Rukous herää avuttomuudesta

Paaston aika on valmistautumista pääsiäiseen. Erityisesti silloin kristittyä ihmistä kehotetaan suuntautumaan rukoukseen.

Moni ihminen kuitenkin sanoo, ettei osaa rukoilla. Moni myös miettii, miten tavallinen kristitty voi päästä rukouksen maailmaan ja yhdistää rukouksen arkielämäänsä.
– Kokemus on varmaan yhteisin rukoukseen liittyvä. Kukaan ei osaa. Jo kaipaus on rukousta.
– Ehkä vain avuttomuuden ja osaamattomuuden kokeminen voi auttaa siihen tilaan, jossa rukous herää, miettii Tampereen seurakuntien hengellisen ohjauksen pastori Marjatta Malmberg.

 

Hän muistaa virsirunoilija Anna-Maija Raittilan kutsuvan avuttomuuden temppeliin, jossa meille voi aueta, tapahtua rukous. 

Avuton rukoilija löytyy usein myös Raamatusta. Opetuslapset kysyvät miten ja Paavali tuskailee: ”Emmehän tiedä, miten meidän pitäisi rukoilla...” mutta huokaisee helpotuksesta: ”Henki itse puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.” (Room. 8:26)

 
Rukous on yhteyttä

– Rukous on itsessään arvokasta, yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä, ei vain väline johonkin. Mutta se on myös väylä yhteyden syvenemiseen. Varhainen kokemus on, että rukous on vuoropuhelun opettelua Jumalan kanssa. Yhteydenpidolla on niin monta muotoa kuin on ihmistä, sanoo Malmberg.

Ruotsalainen isä Wilfrid Stinissen kirjoittaa, että rukous asuu meidän sisimmässämme ja virtaa sieltä. Rukous on kokonaisvaltainen elämänasenne. Elämäämme kannattelee ja koko kaikkeuden läpäisee Kolminaisuuden keskeinen rakkaus, jossa Isä keskustelee Pojan kanssa Pyhän Hengen välityksellä. Jotenkin salatusti meidänkin rukoushapuilumme liittyy tähän yhteydenpitoon.

 – Herran siunauksessa pyydämme yhä uudestaan, että Jumala kääntyisi meihin päin ja katsoisi meitä. Kauan on ihminen tiennyt, että ilman nähdyksi tuloa ja todeksi ottamista näännymme. Hyväksyvässä katseessa elämä vahvistuu, miettii Malmberg ja kertoo, että häntä on auttanut erään nykymystikon sarjakuva. Siinä Jumala on aurinko. Kun ihminen kääntyy aurinkoon, elämän edellytykseen, varjo piirtyy hänen taakseen. Kun hän kääntää selkänsä auringolle, oma varjo pimentää tien. Rukoileva ei kiellä varjoaan, mutta ei anna sen hallitakaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hengelliset ohjaajat usein kehottavat rukoustiensä alussa olevaa ihmistä tutustumaan keskiajan mystikkojen ajatuksiin. Mitä sanottavaa esimerkiksi Ristin Johanneksella, Avilan Teresalla ja Franciscus Assisilaisella on nykypäivän ihmisille?  
–He auttavat pysähtymään ja avautumaan Jumalan salaisuudelle. Hiljaisuus, katselu ja kuuntelu vievät syvemmälle elämään. Mystikot myös kutsuvat vastavirtaan. Rukous vie taisteluun. Hengellisen ilon ja läsnäolon kokemus johtaa vierauden tuntoon ja kriittiseen asenteeseen ahneutta ja häikäilemättömyyttä kohtaan, vastaa Malmberg.

Avilan Teresa kutsuu meitä käymään peremmälle omassa elämässämme, syvemmälle sielun sisäiseen linnaan, jonka keskustassa Jumala odottaa saadakseen yhdistyä tulijaan.
Ristin Johannes taas kuvaa rukousta nousuna yön halki vuorelle, jossa päämääränä on Jumalan näkeminen. 

Oma ja yhteinen rukous

Rukoilla voi yksin tai yhdessä muiden ihmisten kanssa. Jeesuskin meni usein yksin vuorille yksinäiseen paikkaan rukoilemaan, mutta toisaalta hän tarvitsi ystävänsä jakamaan ahdistuksensa ja rukouskamppailunsa. 
Isä meidän -rukouksessa ja Uskontunnustuksessa kaikki yhdessä myöntävät avuttomuutensa ja tarvitsevuutensa.

– Me tarvitsemme jaettua kokemusta siitä, että elämä ei ole meidän käsissämme. Toiset lausuvat yhteisen rukouksen rohkeasti reippaalla äänellä, toiset vain hiljaa kuiskaten. Siinä on jotakin hyvin liikuttavaa, miettii Malmberg.
Aivoista sydämeen
Eräässä 1100-luvulta peräisin olevassa hengellisessä tekstissä rukous nähdään neliosaisena harjoituksena. Edellisen vaiheen sisäistäminen kutsuu meissä esiin seuraavan.
Luemme Raamatun sanaa tai hengellistä kirjaa tai runoa. Mietiskelemme eli meditoimme sitä ymmärtääksemme syvemmin. Meissä herää jokin vastaus, rukous. Ja lopulta yksinkertaisesti lepäämme Jumalan läsnäolossa, kontemplaatiossa. Tähän kristikunnan vanhaan kokemukseen Lutherkin pohjasi rukousajatuksiaan.

– Mietiskely on tullut monen avuksi. Annetaan sanan laskeutua päästä sydämeen, muuttua tiedon kohteesta kokemukseksi. Jotkut ovat löytäneet ignatiaanisen raamattumietiskelyn. Siinä luetaan, kuunnellaan ja toistetaan jokin evankeliumin tapahtuma useaan kertaan, eläydytään siihen aistien avulla ja osallistutaan sen tapahtumiin mielikuvituksen avulla.
– Näin tehdään rukoillen ja luottaen siihen, että se, mikä koskettaa ja puhuttelee, on Jumalan viestiä oman elämän tilanteeseen. Mietiskelyä harjoitetaan ohjatusti retriitin, ryhmän tai henkilökohtaisen ohjauksen yhteydessä.  

– Kontemplaatio, sanaton katseleva rukous on samaa kirkkojen yhteistä vanhaa rukousperintöä. Se on palaamassa retriittien, ekumeenisten yhteyksien ja rukouskirjallisuuden lisääntymisen myötä. Myös kontemplatiivinen elämäntapa kaipaa vahvistuakseen yhteistä rukoustukea ja ohjausta, sanoo Malmberg.
Erityinen perinne on Jeesuksen rukous, jota nimitetään myös sydämen rukoukseksi. Yksi versio siitä on: Herra Jeesus Kristus, armahda minua. Tämä Raamatun rukoushuokaus on elänyt ortodoksisessa kirkossa, josta se luostarien ja erakoiden rukousopetuksen kautta on levinnyt laajalle, niin liturgiaan kuin arkisten askareiden keskelle.

Kun Jumala ei kuuntele

Monet ihmiset rukoilevat päivittäin ahkerasti, mutta saattavat kokea, että Jumala ei kuule heidän rukouksiaan. Pettymys on suuri ja moni voi jopa menettää uskonsa Jumalaan.

– Tie on usein pitkä siihen luottamukseen, että Jumala on lähellä ja kantaa elämää, vaikkei toivottua muutosta tapahdu tai merkkejä kuulu. Tärkeää on, että rukoilija voisi olla tunteissaan rehellinen silloinkin, kun pettymys ja katkeruus tuntuvat sietämättömiltä kantaa, ja että hän voisi jakaa ne luotettavan ihmisen kanssa, rohkaisee Malmberg.

Vanha rukoustapa, päivänkatselu, voi auttaa.  
–Jos voi hellittää pyynnöistä ja vain iltaisin katsella kulunutta päivää hetken – niin hyviä kuin ikäviäkin asioita – voi ehkä saada näköpiiriin jotakin, jota ei näe hädässä ja krampissaan pyytää jotakin tiettyä.

 

 

Esirukous on happiteltta

Monet ihmiset rukoilevat jatkuvasti lähimmäistensä puolesta. Wilfrid Stinissenin mukaan kaikki rukous on tavallaan esirukousta. Se on meille myös tehokas keino taistella omaa itsekkyyttämme vastaan sekä voittaa viha ja vastenmielisyys.
– Esirukous on kuin Jumalan happiteltta tai lämmin halaus vaikeuksissa olevan ihmisen ympärillä. Ympäröimme toisemme rukouksella ja Jumalan läsnäololla. On tärkeätä, että tiedämme jonkun rukoilevan puolestamme. 
Näyttäisi siltä, että jotkut ihmiset ovat saaneet erityisen lahjan toisten puolesta rukoilemiseen.

Jakamista ja apuvälineitä

Marjatta Malmberg iloitsee, että ihmiset ovat viime vuosina rohkaistuneet jakamaan rukouskokemuksiaan. Osallistutaan retriitteihin ja pyhiinvaelluksille, jaetaan kaipausta ja pyydetään keskinäistä rukoustukea.
– Kohtaamisissa voimme rikastua toisten rukouskulttuurista ja meille avautuu ymmärrys, että on olemassa niin monia tapoja rukoilla.  
Rukouksen maailmaan on tarjolla apuvälineitäkin. Esimerkiksi kirjallisuus, ikonit, kuvataide, musiikki, tanssi sekä rukousnauhat ja -helmet voivat olla ihmiselle ikkuna Jumalan maailmaan. Kirkkovuoden kulku syventää rukouselämää.

Monet ihmiset kokevat olevansa luonnossa lähinnä Jumalaa.  Luonnon merkitystä korosti myös Franciscus Assisilainen, jonka katolinen kirkko on nimennyt luonnonsuojelun suojeluspyhimykseksi. 
– Meille on Pohjoisessa annettu ainutlaatuinen rukousympäristö, neljä vuodenaikaa. Vuodenajat elävät maisemassa ja me voimme vielä elää niiden rytmissä. Talvella näemme levon ja suojan merkityksen. Keväällä luonnon herääminen luo toivoa ja kesällä nautimme kypsyydestä. Syksy opettaa meille luopumista ja kuoleman ymmärtämistä. Rukousympäristö muuttuu osaksi rukoustamme ja päinvastoin, miettii Malmberg. 

Kirsi Airikka

Kuvat: Juha Leppänen, Kirsi Airikka

Lähteet:

Wilfrid Stinissen: Syvemmälle rukoukseen – kohti hengellistä ydintä, 2004
Tietoa Jeesuksen rukouksesta: ortodoksi.net -sivusto

Lukuvinkkejä:

Simon Barrington-Ward: Jeesuksen rukous. Kirjapaja 1998

Tapio Saraneva: Isä meidän. Kirjapaja

Jeesuksen rukouksesta, Valamon luostarin julkaisuja:

Kallistos Ware: Nimen voima
Igumeni Hariton: Jeesuksen rukous

Martin Lönnebo: Sielun pieni kuntokirja. Sinapinsiemen ry
Elämän helmet. Kirjapaja
 

 Luonnossa on tilaa rukoukselle

Luonto ja luonnossa kulkeminen ovat olleet lapsesta saakka tärkeitä asioita Tytti Jauhiaiselle.
– Eräretket, tuleen tuijottelu ja vaeltaminen ovat aina viehättäneet sekä lapsuudenperhettäni että omaa perhettäni. Metsässä ja tuntureilla tajuaa hyvin ihmisen pienuuden ja Jumalan suuruuden.

Omien lasten aikuistuttua Jauhiainen liikkuu nykyisin luonnossa kaksin aviomiehensä kanssa. He tekevät retkiä patikoiden, hiihtäen ja meloen. Messukylän seurakunnan partiotyöntekijänä hän kulkee luonnossa myös työkseen lasten ja nuorten kanssa.

Luonnon lisäksi rukous on lapsuudesta tuttu asia Tytti Jauhiaiselle. 
– Vanhempien opettama iltarukous on kulkenut mukana elämässä lapsuudesta saakka. Sen olen opettanut myös omille lapsilleni.

Oman rukouselämän kehittyminen on antanut luonnossa liikkumiselle uuden merkityksen Tytti Jauhiaiselle. Hiljaisuus ja maisema antavat tilaa Jumalan läsnäololle. Kuva: Rami Marjamäki

 

Liikahdus rukouselämässä tapahtui, kun Jauhiainen työskenteli Suomen Lähetysseuran toimistossa Tampereella kymmenisen vuotta sitten.
– Tiimin työkokoukset aloitettiin yhteisellä vapaalla rukouksella. Rukous oli läsnä jokapäiväisessä arjessa ja rukouksen avulla kannattelimme toinen toisiamme. Se oli vahva yhteyden kokemus.

Rukoushelmet antavat rytmin

Seuraava merkittävä löytö olivat rukoushelmet, jotka kulkevat usein Jauhiaisen mukana rannekoruna. Martin Lönnebon kehittämien rukoushelmien avulla on löytynyt tie mietiskelyyn ja hiljaiseen rukoukseen.
– Helmet antavat rungon rukoukselle. Niiden avulla olen löytänyt rytmin ja tottumuksen rukoilemiseen. Rukouksesta on tullut yksinkertaista ja se on osa arkipäivääni.

Hiljaisuus on alkanut viehättää yhä enemmän.
– Tarvitaan tietoinen päätös, että jättää muut asiat taakseen. On tehtävä tilaa hiljaisuudelle. Luetut rukoukset ja tekstit nousevat esiin ja alkavat elää mielessä hiljaisuudessa. Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää turvallista ja säännöllistä luostarielämää, jossa toistuvat rukoukset ja hiljentyminen rytmittävät elämää, hymyilee Jauhiainen.

Jauhiainen on käynyt myös retriiteissä.
– Retriitissä voi kyllä vetäytyä yksinäisyyteenkin, mutta kummallista kyllä, se on omalla tavallaan hyvin sosiaalinen tapahtuma. Kokoonnutaan yhteisiin rukoushetkiin, yhteisille aterioille. Vaikka ei puhuta mitään, on silti hyvin vahva yhteenkuulumisen tunne. Kaikki aistit ovat avoinna, kun lörpöttely ja muu meteli eivät täytä tilaa.

Oman rukouselämän kehittyminen on antanut luonnossa liikkumiselle uuden merkityksen. Vaeltaessa yhtä rukoushelmen rukousta voi pohtia mielessä koko päivän. Hiljaisuutta voi vaalia myös yhdessä kulkiessa.
– Hiljaisuus ja maisema antavat tilaa Jumalan läsnäololle, miettii Jauhiainen. 

Vanhuksen aamulenkki 

Entinen Tuomasmessu-aktiivi, 80-vuotias Reijo Tuomisto on ahkera esirukoilija.
Lehtien lukemisen, kangaspuilla kutomisen ja kotiaskareiden lisäksi hänen päiväänsä kuuluu paljon rukousta erityisesti kahteen suuntaan: oman jälkikasvun ja Tuomasmessun puolesta.
– Jälkikasvua meillä on paljon: lastemme perheiden ja lastenlasten lisäksi meillä on jo viisi lastenlastenlasta ja kuudetta odotetaan.

Tuomisto itse nimittää esirukoushetkeään ”vanhuksen aamulenkiksi”.

– Tuomaita muistan maantieteellisessä järjestyksessä ja teen aika pitkän aamulenkin. Näen silmissäni, missä kuljen. Aloitan tästä meidän taloyhtiöstä Pappilassa ja lähden Linnainmaalle, Aitolahteen, Leinolaan, Kaukajärvelle, Takahuhtiin, Messukylään, Palvaanniemeen, Ruotulaan, Kissanmaalle, Kalevaan ja Viinikkaan. Siitä koukkaus Lempäälään, Akaaseen ja Pirkkalaan. Sieltä Härmälään, keskustaan ja Pyynikin seurakuntaan, missä on erityisen paljon rukouskohteita. Sitten Harjun seurakunnan alueelle Pispalaan, Raholaan, Tesomalle, Lielahteen ja edelleen Ylöjärvelle. 

Ulkomailla Tuomisto ”käy” Brysselissä, Namibiassa, Nepalissa ja Thaimaassa. Joissakin osoitteissa yhden ihmisen kautta tulee mieleen kokonainen ryhmä.

Hän rukoilee myös itse Tuomasmessun, siinä vastuuta kantavien ja muiden siinä toimivien ja messussa käyvien puolesta. Tuomasmessulla on myös paljon tärkeätä oheistoimintaa.
–Usein kun yksin kotona syön iltapalaa, olen rukouksessa läsnä niissä kokoontumisissa, joissa vaimoni Pirkko parhaillaan on mukana, kertoo Reijo Tuomisto.

Rukouskirja antaa voimia arkeen

Sirpa Antikaisen hengellinen tie on alkanut laulamisesta. Hän meni 14-vuotiaana kotipaikkakuntansa kirkkokuoroon.
– Se taisi olla aika poikkeuksellinen ikä kirkkokuorolaiselle, mutta hengelliset laulut tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Tampereelle muutettuaan hän alkoi laulaa Solenne-kuorossa 1980-luvulla. Laulun rukousmerkitys korostui entisestään, kun hän löysi hiljaisen rukouslaulun ja alkoi laulaa Vox Audiens -ryhmässä hiippakuntakanttori Aija-Leena Rannan ohjauksessa.

Rukouslaulun avulla Antikainen löysi myös hiljaisen rukouksen. Hän matkusti Espanjaan Toledon luostariin ja tapasi siellä suomalaisen karmeliittasisaren. Vartiosaaressa elävä luterilainen sisar Hannele Kivinen de Fau johdatti Sirpa Antikaisen hiljaisuuden viljelyyn ja kontemplatiivisen rukouksen pariin.

Ohjaaja löytyi lähempää kuin Antikainen oli osannut kuvitella. Hän päätti osallistua kontemplatiiviseen rukousryhmään, jota ohjaa pastori Mauri Nieminen Aitolahden seurakunnassa.
– Sanaton rukous sopii minulle, se on ollut minulle luonnollista ja helppoa. Rukouksesta ei tarvitse tehdä vaikeata, on vain antauduttava ja luotettava ilman pyyntöjä.

Voimia arkeen

Antikainen kokee saaneensa rukouksesta voimia arkielämäänsä. Rukouselämä on ollut tukena myös vaikeissa elämäntilanteissa.
– Usein kriisit myös saavat ihmisessä aikaan hengellisen murroksen ja herättävät miettimään elämän tarkoitusta.  

54-vuotiaalla Antikaisella on vaativa työ liike-elämässä vientikaupan parissa. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen vaatii tasapainoilua, jotta aikaa riittää vielä hengelliselle elämälle ja perheelle eli kolmelle pojalle ja aviomiehelle. Lapsista nuorin, 11-vuotias, asuu vielä kotona.

 
– Työviikon jälkeen usein huomaa, miten tyhjiin puserrettu olo on. Olen opetellut löytämään hiljaisuuden ja rukouksen myös keskellä työpäivää, pienen hengähdystauon aikana. Minun ei tarvitse mennä yksinäiseen kammioon, voin onneksi keskittyä rukoukseen myös elämän keskellä, hymyilee Antikainen.
Rukoileminen sujuu myös kävellessä, esimerkiksi Birgitan vaelluksella tai työmatkoilla. Antikainen on opetellut ulkoa monia rukouksia, joista rakkain on Optinan isien rukous. 
– Ihminen tarvitsee tuttuja sanoja ja myös yhteisiä rukouksia. Ulkoa opettelemisesta on se hyöty, että kävellessä, bussissa istuessa tai kahvitauolla on aina mukana oma rukouskirja, joka löytyy omasta päästä.

Optinan isien

rukous sielunrauhaksi

Herra, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

Opeta minua olemaan suora ja rehellinen perheenjäseniäni kohtaan, etten saattaisi ketään levottomaksi enkä aiheuttaisi kenellekään mielipahaa.

Herra, anna minulle voimaa kantaa tänään uupumukseni, anna voimaa kohdata päivän jokainen tapahtuma. Ohjaa tahtoani ja opeta minua rukoilemaan, uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi ja rakastamaan. Aamen.

 

Rukouksesta sanottua

”Olen rukouspalvelijana yhteiskristillisessä Healing Rooms -rukousklinikassa. Siellä pienissä ryhmissä kannamme palveltavien asioita Jeesukselle. On hienoa olla mukana, kun Pyhä Henki koskettaa ihmisiä. HR-illassa unohtuvat kristittyjen väliset erimielisyydet ja saamme kohdata elävän Jumalan.”

mies 48 v. 

”Erään seurakunnan julkaisun mukaan rukous on tapa olla Jumalan kasvojen edessä. Hän näkee meidät joka hetki ja tietää, mitä tarvitsemme. Jumala kehottaa rukoilemaan hädässä ja luottamaan Hänen apuunsa.
Vaimoni sairastui vakavasti. Tämän jälkeen hänelle tuli lisää vaikeita sairauksia. Olen rukoillut joka päivä 19 vuoden aikana, että vaimoni sairaudet loppuisivat, ja tulisi parempia aikoja. Ei tullut, sairaudet lisääntyivät.
Olen rukoillut noin 7000 kertaa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Luottamukseni rukouksen voimaan on romahtanut. Kysyn usein itseltäni, olisivatko sairaudet lisääntyneet tai vähentyneet, jos en olisi rukoillut. Vastaus: rukouksillani ei ole ollut kuulijaa. Jumala on julma ja epäoikeudenmukainen.”

mies, 66 v.

”Rukoilen paljon. Uskon Jumalaan: Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Herrani, auta minua epäuskossani! Olen rukoillut lähimpieni, rakkaitteni puolesta ja kuitenkin heille tapahtuu sellaista pahaa, mistä rukouksissani toivon heidän välttyvän.
Olen rukoillut, että oma seurakunta säilyisi entisellään. Rukous on kuitenkin mennyt taivaan tuuliin, sillä seurakuntani lakkautetaan.
Herra, en osaa rukoilla oikeilla sanoilla. Tiedän, että Sinä kuulet sekä vastaat aikanasi ja tavallasi. Rukoilen, että Herra lisäisi heikkoa uskoani.”

nainen, 65 v.