Hugon kera kirkon sylissä voi nähdä laulun ja kuolon

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Charles Sandison (kuvassa) ja Teija-Tuulia Ahola synnyttävät Tampereen tuomiokirkkoon useilla videoprojektoreilla mediataideteoksen, joka yhdistyy Jaakko Mäntyjärven säveltämään tekstiin ja saa yhteiseksi nimekseen Ihmisparca. Kuva: Emil Bobyrev

Charles Sandisonille Pirkanpoikien musiikki on tuttua jo vuosien ajalta. Kun ajatus pyhäinpäivän valoteoksesta alkoi itää ensin kuoron kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Palolammin päässä, kasvoivat Sandison ja puoliso, taiteilija Teija-Tuulia Ahola ajatukseen.
– Kuorolaisten musiikissa on tilan tuntua. Se on osa paikkaa, jossa he laulavat, Sandison kuvailee.
5. marraskuuta kello 19 alkavasta konsertista onkin tarkoitus rakentaa sekä helposti lähestyttävä ja kokonaisvaltainen, yhdessä paikalle vaeltavan yleisön kanssa.
Ahola huomauttaa, että Tuomiokirkko jo itsessään on kokonaistaideteos, johon on kunnia päästä tekemään oma ”maalauskangas”.
– Tuoda hetkeksi oma näkemyksensä ihmisyydestä, Sandison lisää.
Tilaisuus on hänen mielestään ainutlaatuinen, sillä teosta rakennettaessa tunne on kuin Hugo Simbergin kanssa kolmisin, kuin tämä kulkisi kirkossa vierellä. Samalla tilassa voi tuntea olevansa pala historiaa, mitä Simberg on käynyt läpi miettiessään teoksiaan.
Kokemus on voimakas:
– Ihan kuin katedraali muuttuisi joksikin muuksi joka puolella ympärillä; kuva vapautuu ja virtaa. Teoksemme lisää kirkkotilaan tason, joka on vuorovaikutuksessa jo olemassa olevan kanssa, Sandison innostuu.
– Tuntuu kuin olisin ollut Joona valaan vatsassa. Kirkko on osa tarinaa, ja mahdollisuus nähdä laulu on mahtavaa.

Kuusi kuukautta yhtä iltaa varten

Tuomiokirkkoon rakentuva teos on parille uusi tapa tehdä taidetta: työtä yhtä iltaa varten on tehty jo puoli vuotta. Kuvat aiottiin ensin tehdä mustavalkoisina, mutta kirkko kertoi muuta, ja niin taiteilijain oli kuunneltava.
– Taiteilijan työ on yksinäistä, vaikka poikkeuksiakin on. Ryhmä on sosiaalisesti tärkeä, kontakti toiseen ihmiseen, Ahola miettii.
Pirkanpoikien suunnalta lähestyttiin Jaakko Mäntyjärveä, jota pyydettiin säveltämään pyhäinpäivän teemaan.
– Hän päätyi veisuun, jossa on viittauksia mustaan surmaan ja elämän raadollisuuteen. Nyt tämä on kuvakertomus ihmisen rajallisuudesta maan päällä, kertoo Pirkanpoikien taiteellinen johtaja Jouni Rissanen.
Kantaesityksenä kuultavan ja nähtävän Ihmisparcan lähtökohta on Juhana Cajanuksen runo Yxi hengellinen weisu vuodelta 1681. Sen suruisana pitkään jatkuvat mietteet päätyvät toiveikkaaseen ajatukseen, että maan päällä jokin tuo rauhan. Se on taivaan odotus, sillä ”luodut caicki catoawat”.
– Siinä on helposti omaksuttavia, vahvoja kohtia. Esimerkiksi ” Ricki mullax muretahan” innostuttaa laulajia. Tässä on enemmän todellisuudesta ammentavaa kuin Tolkienin taruissa. Ei ole samantekevää, mitä lauletaan, huomauttaa itsekin pitkään parvella laulanut Rissanen.
Hän vinkaa samalla, että kannattaa katsoa, mihin penkkiin istuu: kaikilta paikoilta ei valoteosta pysty näkemään yhtä hyvin.
Teksti on kuin lausuttaisiin rukousta. Tekstilähtöisen musiikin mukaan rakentuu sävelkerroksia pienillä aineksilla.
– Se on kaunista ja vapauttavaa, samalla näkyy rajallisuuden hyväksyminen.
Harjoitellessaan Pirkanpoikien joukko isoista pieniin oppi uuden mutta vanhan sanan couco eli kuolema. Rissasen mielestä teos sopii erityisen hyvin Tuomiokirkkoon, koska kirkkoakin aikanaan boikotoitiin käärmeen takia. Cajanusta taas epäiltiin tekstin takia vapaa-ajattelijaksi.
1860-luvulla Elias Lönnrot poisti ja lyhensi tekstiä, ja sellaisena virsi 612 on laulettavissa uusimmassa virsikirjassa (numero 455 edellisessä).

Juurevaa musiikkia lohdun maulla

Sandisonia viehättää ylipäätään suomalaisen seurakuntaelämän juurevuus.
– Musiikissa on jotain samaa maantasaista.
Ars Fennica palkinnon viime vuonna voittanut skotlantilaissyntyinen, Tampereella asuva taiteilija tekee tietokonepohjaisia valoinstallaatioita arkkitehtuurisiin tiloihin. Teoksia on kuvattu myös valorunoudeksi.
Seurakunnille hän ei ole tehnyt pysyviä teoksia, vaikka sekin unelma siintää mielessä. Sen sijaan hän on toteuttanut kaksi hanketta yksityisiin kappeleihin. Yksi työ on Tuomiokirkon kokoelmissa.
Aholan pysyviä suurikokoisia tilaustöitä ovat esimerkiksi Espoon Kilon seurakuntasaliin toteutettu ikkunateos, Sampolan kirjaston kaksi julkisivua kattava Avautuminen sekä Ainut Tampereen seurakuntien talossa.
Yhteisiin töihin kuuluu tänä vuonna TAYS:n uuteen silmäsairaalaan valmistuva teos.
– Kun teoksia tehdään tapahtumiin, ne pakottavat taiteen muuhun yhteyteen. Ne ajat, jolloin taiteilija työskenteli aikansa yksin kopissa ja tuli ulos teoksen valmistuttua, ovat ohi. Enää sieltä ei tulla hakemaankaan, Sandison pohtii.
Hän on tehnyt luonnoksia illalla, kun muu perhe nukkuu. Yhteisiä ideoita haudutetaan lenkillä koirien kanssa.
Nyt Ihmisparcan palaset hioutuvat yhteen. Laulu kaikuu ja seinille kasvaa eri-ikäisten ihmisten hahmoja.
Valmiissa kokonaisuudessa Tampereen Filharmoninen Kuoro ja Tampere Chamberin jousiyhtye esittävät Arvo Pärtin Berliner Messen. Esa Toivola improvisoi uruilla oman teoksensa hymniin Nunc Dimittis ja esittää lopuksi yhdessä Pirkanpoikien kanssa teoksen Beatitudines, joka on autuaaksi julistaminen Jeesuksen vuorisaarnasta. Ajatuksena on jättää konserttiin leijumaan lohdullisuuden jälkimaku.
– Tämä on tilaisuus pyhittää päivä ja muistaa rakkaita, jotka eivät enää ole keskuudessamme, Rissanen kiteyttää.

Asta Kettunen

 

”Korvat toimivat heti oikein”

Jouni Rissanen aloitti Pirkanpoikien taiteellisena johtajana tammikuussa.
Hänen mielestään kuoro tarjoaa kulttuurisesti yleissivistävän taustan ja musiikkikasvatuksen kannalta erinomaisen lauluympäristön esimerkiksi peruskouluun verrattuna.
– Tämä on yhteisö, jossa kasvetaan yhdessä. Pojat oppivat toisiltaan, ja sosiaalinen merkitys on olennainen osa tätä. Pojat ovat harrastuksestaan ylpeitä: on hieno juttu laulaa, Rissanen toteaa itsekin rinta rottingilla.
Rissasta poikakuoron mukana kasvaminen on kasvattanut ymmärtämään, mitä itse pystyy toteuttamaan. Tunteiden ilmaisu teosten kautta on alkanut kehittyä. Kuorolaisille on hyödyksi, että saman johtajan kausi jatkuu pitkään.
– Hyvien teosten aikaansaaminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Sain ohjattavaksi lujan ja yhtenäisen kuoron, joka tarttuu haasteisiin ennakkoluulottomasti, tekee sitä keikkaa, mitä eteen tulee.
– Monilla kuoroilla tässä on ollut vaikeuksia, mutta pojat toistavat heti oikein. Pojilla on huimasti oppimiskykyä, omaksumistahtia ja avoimuutta musiikin suhteen. Kehitys on myös nopeaa.
Kuoro muuttuu koko ajan: kesäkiertueella toistakymmentä poikaa siirtyi miesääniin. Nyt A-kuoron nuorin on 8-, vanhin 23-vuotias.
– On haastetta seurata jokaisen kehitystä, äänenmurroksia ja äänenhuoltoa, Rissanen myöntää.
– Tämän takia teokset myös suunnitellaan niin, että ne menevät läpi tietyssä aikataulussa.
Haastetta lisäävät vielä aikaa vievät muut harrastukset. Onneksi koelaulut vetävät tasaisesti uusiakin tulokkaita.
– Nuorten energiasta saa itsekin voimia, vaikka olisi harjoituksiin mennessä miten väsynyt.

Asta Kettunen