Huippu-urheilijoiden työpaikkapappi
29.08.2012
– Kisapappi on eräänlainen pätkätyöläisten työpaikkapappi, kuten kollegani Leena Huovinen on osuvasti todennut. Hän tekee työpaikkatyötä huippu-urheilijoiden parissa ja elää mukana urheilijoiden arjessa kisoissa. Hänen tehtävänsä on olla läsnä, kuunnella urheilijoita ja kulkea rinnalla, miettii Pirkkalan kirkkoherra, teologian maisteri Olli-Pekka Silfverhuth, joka on lähdössä Suomen-joukkueen kisapapiksi Lontoon paralympialaisiin. Kisat alkavat 30. elokuuta.
Lontoon kisat ovat Silfverhuthille jo kolmannet kesäparalympialaiset, joissa hän toimii kisapappina. Silfverhuth oli kisapappina paralympialaisissa Ateenassa 2004, Torinossa 2006 ja Pekingissä 2008.
Silfverhuthia pyydettiin kisapapiksi keväällä 2004, kun ensimmäinen vammaishuippu-urheilun kisapappi Mauri Vihko päätti luopua tehtävästään.
– Ateenan kisat eivät onnistuneet kisapapin näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla. En päässyt asumaan kisakylään joukkueeni kanssa. Olennaisinta kisapapin työssä on nimenomaan olla läsnä urheilijoille.
Silfverhuth arvelee, että häntä pyydettiin kisapapiksi oman urheilutaustan ja urheiluseurayhteyksien takia.
– Esimerkiksi ollessani nuorisopappina Vantaalla tein yhteistyötä urheiluseurojen kanssa. Muutenkin olen ollut mukana kirkon ja urheiluväen yhteistyökuvioissa, kertoo Silfverhuth, joka on aiemmin työskennellyt myös uskonnonopettajana Espoossa, Kirkon Ulkomaanavun palveluksessa sekä Hampurin suomalaisen merimieskirkon pappina ja johtajana.
Levollisin
mielin kisoihin
Silfverhuth on lähdössä hyvillä mielin Lontooseen. Hän on ollut mukana kisamatkan valmisteluissa syksystä 2008. Joukkueeseen kuuluu yhteensä 60 henkeä, joista urheilijoita on 35.
– Isoon tapahtumaan on valmistauduttu pitkään ja sitä on odotettu. Oma roolini joukkueessa tuntuu selkeältä. Se tuo levollisen olon.
Kisapappi on joukkueen jäsen, mutta silti ulkopuolinen urheiluasioissa. Urheilijat ovat pääosassa ja lisäksi joukkueeseen kuuluu valmentajia, fysioterapeutteja ja avustajia.
– Pappi katsoo joukkueen toimintaa ja urheilijan elämää kokonaisvaltaisesti. Urheilija voi kantaa kisoissa mukanaan myös siviilielämänsä asioita. Siksi on hyvä, että hän voi keskustella mielessä olevista asioista jonkun hiukan ulkopuolisen, mutta silti joukkueeseen kuuluvan ihmisen kanssa.
Lontoossa on mukana myös henkinen valmentaja, jonka työhön Silfverhuth haluaa tehdä selvän eron.
– Pappi tekee sielunhoitajan työtä, ei valmennusta. Kisapapin työ on paljon kokonaisvaltaisempaa.
Kirkko on mukana
urheilijan huippuhetkissä
Olli-Pekka Silfverhuth vertaa omaan työtään työpaikkapapin työhön.
– Kirkko tekee arvokasta työtä monilla työpaikoilla, mutta usein se ei näy julkisuudessa. Samalla tavalla kisapappi on urheilijoiden työpaikkapappi. On hienoa, että kirkko saa olla mukana urheilijan uran huippuhetkissä.
Läsnäolon ja kuuntelemisen lisäksi kisapapilla on monia käytännön tehtäviä. Hän huolehtii muun muassa kuljetusten järjestämisestä, monista avustustehtävistä ja urheilijoiden läheisten vierailuista kisakylässä.
Kisapapin tärkein tehtävä on olla läsnä urheilijoiden arjessa ja kulkea rinnalla.
– Pappi ei suinkaan ole tyrkyttämässä itseään. Tehtävä vaatii herkkyyttä kuulostella urheilijoiden mielialoja. On herkästi aistittava tilanteita ja toimittava sen mukaan.
Silfverhuthin mukaan Lontoon kisakylässä on tarjolla hiljentymishuoneita. Kisapappi järjestää hartaushetkiä tarpeen mukaan. Suomalaisurheilijoille on mahdollisesti myös ohjelmaa Lontoon merimieskirkossa.
Huippu-urheilun maailma on kova. Vuosien harjoittelu ja uurastus voivat valua hukkaan, jos suoritus epäonnistuu pienestä virheestä tai epäonnesta. Mitaleja jaetaan vain harvoille, ja pettymys voi olla kova sekä urheilijalle itselleen että yleisölle. Onko kisapappi huolissaan urheilijoiden henkisestä jaksamisesta kovissa paineissa?
– Totta on, että kansallisen menestyksen nälkä on kyltymätön. Huippu-urheilijamme joutuvat usein jopa kohtuuttoman kritiikin kohteeksi, jos kisamenestys ei vastaa penkkiurheilijoiden tai median odotuksia, vastaa kisapappi.
Myönteistä Olli-Pekka Silfverhuthin mukaan on, että suomalaisia vammaisurheilijoita huomioidaan nykyisin hyvin esimerkiksi apuraha-asioissa.
– Selvästi on huomattavissa, että yleisön ja median kiinnostus vammaisurheiluun on selvästi kasvanut, miettii Silfverhuth.
Kirsi Airikka
Kisapappi on tukena matkalla
– On hienoa, että kisapappi lähtee mukaan matkalle. On tärkeää, että saa vaihtaa ajatuksia jonkun kanssa, miettii tamperelainen kiekonheittäjä Timo Mustikkamaa, joka edustaa Suomea Lontoon paralympialaisissa syyskuussa.
Tampereen Pyrintöä edustava Mustikkamaa oli edellisen kerran mukana paralympialaisissa vuonna 1996, Atlantan kisoissa Yhdysvalloissa. Hän saavutti tuolloin 9. sijan kiekonheitossa.
– Sen jälkeen kolmet paralympialaiset ovat jääneet väliin, koska laji on mennyt valtavasti eteenpäin ja kilpailijoiden taso on noussut. Nyt onnistuin saamaan paikan Lontoon kisoissa, kertoo Mustikkamaa.
Mustikkamaa on lähdössä Lontooseen hyvällä mielellä ja rauhallisena.
– Olen saanut harjoitella vuoden verran täysipainoisesti ja se on näkynyt tuloskehityksessäni. Kaikki voitava on tehty, ja olen valmiina kisoihin.
Keskusteluyhteys
auttaa jaksamaan
Mustikkamaa nousee samaan Lontoon-koneeseen kisapappi Olli-Pekka Silfverhuthin kanssa 29. elokuuta juuri tämän haastattelun ilmestyessä Kirkkosanomissa.
Kisapappi on ollut Lontoon joukkueen valmisteluissa mukana syksystä 2008 lähtien. Mustikkamaa ja Silfverhuth ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Hyvä keskusteluyhteys miehille syntyi esimerkiksi Uuden-Seelannin MM-kisoissa. Ajatuksia on vaihdettu puhelimitse kisojen jälkeenkin.
– Pitkässä kisareissussa on hyvä, että on mahdollisuus jutella mielessä pyörivistä asioista jonkun kanssa. Olen saanut kisapapilta paljon tukea. Erityisen hyvä asia on, että vammaisurheilijoilla on oma kisapappinsa, kiittää Mustikkamaa.
Vuonna 1992 urheilu-uransa aloittanut mies myöntää, että huippu-urheilu on raskasta sekä ruumiillisesti että henkisesti.
– Ihminen on kokonaisuus, fyysinen ja henkinen suorituskyky kulkevat käsi kädessä. Se, että antaa urallaan ja kilpailussa kaikkensa, ei voi olla vaikuttamatta ihmisen henkiseen jaksamiseen. Siksi urheilijat tarvitsevat myös henkistä valmennusta ja kisapapin kaltaista kuuntelijaa.
Mustikkamaa on selvästi ajatellut myös elämää huippu-urheilu-uran jälkeen. Hän on huolehtinut omasta tulevaisuudestaan opiskelemalla ja hankkimalla itselleen kaksi koulutusta.
– Ennestään minulla on merkantin tutkinto, ja viime vuonna valmistuin liikuntaneuvojaksi.
Kirsi Airikka
Uusimmat kommentit