen.

– Minun on vaikea ymmärtää, että Sibeliuksenkaan musiikki olisi syntynyt kirjoituspöydän ääressä sattumalta. Se on syntynyt käsittämättömän tuonpuoleisen voimasta.

Esiintymistilanteessa kuulijaa täytyy lähestyä siten, että tämä tuntee esityksen kotoisaksi. Taiteilijan osa on välittää kokemaansa. Siksi häneltä vaaditaan intohimoista halua yrittää välitää omaksumaansa.

Hynninen pelkää, että klassisen musiikin esittämisen mahdollisuudet kirkoissa koko ajan vähenevät. Yleisömäärä ei yllä samaan kuin pop-muusikoilla.

– On tämän päivän todellisuutta, että kaupallisesti organisoiduissa, näyttävissä viihdekonserteissa kirkot täyttyvät, ja myös kirkko saa kipeästi tarvitsemiaan vuokratuloja. Kirkon olisi kuitenkin jaksettava tukea vakavamman musiikin arvoja.

Kirkon päättäjien on mietittävä, keiden pitää maksaa kirkon käytöstä ja minkä verran. Tilavuokra ei saisi muodostua esteeksi klassisen kirkkomusiikin esittämiselle.

Hannulan jäähyväiskonsertissa ei peritä pääsymaksua, vaan kerätään ovikolehti seurakuntien musiikinopetustyön kehittämiseen.

Vaikka lukumääräisesti eniten esiintymisiä onkin ollut kotipaikan Leppävirran kirkossa, on Tampereen tuomiokirkko Hynniselle yksi keskeisimpiä esiintymispaikkoja. Kirkkosali on akustisesti loistava, ja urut ovat hyvät, vaikka pakkanen tekeekin niille talvisin tepposiaan. Hannula on pitänyt huolta niiden kunnosta.

Yksi Hannulan mieleenpainuvimmista kokemuksista oli kirkon satavuotisjuhlassa 2007 esitetty Vihan päivät -draama. Siinä hän esitti valkoista rovastia.

Hynnistä esiintymiset eivät enää jännitä, Hannula sen sijaan tunnustaa jännittävänsä yhä joka kerta.

– Jos ei yhtään jännitä, jää tietynlaista sähköä pois.

Asta Kettunen

Lähtemisen motot:

-   Tietysti ikävä tulee, mutta tämä kuuluu elämään: Hannula.

-   Elämä ei saa olla luopumista vaan uuden löytämistä: Hynninen.