Uusi soitinten kuningatar soi entistä peliä järeämmin

Aarre Salminen maalaa pohjamaalilla uusien urkujen julkisivulevyjä elokuussa 2011. Kuva: Hannu Jukola

– Huomattavasti järeämpää sointitasoa, kuvaa urkurakentaja Martti Porthan Pispalan kirkon uusien urkujen tärkeintä eroa entiseen soittimeen.

Kunnon pohjasointiin tarvitaan vähintään 12 äänikertaa.  Äänikerran määrittää suurimman pillin koko, joka Lempäälään myydyssä soittimessa 16 jalkaa. Uusissa on 24 äänikertaa, jotka on jaettu kahdelle sormiolle ja jalkiolle.

– Entisten urkujen sointi ei täyttänyt tätä tilaa, ääni jää liian ohuelle pohjalle, Porthan sanoo leppoisasti ympärilleen katsellen.

– Aika herkkä ja kiva akustiikka tässä kirkossa on. Epäsymmetrisissä kirkoissa on monesti äänenkulullisesti pieniä hankaluuksia, mutta ei tämä hankalalta tunnu.

Vanhat olivat Kangasalan urkutehtaan murroskauden urut vuodelta 1971. Nekin pyrkivät edustamaan barokkityyliä, mutta tuolloin soitinten tekotapa oli juuri ollut muuttumassa.

Uusien esikuvana on käytetty barokkiajan urkurakentajan, Johann Sebastian Bachin työtoverin Gottfried Silbermannin (1683–1753) tekemiä soittimia. Sellaiset voi löytää myös esimerkiksi Kotkasta, Savonlinnasta tai Nurmijärveltä. Edelliset Urkurakentamo Martti Porthan teki Pietariin Pyhän Marian kirkkoon.

Tampereen tuomiokirkon urkuri Matti Hannula konsertoi Pyhän Marian kirkon uruilla reilu viikko sitten:

– Hyvä soitin se äänellisesti on.

Hannula kuitenkin muistuttaa, että urut ovat yksilöitä. Niinpä Pispalan uruistakaan ei voi puhua Pietarin urkujen perusteella.

– Ulkomuoto, sointi, soitettavuus, pienet yksityiskohdat: jokainen kirkkosali on soitettavuudeltaan sen verran erilainen, että sointi täytyy muuntaa sen tilan mukaan, sanoo myös Porthan.

– Meidän piirteemme tulevat esiin mitoituksissa, koneistoratkaisuissa, ilmansyötöissä ja äänityksessä.
Tampereella käytössä on etupäässä romantiikan ajan urkuja, mutta myös uudistettuja soittimia. Porthanin mielestä monipuolisuus luo rikkautta.

– Urkujen koko määräytyy tilan perusteella. Erityisesti korkeus on tärkeä, kun havitellaan laajaa sointia.

Urkujen keuhkoina on puhallin ja kolme kiilapaljetta.

– On erittäin tärkeää, että ilmansyöttö toimii moitteetta, se on perusta koko urkujen soinnille.
– Ulkonäkö on yksi tärkeä osa, että istuu kirkkotilaan. Urkuja kun ei voi piilottaa.

 Pispalan fasadin koristeleikkaukset on modernisoitu, vaikka muotokieli mukaileekin Silbermannin muotokieltä. Alkuperäisistä on etenkin Dresdenin ympäristössä paljon mallikappaleita.

Urkuhulluutta ja perinnettä

Urkurakentamo Martti Porthan suunnittelee ja valmistaa urkuja 25 vuoden kokemuksella.  Yhtiö myös uudistaa ja huoltaa kaikentyyppisiä urkuja. Suurin osa metallipilleistä puolestaan tehdään Kangasalla 150-vuotiaalla perinteellä, vaikka Kangasalan Urkurakentamoa ei enää olekaan.

Urkuhulluus kulkee Porthaneilla suvussa, sillä Olli-veli on Sibelius-Akatemiassa urkumusiikin professorina.

– Omasta halustani olen soitellut musiikkiakin, mutta laiskana harjoittelijana pidin soitinten tekemistä mielenkiintoisempana, Martti Porthan virnistää.

Opiskelua tekeminen kyllä on vaatinut. Porthanin mielestä parasta oppia saa vanhoista soittimista:

– Jos urut ovat säilyneet kolme–neljäsataa vuotta, niitä kannattaa käyttää esikuvina.

Porthan on rakentanut urkuja jo toistakymmentä vuotta käyttäen runkona pääasiassa kotimaista lämpökäsiteltyä mäntyä. Siitä on kosteus kaikonnut, joten kaikuisuus ja akustiikkaominaisuudet ovat parantuneet eikä puu enää elä paljon.

Kun on puuhannut elämänsä urkujen parissa, ei halua laskea käsistään huonoa laatua. Paremman lopputuloksen kääntöpuoli on tietenkin hinta. Sodan jälkeen esimerkiksi massiivipuu oli poissa käytöstä, ja urkuja tehtiin jopa lastulevystä.

Ihan täyttä sadan vuoden takuuta ei tekijä lupaa, vaan puussa tapahtuu pientä elämistä, ja mekaanisia osia

täytyy joskus uudistaa. Kosketus on äärimmäisen herkkä, ja sillä pystyy jopa säätämään venttiilien aukeamistapaa. Sen ansiosta soittaja on läheisessä kontaktissa soittimeensa. Pillien voima on aina vakio, muutokset saadaan aikaan erilaisilla yhdistelmillä.

Pispalan projektin kimpussa on ahertanut yhdeksän miestä. Toistaiseksi on pysytty aikataulussa, vaikka aina joka hankkeessa tulee loppua kohti kiire.

Kevät ja kesä kuluivat 120 vuotta vanhojen, Glasgow`sta löytyneiden urkujen kokoamisessa Helsingin uuteen Musiikkitaloon. Helsingissä homma myöhästyi muiden asioiden takia. Seuraavaksi pistetään pystyyn Raahen kirkon uudet varhaisromantiikan tyylin urut.

Reilun 400 000 euron uruista Pispalan Rukoushuoneyhdistys kustansi neljänneksen.

– On hienoa, että Tampereella on nyt satsattu tyyliin, jota täällä tarvitaan. Tämä on hieno sijoitus myös tuleville sukupolville.

Bachia niin kuin on tarkoitettukin

Urkuhankkeen asiantuntijana on toiminut musiikin tohtori, Sibelius-Akatemian urkumusiikin lehtori Jan Lehtola, joka on lähtöisin Lamminpäästä.  Hän tuntee hyvin Tampereen urkukannan.

– Olen aloittanut urkujensoiton kuuntelemalla ja soittamalla Tuomiokirkon suurenmoisia urkuja rippikouluikäisenä. Pispalan kirkko oli säännöllinen harjoittelupaikka, missä oli hienoa saada tutustua käytännössä koko urkukirjallisuuteen antiikista nykypäiviin. Olen kiitollinen Harjun kanttoreille siitä, että sain käydä harjoittelemassa kirkossa kelloon katsomatta käytännössä koko nuoruuteni.

Lehtolan mukaan urkutoimikunnassa keskusteltiin sekä alueellisesta urkukannasta että seurakunnan tarpeista.

– Myöhäisbarokin Gottfried Silbermannin urut ovat sikäli monipuoliset, että niillä kykenee esittämään vakuuttavasti suuren mestarin Johann Sebastian Bachin ja hänen aikalaistensa teoksia, mutta lisäksi ranskalaista ja italialaista barokkia. Myöhäisbarokin urkujen äänitystekniikka on lähellä varhaista romanttista tyyliä, joten useat romantiikan mestarit soivat niin ikään Pispalan kirkon uusilla uruilla hyvin.

Vihkiäiskonsertti on omistettu J.L. Krebsin ja J.S. Bachin musiikille.

– Halusin soittaa ensimmäisessä konsertissa teoksia, jotka olisi voitu säveltää juuri tälle soittimelle. Sekä Bach että hänen merkittävin oppilaansa soittivat Silbermannin urkuja, ja siitä johtuen voisi hyvin ajatella heidän vaikuttuneen Silbermannin soinnillisista mahdollisuuksista.

– Tämä on Tampereella ensimmäinen kerta, kun Bachin urkumusiikki soi niin kuin sen on tarkoituskin.

Upeita ääniä moneen tarpeeseen

Urkuviikon lähtökohta on saada uutuus esitellyksi mahdollisimman monipuolisesti. Myös hankinnassa monipuolisuus oli lähtöpiste:

– Kun urkuja hankittiin, tavoitteena olivat barokkiurut, joilla voi soittaa monen aikakauden musiikkia ja säestää erilaisia ryhmiä, määrittelee kanttori Tarja Laitinen.

– Nämä tukevat laulua ja musiikin rikkautta. Uusissa uruissa on pehmeitä ja kirkkaita, tummia ja vaaleita ääniä. Nyt meillä on kaunis soitin sekä ulkonäöltään että soinniltaan ja äänimaailmaltaan.

– Yksi kävijä sanoi, että ”meinaakko sää saada ton omakotitalon soimaan”, Laitinen nauraa.

Monet mahdollisuudet nousevat esiin jo urkuviikon aloittavassa juhlamessussa, jossa soi Porvoon kanttorin Jarkko Yli-Annalan säveltämä ja sovittama musiikki. Soitin taipuu myös uudelle musiikille, ei pelkästään barokkiin. Kaija Pispa teki Pispalan kirkon ehtoollislaulun, ja Jarkko Yli-Annala sävelsi.

 Laitisen mukaan muusikot pitävät Pispalan kirkon salista. Myös kanttori Ville Karhula hymyilee samaa mieltä olevan näköisenä.

– Työ jatkuu vielä. Nyt kuulostellaan, miten äänikerrat soivat yhteen, ja sointia voi vielä muokata, jos tulee tarpeita.

Teemaviikolla nostetaan esiin urkukuvia. Laitinen uskoo, että urkujen tekniikkakin kiinnostaa jatkossa seurakuntalaisia.

Ensimmäisenä adventtina 27.11. kello 11 kajahtavat ensimmäiset julkiset soinnut. Piispa Matti Repo vihkii soittimen käyttöön juhlamessussa.  Samalla vietetään Pispalan kirkon 40-vuotisjuhlia.

Asta Kettunen

Urkuviikon ohjelma

 

Timo Salonen ja Martti Porthan urunrakennustöissä.
Kuva: Hannu Jukola