Virossa on vielä paljon hätää

 

Tallinnan Jaanin seurakunnan kirkkoherra, lääninrovasti Jaan Tammsalu on yksi Viron tunnetuimpia pappeja. Hän on mukana nostamassa luterilaista uskoa maassaan uudelleen esiin. Se ei pitkälle maallistuneessa Virossa ole helppoa, mutta Tammsalu ei ole täysin pessimisti.

Kristinuskolla on Virossa ikivanhat juuret. Maa kääntyi – tai käännytettiin – kristilliseen uskoon jo 1200-luvulla.

Vielä Viron ensimmäisen itsenäisyyden aikana 1920–30-luvuilla luterilaisiin seurakuntiin kuuluvia oli maan väestöstä ylivoimainen valtaosa. Kommunismin ja ateismin aika muutti dramaattisesti tilanteen.

Kuva: Tuomas Koskialho

– Se oli tietenkin myös luterilaisille seurakunnille erittäin vaikeaa aikaa. Neuvostoaikaa kesti niin pitkään, että monet virolaiset menettivät kokonaan kosketuksen kirkkoon ja uskonasioihin, Tammsalu pohtii.

Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 tapahtui lähes viime tipassa.

– Useimmiten isoäitien jälkeläisilleen välittämää kristinuskon sanomaa oli onneksi vielä jäljellä. Jos itsenäistyminen olisi vielä siirtynyt, tämä perinne olisi voinut katketa kokonaan.

On vähän outoakin ajatella eteläistä lähinaapuriamme lähetyskenttänä. Tämä on kuitenkin karu totuus.

Kirkkoherra Tammsalu valittelee syvästi tilannetta.

– Trendi maassamme on, että ihmisillä ei ole aikaa syventyä oikeastaan mihinkään. Tämä koskee kristinuskon lisäksi muitakin henkisiä asioita, esimerkiksi kirjojen lukemista. Elämäntyyli on meillä todella nopea.

Tallinnan
vauraus hämää

Valtava joukko suomalaisia vierailee vuosittain Virossa, erityisesti Tallinnassa. Sen keskusta komistuu vuosi vuodelta. Suomessa moni onkin tietävinään, että Viro ei tarvitse enää lainkaan humanitaarista apua.

Tammsalu näkee asian aivan toisin.

– Tallinnan keskusta näyttää kauniilta ja vauraalta, kaupoissa ovat kaikki huippumerkit ja kaduilla näkee loistoautoja. Mutta suomalaisturistin silmät avautuisivat, jos hänet kuljetettaisiin 30 kilometriä Tallinnan ulkopuolelle, tai sitten Tallinnan laitamille Kopliin, Kalamajaan tai Lasnamäelle.

On kaksi eri Viroa.

– Toinen on rikas ja ylpeä. Toinen taas köyhä, eikä luota oikein mihinkään. Monilla alueilla meillä on todella suuri työttömyys, ja työttömyyskorvaus on pieni.

Tammsalu arvioi, että Virossa on noin 200 000 ihmistä, joille humanitaarinen apu on edelleen tärkeää.

– Mielestäni auttamisen aika ei ole ohi, eriarvoisuus on meillä niin suurta. Jos vain löytyy lämminsydämisiä suomalaisia, jotka eivät usko, että kaikki virolaiset ovat rosvoja, mies naurahtaa.

Vaurastuneita maanmiehiään kohtaan kirkkoherra ei sanojaan säästele.

– Meillä on ihmisiä, jotka ovat rikastuneet liian nopeasti, heillä ei niin sanotusti ole aikaa mennä vaihtamaan silmälaseja. He eivät huomaa lähellä olevien ihmisten hätää. Tämä joukko näkee vain kauas, sen että jossakin Amerikassa elää rikkaita ihmisiä. Ja he itsekin haluavat vain vaurastua.

Uudelleenitsenäistymisen jälkeinen muutostahti Virossa on Tammsalun mukaan ollut liian kova.

– Voisin verrata, että silloin loppukesällä 1991 siirryimme yhdessä päivässä vankilasta Stockmannille. Puoli vuosisataa vankilassa elänyt ihminen tulee hulluksi, kun näkee kaikki tavaratalon tavarat.

Tyhjiö voi
vielä täyttyä

Virolaispappia surettaa se, että kovin harva hänen maanmiehistään saa uskonnonopetusta. Kristinuskosta onkin kerrottava virolaisille alkeista lähtien.

Joskus tulee yllättäviäkin tarpeita.

– Olin aikoinaan käymässä ammattikoulussa Etelä-Viron Viljandissa. Sanoin rehtorille, että voisin tulla antamaan opiskelijoille uskonnonopetusta. Hän sanoi heti, että ei koskaan!

– Mutta myöhemmin sama rehtori pyysi minua pitämään kristinuskon peruskurssin hotellityötä opiskeleville. Kysyin, että mistäpä niin nopea mielenmuutos. Hän sanoi, että 15 tyttöä lähetetään Irlantiin työskentelemään hotelliin. He pelkäävät, että voivat tehdä pahoja virheitä asiakkaiden kanssa, jos eivät tiedä kristinuskosta mitään!

Tammsalu uskoo, että asenteet Viron kouluissa ja muussakin yhteiskunnassa vielä joskus muuttuvat.

– Maamme henkiset ja hengelliset juuret ovat vuosisatoja pohjautuneet kristinuskoon. Jos emme tiedä siitä mitään, niin emme tunne myöskään itseämme.

Tammsalu puhui kerran hyvälle ystävälleen pessimistisesti siitä mitä Virossa, ja koko maailmassa on tapahtumassa.

– Hän sanoi minulle yhtäkkiä: ’mitä huonompi, sitä parempi!’ Jos asiat menevät vaikeammaksi, on tarvetta syvemmälle meneviin juuriin. Siinä tilanteessa ne uudemmat ja kevyemmät juuret eivät enää riitä.

Virolaisetkin voivat huomata, että heidän henkisessä elämässään vallitsee tyhjyys.

– Ja jos jossakin on tyhjiö, se on mahdollista myös täyttää, Tammsalu uskoo.

Vesa Keinonen

Taustaa rakennusalalta

Tallinnan kirkkorakennusten komeat profiilit erottuvat jo kauas Suomenlahdelle. Äkkiseltään voisi luulla, että kaupungin kirkot ovat priimakunnossa ja pullollaan kansaa. Totuus on Tammsalun mukaan paljon huonompi.

– Tallinnan tunnetuimmista kirkoista Niguliste ei ole lainkaan kirkollisessa käytössä, vaan museona. Toki sen siirtymisestä Viron luterilaiselle kirkolle on jo pitkään neuvoteltu. Terävähuippuinen, 1500-luvulla maailman korkeimmaksi kirkoksi mainittu Oleviste taas on vuokrattu Tallinnan baptistiseurakunnalle.

Viron maaseudulla seurakuntien ja kirkkorakennusten tilanne on vielä huonompi.

– Todella harva seurakunta maalla pystyy edes lämmittämään kirkkojaan. Talvella jumalanpalvelusten aikana niissä hytistään paksut vaatteet päällä.

Tammsalun seurakunnan Jaanin kirkko Tallinnan ydinkeskustassa on sen sijaan hyvässä kunnossa, siellä ei tarvitse palella.

Kirkkoherraltakaan ei mene sormi suuhun, mikäli kirkko tarvitsee remonttia.

– Olen ennen pappisuraani tehnyt työtä rakennusmestarina ja insinöörinä. Tästä on ilman muuta hyötyä, kun neuvottelen korjausurakoista.

Vesa Keinonen